Aamu

Älypuhelin pärähti soimaan, kello oli aamulla 6:15 ja oli noustava ylös, silmiään hieroen ja leukaansa raapien Jomppe nousi vaivoin ylös, oli hiukan heikonpuoleinen olotila, se johtunee siitä kun eilen piti juhlistaa parhaan kaverin Jimin synttäreitä ja sehän venyi ja paukkui liiankin pitkälle aamuyöhön, Jomppe kyllä muisti mitä oli tehnyt ja mitä oli tapahtunut, tai ainakin niin hän ajatteli.

Siitä hän raahautui vessaa kohden, sieltä kuului erinäisiä ääniä, kolinaakin, noitumista väliin, hampaat pestyään hän meni keittiöön kahvin keittoon, huomasi pöydällä melkein tyhjän pullon omena-päärynä viiniä, hän joi siitä kotiin tullessaan mukin, sitten hän laittoi pullon jääkaappiin, se on Jompen tekemää omaa kotiviiniä, sitten hän laski pullon puolihuolimattomasti pöydälle ja siitä se vieri lattialle, hän katsoi muovi pulloa kun se pyöri vielä kohti ovea.

– Hyvä että olet onneksi muovia, sanoi hän ja nosti sen pöydälle, siitä samassa kahvipannuun vedet ja odottamaan pöydän ääreen sen kiehumista, sitten hän huomasi lapun jossa oli puhelin numero, raapi päätänsä ja mietti kenen, sitten hän muisti, se oli sen naisen jota hän tanssitti illan, Jomppe hänet jo hyvinkin tuntee, Irina, hän on töissä työnantajan toimistossa sihteerin virkaa hoitamassa, kahvit juotuaan hän puki työvaatteet ja meni pihalle ja parkkipaikalle autolleen, hänellä on vanha Renault 12 farmari ja vuosimallia 1973, eihän siinä konekaan ollut järin iso, 1,4 cc, mutta kyllä sillä asiat hoituivat, ajaen paikasta toiseen, eipähän renu paljon syönyt sitä menovettä.

Kestikin rellu, kun ei sähköllä pelannut kuin valot, sisäilman puhallin, rellussa kun ei ollut ylimääräisiä vempaimia, kuten nykyautoissa on, siksipä siinä on mahdollisia vikoja vähemmän, parkkipaikalle mennessään hän törmäsi naapuriin, papparainen oli menossa rollaattorilla kauppaan, meno oli verkkaista.

– Päivää, tulin tässä viikko sitten Espanjasta, kyllä siellä tarkenee, jatkuvalla syötöllä on jotain kolmekymmentä ja ylikin menee.

– Päivää, jospa sitä lähtisi ensikesänä Keski-Eurooppaan, ajattelin käydä Ranskassa ja Parisiin jos rahat riittävät matkaan, pitää alkaa säästelemään matkaa varten, sanoi Jomppe.

– Koitahan Jomppe säästellä että pääset matkustamaan, sanoi papparainen ja jatkoi hiljaista menoaan kohti Citymarkettia.

– Nähdään naapuri ja heippa, sanoi Jomppe hänelle.

– No jaa, eipä tainnut hän sitä enää kuulla, mutisi Jomppe puoliääneen mennessään, papparainen puheli jotain itsekseen hiljaa hiippaillessaan kohti kauppaa.

Jomppe hyppäsi omaan autoonsa ja laittoi radion soimaan, sieltä kuului Juicen musaa, rellu lähti hyvin käyntiin.

Hän ajatteli että pitäisi siivota tämä kulkuneuvo, saisi se pomo hommailla hänelle työauton, onhan siitä ollut jo puhetta, että avolavoja tulee kesällä firmaan muutamat, muistaakseni kolme ja sitten myöhemmin lisää, aivan töiden alkaessa Jomppe kulki Willellä talojen välin, kun niitä oli niin vähän, Wille on sellainen niveltraktori, sillä pusketaan lumet, hiekoitetaan, harjataan hiekat ja roskat, alussa hänellä oli vain viisi kiinteistöä silloin kun hän kulki Willellä, nykyään niitä on huomattavasti enemmän, kolmekymmentä, aina niitä vain tulee lisää, myös porukkaa toki lisätään sen mukaan töihin, kun tulee kiinteistöjä lisää, hommiahan se kyllä teettää firmalle, mutta tytöthän ne hoidetaan, olikohan se jokin sanonta, että kauppias hoitaa homman, nyt sanotaan vaikka niin, että Jomppe hoitaa homman, hän oli tarkka ja aina paikalla kun tarvitaan, ei myöhästellyt töistä koskaan, harvoin oli kuumeessa, hyvä terveys hänellä oli, työ antoi samalla paljon liikuntaa.

