Kirj.
Herodotos
Kreikan kielestä suomentanut Edv. Rein
WSOY, Porvoo, 1910.
1. Kun tieto Marathonin taistelusta oli saapunut kuningas Dareiokselle, Hystaspeen pojalle, joka jo ennestäänkin oli suuresti katkeroitunut atenalaisia kohtaan heidän hyökkäyksestään Sardesta rastaan, suuttui hän paljoa ankarammin ja hankkiutui vielä innokkaammin lähtemään sotaan Hellasta vastaan. Ja heti hän lähetti kautta kaupunkien käskyn asettaa jalkeille sotajoukon, määräten kunkin varustamaan entistä paljoa enemmän väkeä ynnä sotalaivoja, hevosia, viljaa ja kuorma-aluksia. Tämän käskyn kiertäessä maita oli Aasia järkyksissä kolmen vuoden ajan, sillä parhaimmat miehet kerättiin kokoon ja harjoitettiin ikäänkuin Hellaan retkeä varten. Mutta neljäntenä vuotena egyptiläiset, jotka Kambyses oli tehnyt orjiksi, luopuivat kapinallisesti persialaisista. Silloin Dareios vieläkin innokkaammin hankkiutui sotaretkelle molempia kansoja vastaan.
2. Sillä välin kuin Dareios hankki lähtöä Egyptiä ja Atenaa vastaan, syntyi hänen poikiensa kesken riita hallituksesta, koska kuninkaan, persialaisten lain mukaan, tuli nimittää seuraajansa ennen sotaan lähtemistä. Dareiokselle oli näet, jo ennenkuin hän pääsi kuninkaaksi, hänen edellisestä vaimostaan, Gobryaan tyttärestä, syntynyt kolme poikaa, ja, hänen kuninkaaksi tultuaan, Kyroksen tyttärestä, Atossasta, toiset neljä. Edellisistä oli vanhin Artobazanes, myöhemmin syntyneistä taas Xerxes. Ja koska nämä eivät olleet saman äidin lapsia, niin he olivat keskenään eripuraiset; Artobazanes vetosi siihen, että hän oli vanhin koko lapsijoukosta ja että kaikkien ihmisten kesken vanhimmalla on tapana pitää hallitusta. Xerxes taas siihen, että hän oli Atossan, Kyroksen tyttären, poika ja että Kyros oli se, joka oli persialaisille vapauden hankkinut.
3. Ennenkuin Dareios vielä oli ajatuksensa ilmaissut, sattui niin, että samoihin aikoihin saapui Susaan myös Aristonin poika Demaratos, joka oli menettänyt Spartan kuninkuuden ja oli vapaaehtoisesti lähtenyt maanpakoon Lakedaimonista. Kuultuaan Dareioksen lasten eripuraisuudesta tuli tämä mies, kuten huhu kertoo, Xerxeen tykö ja neuvoi tätä sen lisäksi, mitä hän jo oli lausunut, huomauttamaan, että hän oli syntynyt Dareioksen jo ollessa kuninkaana ja hallitessa persialaisia, jota vastoin Artobazanes oli syntynyt Dareioksen vielä ollessa yksityisenä miehenä. Niinmuodoin ei ollut oikein eikä kohtuullista, että jollakin toisella kuin Xerxeellä oli tuo arvo ja etuus. Sillä, niinkuin Demaratos neuvoessaan lausui, Spartassakin vallitsee semmoinen laki. että jos muutamat pojista ovat syntyneet ennenkuin heidän isänsä on päässyt hallitukseen, mutta, yksi syntyy myöhemmin, isän jo hallitessa, niin tämä jälestäpäin syntynyt perii kuninkuuden. Xerxes käytti hyväkseen Demaratoksen neuvoa, ja Dareios, joka arveli tämän poikansa puhuvan oikein, nimitti hänet kuninkaaksi. Minun luullakseni kuitenkin olisi Xerxes ilman tätä neuvoakin päässyt kuninkaaksi, sillä Atossaila oli käsissään kaikki valta.
4. Nimitettyään Xerxeen persialaisten kuninkaaksi alkoi Dareios varustella sotaanlähtöä. Mutta tämän tapauksen sekä Egyptin kapinan jälkeisenä vuotena kohtasi kuolema Dareioksen. kesken hänen sotavalmistuksiaan, hänen hallittuaan kaikkiaan kuusineljättä vuotta; eikä hänen ollut onnistunut kostaa egyptiläisille enempää kuin atenalaisillekaan.
5. Dareioksen kuoltua siirtyi kuninkuus hänen pojalleen Xerxeelle. Aluksi Xerxes ei lainkaan ollut halukas käymään Hellaan kimppuun, vaan kokosi sotajoukkoa Egyptiä vastaan. Mutta hänen luonaan oleskeli Gobryaan poika Mardonios, joka oli Xerxeen serkku ja Dareioksen sisarenpoika sekä nautti suurinta arvoa persialaisten kesken, ja tällä oli aina tapana lausua näin: "Herra, ei ole kohtuullista, että atenalaiset, jotka ovat tehneet niin paljon pahaa persialaisille, eivät saa mitään rangaistusta teoistaan. Vaan pane nyt toimeen se, mikä sinulla juuri on käsillä. Mutta jahka olet suistanut Egyptin röyhkeyden, niin vie sotajoukkosi Atenaa vastaan, jotta saavuttaisit hyvän maineen ihmisten kesken ja jokainen vastedes kavahtaisi ryhtyä sotaan sinun valtakuntaasi vastaan." Tämä hänen puheensa siis tarkoitti kostoa. Mutta siihen hän vielä lisäsi, että Europa on erittäin kaunis maa, joka kantaa kaikenlaisia istutettuja puita, on erinomaisen hedelmällinen ja sen arvoinen, että kaikkien kuolevaisten joukosta vain kuninkaan tulee saada se omakseen.
6. Näin Mardonios puhui, koska hän halusi valtiollisia seikkailuja ja itse tahtoi päästä Hellaan käskynhaltijaksi. Ja aikaa myöten hänen onnistuikin taivuttaa ja suostuttaa Xerxes tähän. Oli myös muita seikkoja, jotka osaltaan auttoivat häntä siinä. Ensiksikin näet saapui Tessaliasta aleuadien lähettämiä sanansaattajia, jotka vakuuttivat näiden täydellistä alttiutta ja kutsuivat kuningasta Hellaaseen. Nämät aleuadit olivat Tessalian kuninkaita. Toiseksi pitivät ne peisistratidit, jotka olivat tulleet Susaan, samaa puhetta kuin aleuaditkin ja kärttivät Xerxestä vielä enemmän kuin edelliset. Sinne tullessaan he olivat ottaneet mukaansa Onomakritos nimisen atenalaisen ennuslauseitten selittäjän ja Musaioksen oraakelivastausten järjestäjän, jonka kanssa he sitä ennen olivat tehneet sovinnon. Peisistratoksen poika Hipparkhos oli näet karkoittanut Onomakritoksen Atenasta, syystä että hermionelainen Lasos oli todistanut hänen liittäneen Musaioksen oraakelilauseisiin ennustuksen, jonka mukaan Lemnoksen edustalla sijaitsevat saaret kerran vajoaisivat meren pohjaan. Siitä syystä oli Hipparkhos karkoittanut hänet, vaikka hän ennen kyllä oli paljon tämän kanssa seurustellut. Nyt oli Onomakritos matkannut peisistratidien myötä Susaan, ja nämä puhuivat hänestä ihmeellisiä asioita. Siitä syystä hän, aina milloin saapui kuninkaan eteen, luki julki ennuslauseitaan. Ja jos ne sisälsivät jotakin, joka tiesi onnettomuutta barbarille, ei hän puhunut asiasta mitään, vaan valikoi ja luki vain onnekkaimmat kohdat ja sanoi olevan säädetyn, että persialainen mies oli tekevä sillan Hellespontoksen yli, sekä kuvaili, kuinka ylimeno oli tapahtuva. Niinpä hän, lukemalla julki ennustuksiaan, ahdisti kuningasta, samoinkuin myös tekivät peisistratidit ja aleuadit esittämällä mielipiteitään.
