Nähdessään nimen »Genoveeva» vilahtaa varmaankin monen mielessä hymynsekainen kummastus siitä, mitä varten on uudelleen suomennettu ja painettu tämä ikivanha kertomus, joka on sisällykseltään ja kertomatavaltaan niin kaukana kaikesta nykyaikaisesta kirjallisuudesta. Siihen on kuitenkin monta syytä. Ensiksikin se on naivisuudessaan ja pyhimystarumaisessa hurskaudessaan nykyajalle niin uutta, että sitä vaipuu lukemaan jonkinmoinen hämmästelevä uteliaisuus mielessään; toiseksi sen lukeminen tarjoaa tuulahduksen niiltä ajoilta, jolloin ihmismieli ei ollut vielä niin epäilyksien ja ristiriitojen raastama kuin nyt, vaan jolloin se eli naivin lapsuususkon aikaa; kolmanneksi on tämä kirjanen ollut jo ammoin kansamme mielilukemista, josta se nähtävästi sai hengelleen tyydytystä. Kaikki tämä tekee sen, että Genoveevaa lukiessa syntyy vähitellen mielessä runollinen, legendamainen tunnelma, jolla on viehättävä ja rauhoittava kauneusarvo, ja siksi on syytä pitää sitä edelleenkin kansamme saatavilla.
Genoveeva on Saksan kansankirjallisuuden liikuttavimpia tarinoita, jonka ensimmäiset laitokset ilmestyivät vuosisatoja sitten. Se on antanut aiheita taidekirjallisuudelle, romantiikan suurkertojille kuten esim. L. Tieck'ille ja Fr. Hebbelille, säveltäjille, kuten esim. R. Schumannille ja B. Scholzille, ja herättänyt tiedemiesten mielenkiintoa, jotka monissa teoksissa ovat yritelleet juontaa sen alkua ja selittää sen ehkä mystillistä laatua. Mutta kansalle, joka sitä tänäkin päivänä lukee, se on ennen muuta liikuttava kertomus taivaallisesta viattomuudesta ja puhtaudesta, jota synnin saasta koetti vetää lokaan, aiheuttaen sille yli-inhimillisiä kärsimyksiä, mutta joka juuri näiden taivaallisten ominaisuuksiensa avulla kesti kärsimykset ja saavutti lopulta niistä täyden korvauksen. Antakaamme se uudelleen kaikkien käsiin, nautinnoksi ja opetukseksi sekä koetelluksi vanhanaikaiseksi »ylösrakennukseksi» sekä aikuisille että lapsille.
*Kustantaja.*
Genoveeva joutuu Siegfried-kreivin puolisoksi
Pyhä Genoveeva-kreivitär syntyi Saksassa monta vuosisataa sitten ja eli aikana, joka oli maalle hyvin ilahduttava ja siunauksellinen. Evankeliumin aamurusko oli jo hälventänyt pakanuuden pimeyden Saksasta, ja Jeesuksen lempeä oppi vaikutti suuressa määrin hillitsevästi urhoollisten germaanien raakoihin tapoihin. Itse karu, viljelemätön maaperäkin muuttui kristinuskon ensimmäisten julistajien uutterasti muokkaamana hedelmällisemmäksi. Äärettömät metsä-alueet pakotettiin väistymään viljavien vainioitten ja kukoistavien puutarhojen tieltä. Monet saksalaiset ruhtinaat iloitsivat siitä kahtalaisesta siunauksesta, mitä tämä jumalainen uskonto levitti heidän maihinsa, ja suosivat kilvan tätä taivaista oppia.
Kristinuskoa suosiviin ruhtinaihin kuului myös Genoveevan isä, Brabantin herttua. Häntä ihailtiin yleisesti ylevän urhoollisuutensa ja uljaan taistelukuntonsa vuoksi, ja kristillisen mielialansa, työteliään ihmisrakkautensa ja horjumattoman oikeamielisyytensä tähden hän sai osakseen yleistä kunnioitusta ja rakkautta. Hänen puolisonsa, herttuatar, oli kaikissa jaloissa avuissa täysin hänen vertaisensa ja he olivat kuin yksi sydän ja yksi sielu. Genoveeva oli ruhtinaallisten vanhempiensa ainoa lapsi ja heidän molempien sanomattomasti rakastama ja erinomaisesti kasvattama.