Työpaikalla

Työpaikalleen saavuttuaan hän tervehti kavereitaan.

– Onko heikko olo? kyseli Pate.

– Jomppe sanoi että joo, vähän meinaa olla.

– Miten se ilta meni, lähditkö jatkoille Irinan kanssa? kysyi Kari.

– Siinähän se, ei mitään jatkoja ilmestynyt ja jos olisi, niin en kertoisi heh hee, Jomppe vastasi.

Kari hihitteli, yski ja katseli Jomppea ja koitti kääriä sätkää mutta rouheet lenteli lattialle yskän voimasta.

– Ei näytä olevan häävi olo sinullakaan Kari, kun hikoilet ja yskit, sinulla varisee ne rouheet pitkin lattiaa, siivooja ei tykkää, sanoi Jomppe.

– Ei ole ei, tulihan sitä valvottua melkein aamuun ja kävin jatkoilla tuossa lähi kuppilassa, sanoi Kari.

Siinä työkaverit vaihtoivat kuulumisiaan, eilisestä ja tänään tulevista työhommistaan, kahvittelivat ja juttelivat kuka mistäkin, toiset joivat kahvia omaista pulloistaan, toiset hakivat automaatista juotavaa, enimmäkseen limonadia.

Pomo saapui paikalle, no niin pojat, tänään on uuden talon avajaiset, ja Jomppe tulee sitten sinne katsomaan paikkoja, se talo tulee sinun hoidettavaksi, pomo katsoi Jomppea tutkivasti, no niin, lähetäänpäs sitten hommiin, pomo kääntyi pois ja lähti kävelemään mutta pysähtyi muutaman askeleen jälkeen ja pyörähti takaisin poikiin päin, täällähän jätkät saakeli haisee vanha viina, joka iikka puhaltaa pilliin ennen lähtöä auton tai koneen rattiin menoa, osoitti toimistoa ja sanoi, Irina sitten tuo minulle tulokset, onko selvä, mutinaa kuului miesten seasta ja jotain joo joo ka kyllä vastauksia.

Siitä sitten miehet toinen toistaan puhalteli pilliin, Irina katseli Jomppea ja iski silmää, mittari värähti lukemaan 0,1, olipa jollakin kuulemma hilkulla, etteivät työajot keskeytyneet.

Pihalle mentyään Into kyseli Jompelta että miten meni pileet?

– Etkö muista itse?

– Muista ja muista? hää hää perkule.

– Sitä minäkin vähän ajattelin, mutisi Jomppe ja oli lähdössä.

– Saakeli, lukko nyt jumittaa, mutisi Into, potkasi oveen ja lommohan siihen ilmestyi, Jomppe tuli paikalle kun kuuli sen.

– Mitä hiivattia sinä sitä auton ovea potkit?

– Ovi rikki tai tuo lukko, ei se van aukea, pitää hakea Wille alle, ei auta, pääsehän sitä silläkin kulkemaan talojen välit.

– Joo, teepä se, minä lähden liikenteeseen, koitahan saada se ovi auki että pääset töihin.

– Joops, jospa se tästä, mutisi Into ja jäi oven kanssa taistelemaan.

Jomppe meni autonsa luokse, tarkisti autossa olevat työkalut että ne on mukana, sitten hän loikkasi hyttiin ja lähti ajelemaan, muttei päässyt pitkälle kun työ kännykkä soi Jompen taskussa.

– Halloota, Jomppe vastaa?

– Sinulla jäi tänne työlista, kuului Irinan ääni.

– Helevata, noitui Jomppe, pitää kääntyä takaisin, enpä tuota kauaksi ehtinytkään.