7. Niin pian kuin Xerxes oli päättänyt lähteä sotaan Hellasta vastaan, pani hän, toisena vuotena Dareioksen kuolemasta, toimeen sotaretken kapinoitsijoita vastaan. Kukistettuaan nämät ja saatettuaan koko Egyptin vielä ankarampaan orjuuteen, kuin missä se oli Dareioksen aikana ollut, hän uskoi sen veljensä Akhaimeneen, Dareioksen pojan, huostaan. Mutta Akhaimeneen hoitaessa Egyptiä surmasi hänet jonkun ajan perästä libyalainen Inaros, Psammetikhoksen poika.
8. Kun Xerxes Egyptin valloituksen jälkeen oli aikeessa ryhtyä sotaretkeen Atenaa vastaan, kutsui hän etevimmät persialaiset kokoukseen, kuullakseen heidän mielipiteensä ja itse kaikkien läsnäollessa ilmaistakseen oman tahtonsa. Heidän kokoonnuttuaan Xerxes lausui näin: "Persian miehet, en minä ensimäisenä aio keskuudessanne ottaa käytäntöön tätä tapaa, vaan noudatan tapaa, jonka itse olen vastaanottanut. Sillä niinkuin vanhemmilta ihmisiltä olen kuullut, emme koskaan vielä ole nauttineet lepoa aina siitä saakka kuin me, silloin kun Kyros oli kukistanut Astyageen, meedialaisilta perimme tämän vallan. Mutta näin ohjaa asioita jumala, ja meidän monet toimemme saavat onnellisen päätöksen. Mitä nyt Kyros ja Kambyses ja minun isäni Dareios ovat suorittaneet ja mitkä kansat he ovat entisten lisäksi hankkineet, sitä ei tarvinne mainita, koska sen hyvin tunnette. Mutta siitä perin kuin minä itse otin vastaan tämän valtaistuimen, olen miettinyt, millä tavoin menettelisin, jotta en jäisi jälelle niistä, jotka aikaisemmin ovat tässä arvossa olleet, enkä heitä vähemmin lisäisi persialaisten valtaa. Ja miettiessäni huomaan, että samalla kuin meille karttuu kunniaa eikä tuo maa ole pienempi tai huonompi, vaan päinvastoin tuottavampi tätä maata, jonka nyt omistamme, samalla me saamme kostaa ja rangaista. Senvuoksi olen nyt kutsunut teidät kokoon, jotta esittäisin teille, mitä aion tehdä. Minä aion rakentaa sillan Hellespontoksen yli ja marssittaa sotajoukon Europan halki Hellasta vastaan, kostaakseni atenalaisille sen, minkä he ovat tehneet persialaisille ja minun isälleni. Olettehan nähneet, kuinka isäni Dareioskin valmisti sotaretkeä näitä miehiä vastaan. Mutta hän kuoli, eikä hän saanut kostetuksi heille. Vaan minä en aio herjetä hänen enkä muiden persialaisten puolesta heille kostamasta, ennenkuin valloitan ja poltan Atenan, joka ensiksi on alkanut harjoittaa vääryyttä minua ja isääni vastaan. Ensinnäkin näet he tulivat Sardeeseen, jonne saapuivat orjamme, miletolaisen Aristagoraan kera, ja sytyttivät siellä lehdot ynnä pyhätöt. Ja mitä he sitten tekivät meille, kun me Datiin ja Artafreneen johdolla olimme heidän maahansa tunkeutuneet, sen luultavasti tiedätte kaikki. Tämän vuoksi olen nyt siis varustautunut lähtemään sotaretkelle heitä vastaan, ja harkitessani huomaan tästä yrityksestä koituvan meille näin suuria etuja: jos kukistamme heidät sekä heidän naapurinsa, jotka asuvat fryygialaisen Pelopsin maassa, niin teemme Zeus jumalan ilmankannen rajaksi Persian valtakunnalle. Ei näet aurinko ole katseleva yhtään maata, joka meidän valtakuntaamme rajoittuisi, vaan kaikki ne olen minä teidän kerallanne saattava yhdeksi ainoaksi maaksi, koko Europan halki samottuani. Olen nimittäin kuullut asianlaidan olevan sellaisen, että jos meidän vain onnistuu poistaa mainitsemani kansat vihollistemme luvusta, niin ei ole jääpä jälelle mitään miesten kaupunkia eikä ihmisheimoa, joka meidän kanssamme pystyisi ottelemaan. Niin tulevat niskoilleen saamaan orjuuden ikeen sekä meitä vastaan syylliset että syyttömät. Jos te tämän teette, niin varmaan saavutatte suosioni. Kun minä teille ilmoitan ajan, jolloin on tultava, pitää kunkin teistä alttiisti saapua. Ja sille, joka tullessaan tuo mukanaan parhaiten järjestetyn sotajoukon, annan semmoisia lahjoja, joita meidän kesken pidetään arvokkaimpina. Teidän on siis tehtävä näin. Mutta jotten teistä näyttäisi tekevän tätä päätöstä omin päin, niin minä esitän asian yhteisesti keskusteltavaksi, samalla kuin käsken sitä teistä, kuka vain haluaa, lausumaan mielipiteensä." Näin sanottuaan hän lopetti puheensa.