Genoveeva osoitti jo lapsena omaavansa sangen terävän järjen ja erittäin jalon, tuntehikkaan sydämen; koko hänen olemuksensa oli harvinaisen lempeä, säveä ja rakastettava. Kun herttuatar sen ajan tavan mukaan istui rukkinsa ääressä, istahti pieni viisivuotias Genoveeva vähäiselle, somalle jakkaralle äitinsä viereen, tarttui tavattoman taitavasti värttinään ja osasi pian hennoilla sormillaan kehrätä mitä hienointa lankaa. Kehrätessään teki hän kaikenlaisia älykkäitä kysymyksiä, vastasi jokaiseen kysymykseen sattuvasti ja lausui joka sanan verrattoman lempeästi, selvästi ja järkevästi. Ken hänet näki, virkkoi hämmästyneenä, että siitä lapsesta varmaan vielä tulisi jotain erikoista. Kun hän kymmen-, kaksitoista-vuotiaana tuli kirkkoon ja yksinkertaisessa, valkeassa puvussaan vanhempiensa välissä polvistui alttarin edessä olevalle purppuraiselle rukousjakkaralle, muistutti hän herttaisine, hartaan hurskaine kasvoineen, viattoman puhtaine rusoposkineen, pitkine, kullankellertävine kutreineen ja kirkkaine sinisilmineen taivaan enkeliä. Todellisena lohdun tuojana hän ilmestyi kurjiin hökkeleihin. Hän toi köyhille lapsille vaatteita, joita itse oli valmistanut, ja antoi äideille monta kultarahaa, jotka herttua oli hänen omia koristuksiaan varten lahjoittanut. Täpötäysi kori käsivarrella hän usein jo aamuvarahisella tai vielä iltamyöhällä kiiruhti sairaitten luo ja toi heille virkistäviä ruokia. Monta kallisarvoista hedelmää, joita silloin vain harvoin nähtiin Saksassa, hän säästi sairaittensa virvokkeeksi. Täysi-ikäisenä neitona hän oli oikea viattomuuden ja kauneuden perikuva, ja kaikki hurskaat äidit asettivat tuon herttuallisen immen lapsilleen hurskauden, siveyden, ahkeruuden ja kaiken herttaisuuden ihanteeksi.
Siegfried-kreivi, joka oli erinomaisen uljas ja ulkomuodoltaan ylevä ja jalo ritari, pelasti kerran herttuan hengen taistelussa. Herttua toi hänet sotaretkeltä mukanaan kotiin, oppi pian rakastamaan häntä kuin omaa poikaansa ja antoi hänelle tyttärensä puolisoksi. Kun koitti aamu, jona Genoveevan ja hänen miehensä oli lähdettävä, ei koko herttuallisessa linnassa eikä laajalti sen ympäristössä yksikään silmä jäänyt vettymättä. Genoveeva itse aivan kylpi kyynelissä.
Kunnianarvoisa isä sulki hänet vielä kerran syliinsä, kostutti häntä kyynelillään ja sanoi: »Lähteös siis, lapseni! Äitisi ja minä olemme jo vanhoja. Me jäämme tänne molemmat emmekä tiedä, näetkö milloinkaan enää kasvojamme. Mutta Jumala kulkee kanssasi ja on kaikkialla luonasi. Pidä Hänet aina silmäisi edessä ja sydämessäsi kuten vanhemmiltasi olet oppinut, äläkä koskaan väisty hiuskarvankaan vertaa oikealle tai vasemmalle Hänen tieltään; silloin saatamme olla huoleti sinusta ja kerran turvallisin mielin kuolla!»