– Älä noidu mussukka.

– Minä olen siellä kohta, ähisi Jomppe ja käänsi auton kohti toimistoa ja kohta olikin perillä.

– No, missä se lista on? kysyi Jomppe Irinalta.

– Tässä, sanoi Irina ja hymyili.

– Tak tak, sanoi Jomppe ja taisipa hän vähän punastella ja hän meni ripeästi takaisin autolle, pomo tuli vastaa pihalla.

– Mitä sinä vielä täällä maleksit, jäikö joku vai mikä, kysyi pomo?

– Per…… ei kun perus työlista jäi tuonne Irinalle, mutisi hän.

– Okei ja hommiin vaan, niin ja muista tulla sitten kello yhdeksän uuteen paikan avajaisiin, osoite on varmaankin siinä työlistassa, sanoi pomo ja häipyi sisään samalla puhuessaan puhelimeen joka jäi kesken, haloo, niin, joo.

– Saakelin rapula, Irina ja pomo, sekoittavat koko homman, perskuta rallaa, jupisi Jomppe ja hyppäsi autoon ja antoi kenkää niin että hiekat vaan pöllysi ja Jomppe pysähtyi ensimmäisen kerrostalon pihalle ja tutkaili siinä aikansa työlistaansa, siinä oli taas se sama viemäri jonka se mummo tukkii tahallaan, olisi siten juttukaveri kun joku kävisi.

Jomppe huokaili ja välillä oli hiki, välillä kylmä, en perskuta pihteistä lähde tuonne tuota nyt avaamaan, en nyt jaksa sen kanssa, saa odottaa kyllä huomiseen saakeli, ajatteli Jomppe ja nousi autosta ja otti harjan ja roska-astian, ajatteli eilistä iltaa ja vähän muutakin ja hihitteli hissukseen, Jomppe säikähti kesken oman ajatuksien ja eiköhän se äkäinen mummeli huudellut jo ikkunasta.

– Hei siellä, sinä poika justiinsa ja tulehan nyt heti tänne, minulla olisi asiaa, Jomppe ei ollut kuulevinaan, vaan jatkoi siivousta äänekkäästi ja samalla viheltäen, häipyi nurkan taakse harjan ja astian kanssa.

– Helvetti, miten minä pääsen autolle tästä? Pitää kait odottaa, niinpä hän meni nurkan taakse ja kaivoi taskuaan, hitto, minähän jätin oman kännykän kämpille.

– Joo-o, nyt maistus kyllä kylmä ölttä, mutisi Jomppe ja pyyhki otsaansa hihaan, siinä hän huokaili ja ajatteli että kyllä työnteko on rankaa rapulaiselle ja vähän nukkuneelle, ne pitäisi lailla jyrkästi kieltää, tämähän on vaarallista, käy pumpun päälle, hermojen päälle, no on tässä kyllä hengen vaarakin olemassa, kellokin lähestyi yhdeksää ja Jomppe ajeli uuteen osoitteeseen, kuten oli käsketty, siellä oli jo liuta miehiä ja pomoja pihalla, olipa siellä muutama työntekijäkin paikalla ja sihteerejä myös, mitähän he täällä, ihmetteli Jomppe, pomo näki samalla hänen saapuvan paikalle.

– No niin, lähdetäänpäs tutkimaan tätä uutta taloa, kaikki on paikalla, sanoi pomo ja niin he kiertelivät paikasta toiseen, Jompella hiki valui, pyyhki salaa otsaansa, pitipä olla henkäilemättä pomoa kohti ja muitakin läsnäolijoita vasten ettei haisisi henki, käytiin läpi lämmönjakeluhuone, sauna ja pyykkitupa, varastotilat, pihaa kierreltiin, siinä se uusi kiinteistö käytiin sitten läpi ja Jomppe sai käskyn hakea avaimet isännöitsijän toimistosta, ja lähti ajelemaan toimistolle ja soitti ja kyseli Irinalta Isännöitsijän osoitetta että pääsisi hakemaan avaimet.

– Moro, minun pitää saada isännöitsijän osoite, haen siihen uuteen paikkaan yleisavaimet, kyseli Jomppe Irinalta.