9. Hänen jälkeensä lausui Mardonios: "Oi herra, sinä et ainoastaan ole paras kaikista tähän asti eläneistä ja elävistä persialaisista, vaan myös kaikista vastedes elävistäkin, koska kaikki, mitä olet kosketellut, on ylen oivallista ja totta, mutta varsinkin, koska et salli Europassa asuvien arvottomien ioonilaisten pitää meitä pilkkanaan. Sillä olisihan kauhea asia, jos me, vain lisätäksemme valtaamme, olemme kukistaneet ja pidämme orjinamme sakeja. indialaisia, etiopilaisia, assyrialaisia yunä monta muuta suurta kansaa, vaikka nämä eivät ole persialaisille tehneet mitään pahaa, mutta emme kosta helleeneille, jotka ensin ovat ruvenneet meitä loukkaamaan. Mitä me pelkäämme? Millaista väkijoukkoa? Minkälaisia rahavaroja? Tunnemmehan heidän taistelutapansa, tunnemmehan, että heidän valtansa on heikko. Olemmehan kukistaneet ja pidämme hallussamme heidän lapsensa, jotka asuvat maassamme ja joita kutsutaan ioonilaisiksi, aiolilaisiksi ja doorilaisiksi. Olenhan jo minä itsekin näitä miehiä koetellut, isäsi käskystä marssiessani heitä vastaan. Ja kun minä silloin olin samonnut Makedoniaan saakka ja olin vähällä päästä itse Atenaan, ei yksikään tullut vastaani taisteluun. Ja kuitenkin on, kuten olen kuullut, helleeneillä tapana ymmärtämättömyydestä ja typeryydestä järjestää sotansa mitä ajattelemattomimmalla tavalla. Sillä aina milloin he julistavat sodan toisiansa vastaan, he hakevat itselleen kauniimman ja tasaisimman paikan ja menevät sinne taistelemaan, niin että voittajatkin poistuvat sieltä suurella tappiolla; voitetuista taas ei minun kannata puhuakaan, he kun kokonaan joutuvat tuhon omiksi. Ja kuitenkin pitäisi heidän, koska samaa kieltä puhuvat, ratkaista riitansa käyttämällä kuuluttajia ja sanansaattajia ja vaikka mitä keinoa tahansa mieluummin kuin taisteluita. Jos nyt kaikin mokomin täytyisi taistella toisiansa vastaan, pitäisi toki kummankin riitapuolen etsiä itselleen semmoinen paikka, missä sitä olisi vaikeampi ahdistaa, ja siinä koetella voimiaan. Mutta vaikka helleenit muuten noudattavat tätä huonoa tapaa, eivät he ajatelleetkaan taistelua silloin, kun olin marssinut Makedonian maahan saakka. Vaan kuka, oi kuningas, on sinua vastaan tuleva sotimaan, silloin kun Aasiasta tuot muassasi koko väenpaljoutesi ja kaikki laivasi. Minun luullakseni ei helleenien mahti moiseen röyhkeyteen kohoa. Mutta jos nyt minä mielipiteessäni pettyisin ja he ajattelemattomuudessaan pöyhkeinä todella käyvät meitä vastaan taisteluun, niin he kyliä saavat huomata, että me sota-alalla olemme etevimmät kaikista ihmisistä. Älköön siis jätettäkö mitään koettamatta. Sillä itsestään ei ihmisille mikään onnistu, vaan yrittämällä he ylimalkaan saavat kaikkensa toimeen."
10. Tällä tavoin suositeltuaan Xerxeen mielipidettä Mardonios lakkasi puhumasta. Kun nyt muut persialaiset olivat vaiti eivätkä uskaltaneet lausua esitetylle vastakkaista mielipidettä, virkkoi Artabanos, Hystaspeen poika, joka oli Xerxeen setä, juuri tähän asemaansa luottaen, näin: "Oi kuningas, jollei keskenään vastakkaisia mielipiteitä esitetä, ei saata valitessa ottaa parempaa, vaan täytyy noudattaa sitä, mikä kerran on lausuttu, mutta kyllä, jos on eri mielipiteitä esitetty, aivan niinkuin emme semmoisenaan saata eroittaa sekoittamatonta kultaa, vaan vasta kun hivutamme sitä rinnan muun kullan kanssa, me havaitsemme sen paremmaksi. Minä jo kielsin isääsi, veljeäni Dareiosta, lähtemästä sotaretkelle skyytejä vastaan, miehiä, joilla ei missään kohden maataan ole kaupunkia. Vaan hän, joka toivoi kukistavansa heidät, ei minua totellut. Hän läksi sotaretkelle, mutta kääntyi takaisin, kadotettuaan monta hyvää miestä sotaväestään. Vaan sinä, oi kuningas, aiot lähteä miehiä vastaan, jotka ovat paljoa etevämmät skyytejä ja joiden sanotaan sekä maalla että merellä olevan kaikista parhaimmat. Mikä vaara tässä uhkaa, se tulee minun ilmaista sinulle. Sinä väität rakentavasi sillan Hellespontoksen yli ja sitten kuljettavasi sotajoukon Europan halki Hellaaseen. Nytpä saattaa käydä niin, että sinä joko maa- tai meritaistelussa joudut tappiolle, taikka molemmissakin. Sillä noiden miesten kerrotaan olevan uljaita, ja sen saattaa myös päättää siitä, että atenalaiset yksin tuhosivat sen suuren sotajoukon, joka Datiin ja Artafreneen johdolla tuli Attikan alueelle. Mutta otaksutaanpa, että meillä ei molemmilla tahoilla ole menestystä. Jos he nyt kuitenkin laivoillaan tekevät hyökkäyksen, voittavat meritaistelussa, purjehtivat Hellespontokseen ja purkavat sitten sillan, koituu siitä sinulle, oi kuningas, suuri vaara. Enkä minä päätä tätä minkään oman viisauteni nojalla, vaan siitä onnettomuudesta, joka oli vähällä kohdata meitä, silloin kun sinun isäsi teki sillan traakialaisen Bosporoksen ja Istros-joen yli sekä astui skyytien maahan. Silloin skyytit pyytämällä pyysivät niitä ioonilaisia, joille sillan vartioiminen oli uskottu, purkamaan sen. Ja jos silloin Miletoksen itsevaltias Histiaios olisi seurannut muiden valtiasten mielipidettä eikä olisi sitä vastustanut, olisi persialaisten mahti ollut mennyttä. Ja kuitenkin, onhan kauheata kuulla mainittavankaan, että kuninkaan koko mahti kerran on riippunut yhdestä ainoasta miehestä. Älä siis huoli saattaa itseäsi mihinkään tämmöiseen vaaraan, kun ei ole mitään pakkoa, vaan tottele sinä minua. Hajoita nyt tämä kokous, harkitse ensin itseksesi ja, milloin katsot hyväksi, ilmoita sitten se, mikä sinusta näyttää parhaalta. Hyvää neuvoa näet minä pidän mitä suurimpana voittona. Sillä joskin se kohtaa vastustusta, on neuvo yhtäkaikki hyvä, ja sattumasta vain riippuu, että se joutuu tappiolle. Mutta se, joka on huonon neuvon keksinyt, on onnellisimmassa tapauksessa vain tehnyt hyvän löydön, sillä huonon neuvon hän yhtäkaikki on keksinyt. Etkö näe, kuinka jumala salamallaan iskee muita ylemmäksi kohoaviin luontokappaleisiin eikä salli niiden suurennella, vaan että pienet eivät häntä ärsytä. Etkö näe, kuinka hän aina suurimpiin rakennuksiin ja korkeimpiin puihin vasamansa viskaa. Sillä jumalan tekee aina mieli typistää kaikkea, mikä pistää muita ylemmäksi. Samaten myös saattaa lukuisan sotajoukon tuhota vähäinen, kun jumala kateellisena sotilaissa herättää pelkoa tai heihin iskee ukkosensa, niin että he kunniattomasti saavat tuhonsa. Sillä jumala ei salli kenenkään muun kuin itsensä olla korkea. Hätiköiminen kaikessa synnyttää hairahduksia, joista tavallisesti aiheutuu suuria vahinkoja. Mutta maltti tuottaa, jos kohta ei heti paikalla näkyviä etuja, niin kuitenkin semmoisia, joita aikaa myöten huomataan. Tämän neuvon siis annan sinulle, oi kuningas. Mutta lakkaa sinä, Gobryaan poika Mardonios pitämästä joutavaa puhetta helleeneistä, jotka eivät huonoa mainetta ansaitse. Sillä helleenejä parjaamalla yllytät kuningasta lähtemään sotaan. Ja juuri sitä vartenhan sinä näytät ponnistavan kaikki voimasi. Vaan älköön niin käykö. Sillä parjaus on mitä kauheinta, koska siinä on kaksi väärintekijää ja yksi vääryyttä kärsivä. Parjaaja näet tekee väärin syyttäessään poissaolevaa, toinen taas tekee väärin uskoessaan, ennenkuin täsmälleen on päässyt selville asiasta. Ja se, joka ei ole läsnä tässä keskustelussa, kärsii tällöin heidän puoleltaan vääryyttä siinä, että toinen häntä parjaa ja toinen hänestä saa huonon käsityksen. Mutta jos nyt välttämättömästi täytyy näitä miehiä vastaan lähteä sotaan, no hyvä, silloin jääköön kuningas itse persialaisten kotiseuduille, me molemmat taas pankaamme lapsemme pantiksi, ja valitse sinä itse ne miehet, joita tahdot, ja lähde sotaan, mukanasi niin suuri sotajoukko kuin vain haluat. Ja jos nyt kuninkaan asioiden käy, niinkuin sinä sanot, tapettakoon minun lapseni, ja niiden lisäksi minut itsenikin. Mutta jos käy niinkuin minä ennustan, kärsikööt sinun lapsesi tämän, ja niitten mukana sinä itsekin, jos nimittäin palaat. Jos sitä vastoin et tahdo alistua tähän, vaan kaikin mokomin aiot viedä sotajoukon Hellasta vastaan, niin väitän, että moni tänne jääneistä kerran on saava kuulla Mardonioksen, jonkun suuren onnettomuuden persialaisille tuotettuaan, joutuneen koirien ja lintujen raadeltavaksi joko ehkä atenalaisten tai ainakin lakedaimonilaisten maassa, jollei jo aikaisemminkin matkalla, ja saaneen kokea, millaisia miehiä vastaan kehoitat kuningasta sotaan lähtemään."