Sitten äiti syleili häntä vapisevin käsivarsin ja saattoi itkultaan ja nyyhkytyksiltään tuskin sanaakaan lausua: »Jää hyvästi, Genoveeva, ja Jumala sinua johtakoon! Ah, en tiedä, mikä lienee kohtaloksesi suotu, sydäntäni kouristavat kaikenlaiset surulliset aavistukset. Sinä olit aina hyvä tytär, olit suurin maallinen ilomme, etkä milloinkaan meitä murehduttanut — oi, pysy edelleen hyvänä! Älä milloinkaan tee mitään, jota sinun Jumalan ja vanhempiesi edessä täytyisi hävetä. Vielä kerran, pysy hyvänä, silloin on kaikki hyvin. Joskaan emme enää milloinkaan tapaisi toisiamme täällä maailmassa, niin näemmehän sitten taivaassa kumminkin varmaan toisemme».
Sitten kääntyivät molemmat vanhemmat vielä kreivin puoleen sanoen: »Ota hänet siis, poikamme. Hän on meidän suurin kalleutemme. Hän on sinun arvoisesi. Pidä häntä rakkaana ja ole nyt hänelle isänä ja äitinä». Siegfried-kreivi lupasi kaiken ja polvistui Genoveevan kanssa saamaan isän ja äidin siunauksen.
Silloin lähestyi Hildolf-piispa, joka vielä oli linnassa vihittyään Siegfried-kreivin ja Genoveevan. Hän oli hurskas, kunnianarvoisa vanhus, jolla oli lumivalkeat hiukset ja punertavat posket. Hänkin siunasi nuoria ja sanoi vielä erikoisesti Genoveevalle: »Älkää itkekö, jalo, nuori rouva! Jumala on suova teille suuren onnen, mutta toisenlaisen, kuin miksi sen kaikki täällä kuvailevat. On kumminkin tuleva päivä, jolloin kaikki tässä olevat kiittävät siitä Jumalaa. Muistelkaa näitä sanojani, rakastettu tytär Herrassa, kun teille jotain tavatonta tapahtuu — ja Herra olkoon kanssanne!»
Hurskaan, jumalaapelkääväisen vanhuksen näitä sanoja lausuessa valtasi kaikki läsnäolijat hiljainen aavistus tulevista, erikoisista kohtaloista, ja yleinen surumielisyys vaihtui äänettömäksi, luottavaksi Jumalan ja Hänen pyhän kaitselmuksensa palvonnaksi. Sitten kreivi auttoi haikeasti itkevän, nuoren puolisonsa, jonka posket olivat kasteisen liljan kaltaiset, odottavan, koristetun hevosen selkään, hyppäsi itse ratsunsa selkään, ja molemmat lähtivät lukuisan ritarisaattueen seuraamina.
Siegfried-kreivi lähtee sotaan
Kreivin linna, Siegfriedsburg nimeltään, sijaitsi korkealla vuorella, kahden ihanan virran, Reinin ja Moselin, välissä, viehättävän kauniissa seudussa. Kun kreivi nuoren puolisonsa kanssa lähestyi linnanporttia, seisoivat jo kaikki palvelijat ja alustalaiset, miehet ja naiset, nuorukaiset, neitoset ja lapset juhlapukineissaan valmiina tervehtimään jaloa morsiusparia. Linnanportti oli koristettu vihrein lehvin ja kukkasin ja tiellekin oli siroteltu kukkia ja tuoreita lehtiä. Kaikkien silmät olivat kohdistetut Genoveevaan, kaikki seisoivat uteliaina nähdäkseen uutta valtiatartansa. Kun he nyt lähempää näkivät hänet, valtasi hämmästys kaikki. Sillä koska Genoveevan kasvot olivat puhtaan, lempeän, taivaisen sielun tosi kuvastin, oli niissä todellakin jotain taivaallista ja ne loistivat yliluonnollista kauneutta.