11. Täten virkkoi Artabanos, mutta Xerxes vastasi vihastuneena näin: "Artabanos, sinä olet isäni veli. Se sinua suojelee saamasta ansaittua palkkaa tyhjänpäiväisistä sanoistasi. Sen häväistyksen toimitan kuitenkin sinulle, rangaistukseksi kehnoudestasi ja pelkuruudestasi, ettet saa seurata myötäni Hellasta vastaan, vaan että sinun täytyy jäädä tänne naisten pariin. Minä olen kyllä ilman sinuakin paneva toimeen, mitä olen lausunut. En näet soisi olevani Dareioksen poika enkä polveutuvani Hystaspeesta, Arsameesta, Ariaramneesta, Teispeestä, Kyroksesta, Kambyseestä ja Akhaimeneesta, ellen saa kostaa atenalaisille. Sillä minä ymmärrän hyvin, että joskin me pysymme rauhallisina, eivät he kuitenkaan sitä tee, vaan lähtevät toistamiseenkin maatamme vastaan, jos nimittäin voi päättää heidän alkuhankkeistaan, kun he nimittäin sytyttivät Sardeen tuleen ja samosivat Aasiaan. Ei kumpikaan siis saata vetäytyä takaisin, vaan kysymyksessä on molempien onni tai onnettomuus: joko on kaikki, mikä tällä puolen on, joutuva helleenien, tai kaikki, mikä tuollapuolen on, joutuva persialaisten valtaan, sillä meidän vihollisuutemme välillä ei ole mikään sovinto mahdollinen. On siis oikein, että me, jotka ensiksi olemme kärsineet loukkausta, nyt kostamme, yksin senkin vuoksi, jotta minä oppisin tuntemaan tuon kauhean vaaran, marssimalla näitä miehiä vastaan, jotka isieni orjakin, fryygialainen Pelops, siihen määrään kukisti, että aina näihin saakka sekä ihmiset itse että heidän maansa ovat kukistajansa mukaan kantaneet nimeään."
12. Niin pitkälle tätä puhetta jatkui. Mutta kun sitten tuli yö, vaivasi Artabanoksen tuuma Xerxestä. Ja yön varrella mietiskellessään hän huomasi, ettei hänen lainkaan ollut edullista lähteä sotaan Hellasta vastaan. Tehtyään nyt taas tämän päätöksen hän nukkui. Ja nähtävästi unessa hän, kuten persialaiset kertovat, näki tämmöisen näyn. Xerxeestä tuntui siltä, kuin olisi kookas ja kaunismuotoinen mies asettunut hänen viereensä ja lausunut: "Muutatko, oi persialainen, todella päätöksesi, niin ettet viekään sotajoukkoa Hellasta vastaan, vaikka jo annoit persialaisille käskyn kerätä sotaväkeä? Et sinä niin ollen tee oikein, jos muutat päätöksesi, enkä minä, joka tässä vieressäsi seison, ole sitä sinulle antava anteeksi. Vaan seuraa sinä sitä tietä, jota päivällä päätit kulkea."
13. Sen lausuttuaan hän Xerxeestä näytti liitävän pois. Mutta päivän valjettua ei kuningas ollenkaan välittänyt tästä unennäöstä, vaan kerättyään ne persialaiset, jotka hän edelliselläkin kertaa oli kutsunut kokoon, hän lausui heille näin: "Persian miehet, antakaa minulle anteeksi, että niin äkkiä muutan päätökseni. En ole näet vielä saavuttanut ymmärrykseni huippua, eivätkä ne, jotka kehoittavat minua tuolla tavoin tekemään, hetkeksikään jätä minua rauhaan. Kuultuani Artabanoksen mielipiteen tosin aluksi kyllä minun nuoruuteni kuohahti, niin että syydin vanhempaani miestä vastaan varsin sopimattomia sanoja, mutta nyt olen kuitenkin myöntynyt ja aion noudattaa hänen neuvoaan. Koska siis olen päättänyt olla lähtemättä Hellasta vastaan, niin olkaa te levolliset."
14. Tämän kuultuaan persialaiset iloissaan heittäytyivät maahan hänen eteensä. Mutta yön tultua asettui unessa sama haamu nukkuvan Xerxeen ääreen ja virkkoi: "Oi Dareioksen poika, sinä olet siis julkisesti persialaisten kuullen peruuttanut sotaretken ja vähäksynyt minun sanojani, aivan kuin jos joltakin mitättömältä olisit ne kuullut. Niinpä tiedä siis tämä! Ellet heti lähde sotaan, tulee siitä tämä sinulle seuraukseksi. Yhtä suureksi ja mahtavaksi kuin lyhyessä ajassa olet paisunut, yhtä halpa olet myös ennen pitkää jälleen oleva."
15. Kovin säikähtyneenä unennäöstään Xerxes kavahti vuoteeltaan pystyyn ja lähetti sanansaattajan kutsumaan Artabanoksen luokseen. Tämän saavuttua virkkoi Xerxes hänelle näin: "Artabanos, heti aluksi minä tosin olin epäviisas lausuessani sinulle tyhjänpäiväisiä sanoja oivallisen neuvosi johdosta. Vaan vähän ajan kuluttua minä kaduin ja huomasin, että minun olikin tehtävä, niinkuin sinä olit neuvonut. Mutta kuitenkaan en kykene tätä tekemään, vaikka haluankin. Sillä siitä saakka kuin nyt olen kääntynyt ja muuttanut päätökseni, käy minun luonani ja ilmestyy minulle unessa haamu, joka ei lainkaan hyväksy, että teen näin. Ja nyt se poistuessaan vielä uhkasikin minua. Jos siis sen lähettäjä on jumala ja hänen tahtonsa on, että kaikin mokomin sotaretki Hellasta vastaan tehdään, on tämä sama unennäkö liitävä sinunkin luoksesi, antaen sinulle saman käskyn kuin minullekin. Ja minä luulen, että tämä voisikin tapahtua, jos ottaisit kaikki minun vaatteeni, pukisit ne yllesi, sitten istuutuisit valtaistuimelleni ja lopuksi paneutuisit nukkumaan minun vuoteeseeni."
16. Näin lausui Xerxes Artabanokselle. Mutta tämä ei totellut ensimäisestä käskystä, koska hän ei katsonut olevansa oikeutettu istuutumaan kuninkaalliselle valtaistuimelle; lopulta kuitenkin, kun hänet siihen pakoitettiin, hän teki työtä käskettyä ja lausui näin: "Minun mielestäni, oi kuningas, on samantekevää, ajatteleeko itse oikein, vai tahtooko totella sitä, joka antaa hyvän neuvon. Mutta sinut, joka olet kummankin näistä saavuttanut, vievät huonojen ihmisten puheet harhaan, aivan niinkuin kerrotaan, että tuulten vihurit ahdistavat merta, tuota ihmisille mitä hyödyllisintä, eivätkä salli sen noudattaa omaa luontoaan. Kuullessani sinulta soimauksia, eivät ne surettaneet minua niin katkerasti kuin se, että, kun persialaisilla oli edessään kaksi mielipidettä, joista toinen kiihoitti röyhkeyttä, toinen sitä taltutti ja sanoi olevan pahaa opettaa sielua aina tavoittamaan jotakin enempää, kuin mikä käsillä on, — että kun siis sellaiset mielipiteet olivat tarjona, sinä valitsit itsellesi ja persialaisille vaarallisemman. Nyt siis, kun olet kallistunut parempaan mielipiteeseen ja heittänyt sikseen retken helleenejä vastaan, väität, että luonasi unessa käy jonkun jumalan lähettämä haamu, joka ei salli sinun jättää kesken retkeä. Mutta ei tämä, poikani, ole mitään jumalallista. Ihmisten luo liitelevät unikuvat ovat sellaisia, kuin minä, joka olen sinua monta vuotta vanhempi, nyt tahdon sinulle opettaa. Ne asiat, joita päivällä ajattelee, tavallisesti liitelevät unennäköinä. Nytpä me viimeksi kuluneina päivinä aivan erityisesti olemme pohtineet juuri tätä sotaretkeä. Jos taas tämän asian laita ei ole sellainen kuin minä selitän, vaan siinä on jotakin jumalallista, niin olet sinä lyhyesti jo maininnut kaiken; niinpä ilmestyköön näky siis minullekin, samoinkuin sinulle, ja käskien samaa. Mutta ei sen silti tarvitse pikemmin minulle ilmestyä, jos minulla on ylläni sinun pukusi, kuin jos minulla ei sitä ole, eikä ennemmin sinun vuoteellasi kuin omallani, jos se ylipäänsä tahtoo näyttäytyä. Sillä eihän se ole niin yksinkertainen — mikä sitten lieneekään tuo, joka sinulle unessa ilmestyy —, että se päättää vain puvustasi ja, nähdessään siinä minut, luulee minua sinuksi. Mutta nyt on tutkittava, eikö se pidä minua missään arvossa tai huoli ilmestyä ja käydä luonani, olipa minulla sitten yllä oma pukuni tai sinun. Sillä jos se yhtämittaa saapuu, niin sanoisin minäkin sen olevan jumalallisen. Mutta jos nyt olet vakaasti päättänyt, että tulee tapahtua näin, eikä ole mahdollista sitä välttää, vaan minun todella täytyy sinun vuoteessasi nukkua, no niin, silloin minä tahdon sen tehdä. Ja ilmestyköön näky minullekin. Mutta siihen saakka tahdon pysyä esittämässäni mielipiteessä."
17. Sen verran lausuttuaan Artabanos, joka toivoi voivansa osoittaa, että Xerxes puhui joutavia, teki niinkuin käskettiin. Hän pukeutui Xerxeen vaatteisiin ja istuutui kuninkaalliselle valtaistuimelle, ja Artabanoksen käytyä levolle tuli hänen nukkuessaan sama näky, joka oli käynyt Xerxeenkin luona, asettui Artabanoksen yläpuolelle ja lausui: "Sinäkö se olet, joka neuvot Xerxestä luopumaan sotaretkestään Hellasta vastaan, muka huolenpidosta häntä kohtaan? Vaan etpä sinä vastedes, enempää kuin tälläkään haavaa, ole rankaisematta koettava torjua sitä, minkä kerran täytyy tapahtua. Ja Xerxeelle itselleen on jo osoitettu, kuinka hänen on käyvä, jos hän ei tottele."
18. Artabanoksesta näytti kuin olisi unikuva näin uhkaillut ja hehkuvilla rauta-aseilla aikonut polttaa häneltä silmät päästä. Ääneen huudahtaen hän kavahti pystyyn ja istuutui Xerxeen viereen sekä kertoi juurta jaksaen unennäkönsä. Sitten hän lausui näin: "Minä, oi kuningas, miehenä, joka jo olen nähnyt monen suuren vallan sortuneen heikompansa kautta, en sallinut sinun kaikessa noudattaa nuoruuttasi, koska ymmärsin, että on pahaa haluta paljon tavaraa, ja muistelin, kuinka kävi Kyroksen retken massagetejä vastaan, ja niinikään muistelin Kambyseen retkeä etiopilaisia vastaan, samoinkuin myös jouduin ottamaan osaa Dareioksen sotaan skyytejä vastaan. Tämän käsittäen arvelin, että jos pysyisit alallasi, olisit kaikkien ihmisten silmissä oleva onnellinen. Mutta koska nyt joku yliluonnollinen voima meitä työntää eteenpäin ja, kuten näyttää, jokin jumalan tuoma tuho tapaa helleenit, niin minä itsekin käännyn ja muutan mielipiteeni; mutta ilmoita sinä persialaisille jumalan lähettämä sana ja käske itse heidän noudattaa aikaisempaa määräystäsi varustuksiin nähden sekä tee niin, että kun jumala kerran tämän sallii, sinä puolestasi et mitään laiminlyö." Hänen näin lausuttuaan he rohkaistuivat unennäöstä. Heti päivän tultua Xerxes ilmoitti tämän persialaisille, ja Artabanos, joka aikaisemmin yksin peittelemättä oli varoittanut sotaretkestä, kehoitti nyt yhtä avonaisesti siihen.
19. Xerxeen parhaillaan varustaessa sotaanlähtöä ilmestyi hänelle unessa kolmas näky, jonka maagit, siitä kuultuaan, selittivät tarkoittavan koko maan piiriä, väittäen, että kaikki ihmiset olivat joutuvat hänen orjikseen. Ja unennäkö oli tämä. Xerxeestä tuntui ikäänkuin olisi hänellä ollut päässään öljypuunlehvä-seppele ja kuin öljypuusta lähtevät oksat olisivat kattaneet koko maan, mutta sitten oli seppele hänen päästään hävinnyt. Maagien annettua tämän selityksen matkusti kohta joka mies kokoonkutsuttujen persialaisten joukosta omaan maakuntaansa ja osoitti mitä suurinta alttiutta käskyjen täyttämisessä, koska itsekukin tahtoi saada tarjona olevat lahjat. Sillä tavoin Xerxes pani toimeen sotajoukon keräyksen, tutkistellen joka paikkaa mannermaalla.