Genoveeva laskeutui hevosen selästä ja tervehti kaikkia mitä lempeimmin ja mitä suloisimmin sanoin. Hän puheli etupäässä äitien kanssa, jotka lapset käsivarsilla tai heitä kädestä taluttaen seisoivat hänen ympärillään. Niin ystävällisiä sanoja hän heille lausui ja niin runsaasti antoi lahjoja lapsille, joiden nimeä ja ikää hän hyväntahtoisesti kysyi, että äidit ja lapset olivat ihastuksissaan. Mutta kun kreivi sitäpaitsi vielä Genoveevan pyynnöstä, kuten hän vakuutti, julisti sotilaille ja palvelijoille kuukaudeksi kahdenkertaisen palkan, alustalaisille vuodeksi verovapauden ja köyhille mökkiläisille runsaan vilja- ja puulahjoituksen, silloin puhkesivat kaikki äänekkäisiin riemuhuutoihin, vuodattivat ilokyyneliä, ylistivät itseään ja kreiviä onnellisiksi, ja tuhansia hartaita toivotuksia nuorelle parille kohosi taivasta kohden. Vieläpä kreivin vanhat sotilaatkin, jotka hänen kunniakseen vakavin kasvoin ja liikkumattomina seisoivat kunniaa tehden, vuodattivat kirkkaita kyyneliä, jotka vierivät pitkin heidän parrakkaita poskiaan.
Siegfried ja Genoveeva elivät mitä onnekkaimmassa sovussa. Mutta tämä autuus kesti vain muutamia viikkoja. Eräänä iltana myöhään aterian jälkeen, kun tulet jo oli sytytetty, istuivat he molemmat tyytyväisinä arkihuoneessa. Genoveeva kehräsi ja lauloi, ja Siegfried säesti hänen lauluaan kitaralla. Silloin kuulivat he äkkiä ulkoa linnan edustalta sotatorven toitotusta. »Mitä tämä merkitsee?» kreivi huusi tallimestarilleen, joka samassa riensi sisään. »Sotaa!» vastasi tämä. »Maurilaiset ovat hyökänneet Espanjasta Ranskaan ja uhkaavat hävittää kaiken tulella ja miekalla. Kaksi ritaria saapui juuri mukanaan käskyjä kuninkaalta. Meidän on, mikäli mahdollista, jo tänä yönä lähdettävä matkaan yhtyäksemme viipymättä kuninkaan sotajoukkoon». Kreivi kiiruhti heti portaille, toivotti ritarit tervetulleiksi ja vei heidät senjälkeen suureen ritarisaliin. Pelästynyt kreivitär riensi keittiöön toimittamaan kestitystä vieraille. Kreivi vietti koko yön sotavarustuksia tehden, lähettäen sananviejiä ympäri seutua ja järjestäen kaiken poissaolonsa varalta. Kaikki lähiseudun ritarit kokoontuivat hänen linnaansa, joka nyt kajahteli aseiden kalskeesta, rautapaitaisten miesten askelista ja kannusten kilinästä. Kreivittärellä oli koko yöksi työtä kestitessään niin monta miestä ja huolellisesti kootessaan vaatteita ja kaikenlaisia muita tavaroita, jotka kreivi tarvitsi matkalle. Aamun sarastaessa olivat kaikki ritarit rautapaidoissaan kokoontuneet saliin, ja kreivi seisoi heidän keskellään kiireestä kantapäähän rautaan puettuna ja liehuva höyhentöyhtö kypärissä. Linnanpihalle olivat ratsuväki ja jalkaväki jo asettuneet kuin taistelujärjestykseen odotellen häntä.