20. Sillä Egyptin valloituksesta saakka hän neljä täyttä vuotta varusti sotajoukkoa sekä sotajoukon tarpeita, mutta viidennen vuoden kuluessa hän suurella väenpaljoudella lähti sotaan. Niistä sotaretkistä, jotka me tunnemme, oli näet tämä kaikkein suurin, niin ettei sille vertoja vetänyt Dareioksen retki skyytejä vastaan, ei skyytien retki, kun nämä, ajaessaan takaa kimmeriläisiä, hyökkäsivät Meedianmaahan, laskivat valtansa alaiseksi melkein koko Yiä-Aasian ja siinä asustivat — retki, josta heille Dareios myöhemmin koetti kostaa — ei, mikäli kertomuksesta voi päättää, atreidien matka Ilioniin, eikä myysialaisten ja teukrolaisten ennen Troian sotaa suorittama retki, jolloin he Bosporoksen kohdalta tunkivat Europan puolelle, saattoivat valtansa alle kaikki traakialaiset, laskeutuivat Ioonian-meren rannalle ja samosivat etelään päin Peneios-joelle saakka.
21. Kaikkia näitä, ja jos mitä sotaretkiä niiden lisäksi on ollut, ei voida tähän verrata. Sillä mitä kansaa ei Xerxes Hellasta vastaan vienyt? Mikä vesi, lukuunottamatta suuria jokia, ei juotaessa häneltä ehtynyt? Sillä toiset kansat asettivat laivoja, toisia käskettiin tulemaan jalkaisin, toisten oli määrä antaa ratsuväkeä, toisten asettaa aluksia hevosten kuljetusta varten, samalla kuin heidän itsensä tuli ottaa osaa sotaan, toisten hankkia sotalaivoja siltojen laatimista varten, toisten taas toimittaa viljaa ja aluksia.
22. Ja aluksi, koska ensimäisten Athos-niemen ympäri purjehtineitten oli käynyt onnettomasti, tehtiin noin kolmen vuoden aikana pääsyvalmistuksia varsinkin Athos-niemen varalle. Elaius-kaupungissa Khersonesoksessa oli nimittäin kolmisoutuja ankkurissa. Sieltä käsin läksi sotajoukosta kaikenlaatuista väkeä, jotka saivat kaivaa ruoskaniskujen alla, ja toisia tuli aina sijaan. Kaivoivatpa myös Athos-vuoren seuduilla asuvaiset. Työtä johti kaksi persialaista, Bubares, Megabazoksen poika, ja Artakhaies, Artaioksen poika. Athos on laaja ja kuuluisa vuori, joka pistää mereen ja on ihmisten asuma. Siltä kohtaa, missä vuori liittyy mannermaahan, se jatkuu niemimaan tapaisena ja muodostaa noin kahdentoista stadionin levyisen kannaksen. Tämä on tasankoa, jossa on matalia kumpuja ja joka ulottuu Akanthoksen merestä Toronea vastassa olevaan mereen. Tällä kannaksella, johon Athos päättyy, sijaitsee eräs helleeniläinen kaupunki, Sane, mutta Sanen ulkopuolella ja itse Athos-niemellä ovat ne kaupungit, jotka persialainen silloin ryhtyi tekemään mannermaakaupungeista saarikaupungeiksi. Nämät ovat: Dion, Oiofyxos, Akrothoon, Thyssos ja Kleonai.
23. Nämät ovat ne kaupungit, jotka sijaitsevat Athos-niemellä. Mutta jaettuaan työ-alueen kansojen kesken barbarit kaivoivat näin. He vetivät suoran viivan Sane-kaupungin kohdalta, ja kun kaivanto oli saatu syväksi, kaivoivat alimpana seisovista toiset, toiset taas jättivät aina sen maan, mikä luotiin, toisille, jotka seisoivat yläpuolella, portailla, vastaanottajat puolestaan toisille, kunnes se saapui ylimpänä oleville. Nämä kantoivat maan sieltä ja kaatoivat sen pois. Muilta, paitsi foinikialaisilta, luhistuivat tällöin kaivannon seinät, tuottaen siten kaksin verroin vaivaa. Sillä koska muut tekivät sen yhtä leveäksi alhaalta kuin ylhäältäkin, täytyi heille käydä näin. Mutta foinikialaiset, jotka kaikissa muissakin toimissaan osoittavat älyä, osoittivat sitä tässäkin. Saatuaan näet heille tulevan osuuden laittoivat he kaivannon yläosan kaksi vertaa niin leveäksi kuin miksi kaivanto itse oli tuleva, ja työn edistyessä he aina vain kavensivat sitä. Ja kun tultiin pohjaan, oli heidän kaivannollaan sama leveys kuin muiden tekemillä osuuksilla. — Siellä on niitty, jossa heillä oli tori ja myyntipaikka. Ja Aasiasta tuli heille runsaassa määrin jauhoja.
24. Ja niinkuin minä päätellessäni olen havainnut, käski Xerxes ylpeydestä kaivattaa kannaksen, koska tahtoi näyttää mahtiaan ja jättää jälkeensä muistomerkin. Sillä vaikka persialaisten olisi ollut mahdollista ilman mitään vaivaa vetää laivat kannaksen poikki, käski hän kaivaa merikanavan, niin leveän, että kaksi kolmisoutua saattoi soudettaessa kulkea rinnan. Mutta näille samoille miehille, joitten oli määrä tehdä kaivanto, annettiin myös tehtäväksi rakentaa silta Strymon-joen yli.
25. Näin hän nyt tässä kohden menetteli. Ja siltojen varalle hän varusti bybloksesta ja valkoliinasta tehtyjä köysiä, annettuaan foinikialaisille ja egyptiläisille käskyn hankkia näitä ja niinikään muonavaroja, kerätäkseen niitä kokoon sotajoukkoa varten, jotteivät sotajoukko ja juhdat, marssiessaan Hellasta vastaan, tulisi näkemään nälkää. Ja tutkittuaan paikkoja hän käski koota muonavaroja sopivimpiin kohtiin sekä kaikkialta Aasiasta kuormalaivoilla ja lautoilla tuoda mitä minnekin. Viljan ainakin toivat toiset Traakian niinkutsutulle "Valkorannalle", toisia käskettiin viemään sitä perintholaisten omistamaan Tyrodizaan, toisia Doriskokseen, toisia Eioniin, Strymon-joen varrelle, ja vielä toisia Makedoniaan.
26. Sillä välin kuin nämä puuhasivat siinä työssä, mikä heillä oli käsillä, matkasi koko maasotajoukko Xerxeen keralla Sardeeseen, lähtien liikkeelle Kappadokian Kritallasta. Sinne oli näet koko sen sotajoukon, jonka mannermaata myöten oli määrä matkata yhdessä Xerxeen itsensä kanssa, käsketty kokoontua. Kuka nyt käskynhaltijoista oli tuonut parhaiten järjestetyn sotajoukon ja kuninkaalta saanut tarjona olevat lahjat, sitä en saata ilmoittaa. En näet edes tiedä, joutuivatko he siitä ensinkään kilpailemaan. Kuljettuaan nyt Halys-joen yli he joutuivat Fryygiaan ja tämän kautta matkatessaan he saapuivat Kelainaihin, jossa kumpuaa ilmoille Maiandroksen sekä erään toisen joen lähteet, joka ei ole Maiandrosta vähempi ja jonka nimi on Katarrektes. Viimemainittu pulppuaa esiin itse Kelainain torilla ja laskee Maiandros-jokeen. Sen luona on myös näytteille ripustettuna Marsyas sileenin nahka, hänen, jonka fryygialaisten puheen mukaan Apollon oli nylkenyt ja jonka nahan hän sitten oli sinne ripustanut.