Genoveeva astui nyt saliin ja ojensi ritariajan tavan mukaan puolisolleen miekan ja peitsen. »Käytä näitä aseita Jumalan ja isänmaan puolesta, turvattoman viattomuuden suojaksi ja ylimielisten rikoksellisten kauhuksi!», hän sanoi ja vaipui sitten yhtä vaaleana kuin liina hänen kädessään puolisonsa syliin. Peloittavat aavistukset tulevista kärsimyksistä, joita hän ei vielä kumminkaan osannut mielessään selvittää, täyttivät hänen sydämensä. »Ah, Siegfried, entä jos et enää palaisikaan!» hän huokasi kätkien kasvonsa nenäliinaansa. »Ole turvallisella mielin, Genoveeva», kreivi sanoi. »Vastoin Jumalan tahtoa ei kukaan minua kaada. Kaikkialla olemme Jumalan kädessä. Olemmehan kotona yhtä lähellä kuolemaa kuin taistelutantereellakin, ja yksin Jumalan käsi pitää sitä meistä joka hetki loitolla. Hänen suojassaan olemme keskellä verisintä taistelua yhtä hyvässä turvassa kuin muuten linnassamme. Jumala on sotajoukkojen jumala ja vahva linna. Ken Jumalaa pelkää, hänellä ei ole muuta mitään pelättävää. Ällös siis huolehdi, rakas vaimoni, vaan ole minun suhteeni levollinen. Huolenpidon sinusta ja linnasta ja koko kreivikunnasta olen lähinnä Jumalaa uskonut täkäläiselle uskolliselle huoneenhaltijalleni. Hän on tästälähin linnanvouti ja tilusteni haltija. Ja nyt uskon sinut Korkeimman haltuun. Jää hyvästi, muistele minua ja rukoile puolestani!»
Genoveeva saattoi häntä kivisiä kiertoportaita alas kaikkien ritarien seuratessa. Heti kun he astuivat linnanpihalle, toitahtivat torvet ja joukkojen heiluttamat säilät välkähtivät nousevan auringon valossa kreiviä tervehtien. Tämä heittäytyi ratsunsa selkään, katsahti vielä kerran hellästi Genoveevaan ja ratsasti silmiin kihoavia kyyneliä salatakseen kiireesti tiehensä. Ukkosen jylinällä ratsastivat ritarit ja ratsupalvelijat hänen jäljessään yli notkuvan laskusillan. Genoveeva katseli tornista joukkuetta, kunnes se häipyi hänen näkyvistään, sulkeutui sitten huoneeseensa eikä nauttinut koko päivänä enää palastakaan.
Genoveevaa syytetään viattomasti
Genoveeva eli kreivin lähdettyä mitä suurimmassa hiljaisuudessa. Kun aamunkoite levisi kuusikkojen latvoille, tapasi se hänet jo ikkunansa äärestä työskentelemästä, ja monta kyyneltä vieri silloin kastehelminä kukkasille, joita hän kirjaili. Messukellon helähtäessä hän kohta kiiruhti linnan kappeliin ja rukoili palavasti puolisonsa puolesta. Ei milloinkaan nähty hänen paikkaansa jumalanpalveluksen aikana tyhjänä, ja monta iltapäivähetkeäkin hän vietti siellä yksinään. Hän kokosi linnavuoren juurella sijaitsevan kylän tytöt, opetti heille kehruuta ja tarinoi heille työn ohella kaikenlaista kaunista. Kuten hän lapsuudestaan asti oli ollut köyhien ja sairasten ystävä, niin oli hän nyt todella niitten äiti. Ei ollut yhtään puutteenalaista, jolle hän ei olisi antanut työtä ja ansiota, ja missä vain joku sairasti, siinä mökissä hän kävi tätä tervehtimässä, ja hänen ystävällisyytensä ja lempeä puhelunsa sulostuttivat sairaan katkerimmatkin lääkkeet. Iltaisin hän kehräsi palvelijoitten parissa ja usein vielä yömyöhällä, kun kuu kumotti korkeasta ikkunasta, hän istui yksinäisessä kammiossaan ja lauloi jotakin hurskasta laulua kitaralla säestäen. Koko linnassa hän piti yllä hyvää järjestystä ja puhtaita tapoja, mikäli se oli hänen vallassaan, eikä sietänyt alustalaisissaan mitään väärää.
Taloudenhoitaja, jolle kreivi oli uskonut kaiken omaisuutensa, oli nimeltään Golo. Hän oli hieno, sivistynyt mies ja osasi liehakoivilla puheillaan voittaa melkein jokaisen puolelleen. Mutta samalla hän oli jumalaton ja tunnoton. Omaa etuaan ja huviaan hän harrasti yli kaiken. Hän ei laisinkaan välittänyt siitä, oliko hänen menettelynsä hyvää tai oikeutettua, kunhan se vain oli hänelle itselleen hyödyksi tai hauskuudeksi. Siksi hän kreivin lähdettyä alkoikin esiintyä käskevänä valtiaana. Hän käytti upeampia vaatteita kuin kreivi, piti suuria kemuja, pani joka päivä toimeen monenlaisia huveja ja tuhlasi siten isäntänsä omaisuutta. Sen ohessa hän kohteli kreivin vanhoja, uskollisia palvelijoita ylimielisesti, niukensi halvimman päivätyöläisenkin hyvin ansaitun palkan eikä sallinut enää antaa murustakaan yhdellekään köyhälle. Ainoastaan Genoveevaa hän tähän asti oli kohdellut mitä syvimmällä kunnioituksella osoittaen häntä kohtaan rajatonta ystävällisyyttä ja palvelevaisuutta. Genoveeva kohteli häntä aina vakavasti ja arvokkaasti, puhui hänen kanssaan vain välttämättömimmistä seikoista ja muistutti vain hänelle aina hänen velvollisuuksiaan. Aluksi näytti Golo tottelevan häntä ja yritti mitä huolellisimmin salata häneltä virheitään tai ainakin puolustaa niitä. Mutta vähitellen hän kävi yhä rohkeammaksi, jopa lopulta niinkin julkeaksi, että teki hänelle häpeällisimpiä tarjouksia, mitä konsanaan voi tehdä kunnialliselle naiselle. Genoveeva karkoitti Golon luotaan kaikella sillä inholla ja vastenmielisyydellä, minkä tämä ansaitsi, mutta siitäpä Golo alkoi raivoisasti vihata linnanrouvaa ja päätti tuhota hänet.
Genoveeva, joka aavisti pahaa, kirjoitti kreiville, kertoi aivan totuudenmukaisesti Golosta ja lopetti kirjeensä hartaasti pyytämällä puolisoaan poistamaan tuon vaarallisen ihmisen. Kreivin keittiömestari, joka oli perin kelpo mies eikä muuta halunnut kuin hänen valtakuntansa parasta ja voimainsa mukaan ehkäisi Golon pahoja aikeita, oli nimeltään Drako. Tämä otti tehtäväkseen kreivittären kirjeen lähettämisen uskotun miehen mukana salaisesti kreiville. Mutta tämä aie ei ollutkaan jäänyt huomaamatta ovelalta Gololta. Sinä hetkenä, jolloin Genoveeva aamulla varhain huoneessaan antoi kirjeen Drakolle, ryntäsi Golo paljastetuin miekoin huoneeseen, pisti viattoman Drakon hänen silmiensä edessä kuoliaaksi ja nosti kauhean mellakan. Kaikki linnan asukkaat kokoontuivat kiireesti. He näkivät kreivittären kauhusta nääntynein kasvoin ja sanatonna vaipuneen nojatuolille ja kunnon Drakon viruvan verissään hänen jalkainsa juuressa. Golo syyti nyt sellaisia valheita jaloa, viatonta kreivitärtä vastaan, että kaikki linnan palvelijat sitä kuullessaan punastuivat. Sitten hän heti lähetti sananviejän saattamaan kreiville yhtä valheellisen panettelukirjeen, syytti Genoveevaa, puolisoista hurskainta ja viattominta, uskottomuudesta ja kunniattomuudesta ja heitätti hänet sitten linnan syvimpään torniin.