27. Tässä kaupungissa odotti heitä eräs lyydialainen Pythios, Atyksen poika, joka kestitsi mitä suurenmoisimmalla tavalla kuninkaan koko sotajoukkoa ja Xerxestä itseään, ja ilmoitti olevansa halukas asettamaan rahaa sotaan. Kun Pythios teki tämän rahatarjouksen, kysyi Xerxes läsnäolevilta persialaisilta, mikä Pythios oli miehiään ja kuinka suuria summia hän omisti, koska semmoista tarjoili. He lausuivat: "Oi kuningas, tämä on se, joka isällesi Dareiokselle lahjoitti kultaisen plataanin ja viiniköynnöksen. Hän on vielä nytkin, mikäli me tiedämme, rikkaudessa ensimäinen mies sinun jälkeesi."
28. Ihmeissään heidän puheensa loppuosasta Xerxes sitten kysyi Pythiokselta itseltään, kuinka paljon rahaa hänellä oli. Tämä virkkoi: "Oi kuningas, en minä tahdo sinulta salata omaisuuttani enkä puolustella itseäni tietämättömyydelläni, vaan, koska asian tunnen, tahdon täsmälleen mainita sen. Sillä heti kun sain tietää sinun astuvan Hellaan merta kohti, niin minä, joka tahdoin sinulle antaa rahaa sotaan, otin selvän asiasta ja laskiessani havaitsin, että minulla on hopeassa kaksituhatta talenttia ja kullassa seitsemäätuhatta vaille neljäsataa kertaa kymmenentuhatta Dareios-stateria [s.o. 3,093,000 stateria]. Ja nämä minä sinulle lahjoitan. Itse saan minä riittävän toimeentulon orjistani ja maatiluksistani."
29. Näin hän virkkoi, mutta ihastuksissaan näistä sanoista Xerxes lausui: "Lyydialainen vieras, aina siitä asti, jolloin minä läksin Persian maasta, en, lukuunottamatta sinua, ole tähän saakka tavannut ainoatakaan miestä, joka olisi mielinyt sotajoukolleni tarjota vieraslahjoja, enkä ketään, joka olisi tullut kasvojeni eteen ja itsestään tahtonut kerätä kokoon rahoja sotaan. Mutta sinähän olet suurenmoisesti kestinnyt sotajoukkoani ja lisäksi vielä ilmoitat antavasi suuria rahasummia. Niinpä minä palkaksi niistä annan sinulle nämä kunnialahjat. Minä teen sinut kestiystäväkseni ja saatan sinun neljäsataa kertaa kymmenentuhatta stateriasi täyteen antamalla omistani seitsemäntuhatta, jotta eivät nuo sinun neljä miljoonaasi olisi vajanaiset, vaan että summa, minun täyttämänäni, tasoittuisi. Pidä omanasi, mitä itse omin neuvoin olet hankkinut, ja ymmärrä aina olla sellainen. Sillä jos näin teet, ei sinun tällä hetkellä, enempää kuin vastedeskään, tarvitse katua."
30. Näin lausuttuaan ja täytettyään lupauksensa Xerxes matkasi yhä vain eteenpäin. Ja sivuutettuaan Anaua nimisen fryygialaisen kaupungin sekä järven, josta saadaan suolaa, hän saapui suureen Kolossai-kaupunkiin Fryygiassa. Siellä on Lykos-joki, joka syöksyy maan aukeamaan ja häviää näkymättömiin, mutta ilmestyy sitten noin viiden stadionin päässä jälleen, purkautuakseen sekin Maiandros-jokeen. Lähtien Kolossaista Fryygian ja Lyydian rajoille sotajoukko saapui Kydrara-kaupunkiin, missä on maahan isketty patsas, jonka on pystyttänyt Kroisos ja johon piirretty kirjoitus osoittaa rajoja.
31. Astuessaan Fryygiasta Lyydiaan Xerxes tuli tienhaaraan, missä toinen tie vie vasemmalle, Kaariaan päin, toinen taas oikealle, Sardeeseen. Jälkimäistä matkatessa on pakko kahlata Maiandros-joen yli ja kulkea Kallatebos-kaupungin sivuitse, missä asuu käsityöläisiä, jotka valmistavat hunajaa tamariskista ja vehnästä. Tätä tietä matkatessaan Xerxes tapasi plataanin, jolle hän sen kauneuden vuoksi lahjoitti kultaiset koristeet ja jonka hän uskoi ainaisen hoitajan huostaan. Seuraavana päivänä hän saapui lyydialaisten pääkaupunkiin.
32. Sardeeseen saavuttuaan hän ensiksikin lähetti kuuluttajia Hellaaseen vaatimaan maata ja vettä sekä julistamaan, että valmistettaisiin aterioita kuninkaalle. Ainoastaan Atenaan ja Lakedaimoniin hän jätti lähettämättä sanansaattajat vaatimaan maata, mutta kaikkialle muuanne hän lähetti. Ja toistamiseen hän lähetti vaatimaan maata ja vettä tästä syystä. Hän otaksui, että kaikki ne, jotka aikaisemmin eivät olleet sitä Dareiokselle antaneet, nyt ainakin, hänen lähetettyään sanan, pelosta sen tekisivät. Koska hän siis tarkalleen tahtoi saada tämän selville, lähetti hän taas sanan.
33. Tämän jälkeen hän varustautui marssimaan Abydokseen. Sillä välin toiset rakensivat sillan Hellespontoksen yli Aasiasta Europaan. Hellespontoksen Khersonesoksessa on Sestos- ja Madytos-kaupunkien välillä leveä, mereen pistäytyvä kallioniemi, vastapäätä Abydosta. Siellä ottivat vähän myöhemmin atenalaiset sotapäällikkönsä Xanthippoksen, Arifronin pojan, johdolla vangiksi Sestoksen käskynhaltijan, Artayktes nimisen persialaisen ja naulitsivat hänet elävältä paaluun — saman miehen, joka Protesilaoksen pyhättöön Elaiuksessa oli kuljetellut naisia ja siellä harjoitellut rikollisuutta.
34. Tähän kallioniemeen siis ne, joitten tehtävänä se oli, rakensivat kaksi siltaa Abydoksesta käsin, jolloin foinikialaiset rakensivat toisen, valkoliina-köysistä, egyptiläiset toisen, byblos-köysistä. Abydoksesta on seitsemän stadionia vastapäiseen rantaan. Mutta kun sillat oli tehty salmen poikki, nousi ankara myrsky, joka särki ja hajoitti ne.
35. Saatuaan tästä tiedon käski Xerxes, pahoillaan siitä, antaa Hellespontokselle kolmesataa ruoskaniskua sekä upottaa mereen kahleparin. Olenpa kuullut, että hän tämän toimeenpanijain myötä myös lähetti vasituisia miehiä painamaan orjanleiman Hellespontokseen. Joka tapauksessa hän käski pieksijöitä lausumaan nämä barbariset ja syntiset sanat: "Oi sinä katkera vesi, sinun valtiaasi on tämän rangaistuksen sinulle säätänyt, siksi että olet hänelle vääryyttä tehnyt, vaikk'et häneltä ole mitään vääryyttä kärsinyt. Ja kuningas Xerxes on sinun ylitsesi astuva, tahdoitpa tai et. Syystä siis ei kukaan ihminen sinulle uhraa, sinä samea ja suolainen virta." Näitten tehtäväksi hän siis määräsi meren kurittamisen, mutta niiltä, jotka olivat johtaneet Hellespontoksen sillanrakennus-työtä, hän leikkautti päät.
36. Ja ne, joitten toimena tämä epämieluinen tehtävä oli, tekivät sen, mutta sillat rakensivat toiset rakennusmestarit. Ja he rakensivat ne täten. He asettivat riviin viisikymmen-airokkaita ja kolmisoutulaivoja, Pontos Euxeinoksen puolelle kolmesataa kuusikymmentä, toisaalle, Hellespontoksen puolelle taas kolmesataa neljätoista, suorassa kulmassa Pontosta vastaan, mutta yhdensuuntaisesti Hellespontoksen virran kanssa, jotta laivasilta kannattaisi pingoitettuja köysiä. Ja asetettuaan laivat riviin he laskivat veteen suunnattoman suuria ankkureita, toiset Pontosta vastaan, toisen sillan kohdalle, sisäpuolelta puhaltavien tuulien varalle, toiset toisen sillan kohdalle, länteen ja Aigeian-merelle päin, länsi- ja etelätuulen varalle. Mutta viisikymmen-airokkaitten ja kolmisoutujen väliin he jättivät läpikulkua varten aukon, jotta, kuka vain tahtoisi, voisi keveillä aluksilla purjehtia sekä Pontokseen että Pontoksesta ulos. Ja tehtyään tämän he maasta käsin jännittivät köysiä, pingoittaen niitä puisilla keloilla. Mutta nyt he eivät enää järjestäneet molempia köysilajeja erikseen, vaan määräsivät kumpaakin siltaa kohti kaksi valkoliina- ja neljä byblos-köyttä. Niitten paksuus ja kauneus oli sama, mutta liinaiset olivat suhteellisesti painavammat, sillä kyynärä tätä painoi talentin. Ja kun nyt oli laskettu köydet salmen poikki, sahasivat he hirsiä, tekivät ne sillan leveyden pituisiksi ja asettivat ne järjestykseen jännitettyjen köysien päälle; ja pantuaan ne riviin toistensa viereen he liittivät ne toisiinsa. Tämän tehtyään he toivat niitten päälle lautoja ja asetettuaan järjestykseen laudatkin he loivat vielä näitten päälle maata, jonka he sitten polkivat lujaksi, sekä laittoivat vihdoin suojuksen kumpaakin laitaa pitkin, jotta eivät juhdat pelästyisi nähdessään meren allaan.
37. Kun sillanteko oli suoritettu ja samoin työt Athos-vuorella, nimittäin ne kanavan suiden kohdalla olevat padot, jotka oli luotu aallokon varalle, jott'eivät kaivannon suut täyttyisi, sekä itse kanava ilmoitettiin kokonaan valmistuneeksi, läksi sotajoukko talvehdittuaan kevään tullen liikkeelle Sardeesta marssiakseen Abydokseen. Ja juuri sen lähtiessä matkalle poistui aurinko paikaltaan taivaalla ja meni näkymättömiin, ja vaikkei taivas ollut pilvessä vaan oli selkeä, tuli päivän sijasta yö. Kun Xerxes sen näki ja huomasi, alkoi ilmiö häntä huolestuttaa, ja hän kysyi maageilta, mitä se tiesi. He selittivät, että jumala ennusti helleenien kadottavan kaupunkinsa, sanoen auringon olevan helleenien kohtalon ennustajan, kuun taas heidän omansa. Saatuaan tämän tietää Xerxes ylen iloisena antoi lähtökäskyn.
38. Kun hän parhaillaan pani sotajoukkonsa liikkeelle, tuli lyydialainen Pythios, säikähdyksissään taivaalla näkyneestä merkistä, mutta ylpeästi luottaen antamiinsa lahjoihin Xerxeen luo ja virkkoi näin: "Oi valtias, minä tahtoisin anoa ja saada sinulta jotakin, joka sinun on helppo minulle suoda, mutta jonka saaminen minulle on suuriarvoinen." Xerxes, joka luuli hänen aikovan anoa mitä muuta tahansa ennemmin kuin sitä, mitä hän todella pyysi, sanoi sen täyttävänsä ja käski niinmuodoin Pythiosta lausumaan julki, mitä halusi. Tämän kuultuaan Pythios rohkaistuneena lausui näin: "Oi valtias, minulla sattuu olemaan viisi poikaa, ja nyt on niin osunut, että heidän kaikkien täytyy sinun seurassasi lähteä sotaan Hellasta vastaan. Mutta, oi kuningas, sääli minua, joka olen näin korkean iän saavuttanut, ja vapauta sotapalveluksesta yksi pojistani, nimittäin vanhimpani, jotta hän voisi hoitaa sekä minua itseäni että tavaroitani. Mutta muut neljä vie myötäsi ja saapuos aikeesi täyttäjänä takaisin."
39. Xerxes vihastui kovin ja vastasi näin: "Oi kurja ihminen, oletko sinä, silloin kun minä itse olen lähtenyt sotaan Hellasta vastaan ja vienyt myötäni poikani, veljeni, omaiseni ja ystäväni, uskaltanut muistella omaa poikaasi, sinä, minun orjani, jonka olisi vaimoinesi ja kaikkine kotiväkinesi pitänyt seurata mukanani? Niinpä tiedä nyt, että ihmisten korvissa asustaa mieli, joka hyviä kuullessaan täyttää koko olennon mielihyvällä, mutta kuullessaan päinvastaista joutuu kuohuksiin. Ja vaikka sinä nyt olet tehnyt hyvää ja olet ilmoittanut tekeväsi vielä enemmänkin, ei sinun kuitenkaan pidä kehuman hyvillä töilläsi voittaneesi kuningasta. Vaan koska nyt olet kääntynyt julkeaksi, olet saava palkkasi, jos kohta et koko ansiosi mukaista Kestilahjasi pelastavat sinut ja neljä poikaasi; mutta sen rangaistuksen olet kärsivä, että se yksi, johon enimmin olet kiintynyt, menettää henkensä." Näin vastattuaan hän heti käski niitä, joitten toimena se oli, etsimään esille vanhimman Pythioksen pojista ja hakkaamaan hänet keskeltä kahtia, ja sen tehtyään sijoittamaan molemmat puoliskot, toisen oikealle, toisen vasemmalle puolelle tietä, ja antoi sitten sotajoukon marssia niitten välitse.
40. Heidän tehtyään täten kävi sotajoukko siitä välitse. Ensimäisinä kulkivat kuormarengit ynnä juhdat, näitten jälestä tuli kaikenlaisista kansoista kokoonhaalittu väkijoukko, sikinsokin ja epäjärjestyksessä. Mutta kun enemmän kuin toinen puoli oli mennyt, oli kulkueessa väliaukko; nämä näet eivät vielä kuuluneet kuninkaan seuraan. Etunenässä kulki sitten tuhat persialaista ratsumiestä valittua väkeä. Näiden jälestä tuli tuhat keihäänkantajaa, nekin valittuja persialaisia, ja ne pitivät peitsenkärkensä maahan käännettyinä. Sitten tuli kymmenen niinkutsuttua pyhää nesaionilaista hevosta, jotka olivat mitä oivallisimmin koristetut. Niitä kutsutaan nesaionilaisiksi hevosiksi tästä syystä: Meediassa on suuri tasanko, jonka nimi on Nesaionin tasanko. Tältä tasangolta ovat nuo suuret hevoset kotoisin. Näiden kymmenen hevosen taakse oli sijoitettu Zeun pyhät vaunut, joita veti kahdeksan valkoista hevosta, ja niiden takana seurasi jalan ohjaksia pitävä ajaja. Sillä ei yksikään ihminen saa nousta niiden päällä sijaitsevalle valtaistuimelle. Niiden takana ajoi itse Xerxes nesaionilaisten hevosten vetämissä vaunuissa. Hänen vieressään seisoi ajaja, nimeltä Patiramfes, persialaisen Otaneen poika.