– Hetkinen, tuossa on sen uuden paikan isännöitsijän osoite, laitan tekstaria, hae vaikka heti avaimet, soitan sinne että olet tulossa.

– Asia selevä, mie lähen kun saan sen osoitteen.

– Jomppe odotti tekstiviestiä ja se tuli hetimiten ja niin hän lähti hakemaan avaimia annettuun osoitteeseen ja perille päästyään hän meni toimistoon, siellä oli ruuhkaa, joku vanhempi nainen setvi jotain asiaa kauan, sitä ennen oli kuitenkin nuori mies jonossa hänen edessään, sitten tuli viimein Jompen vuoro siirtyä tiskille asiaansa hoitamaan.

– Päivää, minun pitäisi saada yleisavaimet, jaa hetkinen, Jomppe kaivoi osoitteen kännykästä ja näytti sen virkailijalle.

– Niin, tuohon osoitteeseen.

– Hetkinen, käyn hakemassa tuolta kaapista, sanoi virkailija ja meni jonkin aikaa kun hän palasi ja antoi avaimen.

– Tässä on yleisavain ja sitten vain kuittaus tuohon.

– Jep, selvä se, Jomppe allekirjoitti avaimet, niitä oli useampi, sitten hän lähti ajelemaan omiin hommiinsa.

Iltapäivä

Niin se päivä kului, kello oli jo pitkällä iltapäivällä menossa ja Jomppe ajattelikin sitten lähteä kämpille syömään, mutta hoksasi, ettei siellä ollut mitään evästä, noh, eipä auta ei kuin mennä putiikkiin safkan ostoon, kaupassa hän huomasi erään kaverin joka kanssa hän ei haluaisi olla missään tekemisissä, hän oli entinen työkamu, joutui lähtemään juomisen kanssa, tuli ero, meni auto, meni myös talo, nyt se dokaa päivästä toiseen, aina kerjäämässä rahaa, eikä maksa koskaan takaisin, Jomppe koitti kiertää hyllyt niin, ettei tuo juoppo näkisi häntä ja onnistukin siinä hyvin ja näki kun se pässi meni ulos, eipä tainnut saada ölttä mukaan, kassa tuntui jotain huutavan sille, humalassa se on jälleen, mitenpä muutenkaan, just ja joo.

Kaupasta hän hiippaili autoon kylmän pizzan ja maidon kanssa, nyt maistus kyllä nokkaunet tuumaili hän, yö kun meni vähän pyöriessä, siinä massuteltuaan hetken niin soi työkännykkä, hän katsoi näyttöä, Irinan nimi oli ruudussa, mitä se nyt?

– Haloota haloo vastasi Jomppe?

– Hei mussukka, tänne soitti se vihainen mummo ja kertoi että et mennyt korjaamaan sen tukossa olevaa viemäriä?

– En mennyt niin, kun en nyt jaksa sitä muoria, vastasi Jomppe.

– Pitää sinun siellä käydä, pomosi jos saa tietää, niin se ei hyvää sano, kertoi Irina.

– Joopa joo, menen kun kerkeän, tiedät hyvin sen mummelin mikä se on ja heipat, sanoi Jomppe ja löi luurin kiinni.

– Mussukka taas, mitä hittoa se kuvittelee meistä, eihän me seurustellakaan, hö ja pihtenni sentään sitä mummoa että se rassaa, tahallaan tukkii ne viemärit, että joku edes kävisi hänen luonaan, sillä kun ei ole enää ketään, lapsetkaan ei kuulemma käy häntä katsomassa, kummaa puuhaa ajatteli hän, noh, se siitä, käyn jossakin vaiheessa ja hän meni relluunsa.

– Päivää, huusi joku auton ikkunaan ja koputti samalla lasiin, Jomppe säikähti kunnolla, mitä helkkaria nyt taas, ajatteli hän ja aukaisi samalla sivulasia alemmas.

– Mitä? kysyi Jomppe ja huokaili raskaasti hihaansa, ettei henki haise.

– Tuolla on jotain lasin palasia, sanoi vauvaansa sylissä pidellen joku nainen.

– Jaahas, missä puhisi Jomppe?

– No tuossa b rapussa, sanoi nainen.

– Joo, mä käyn katsomassa, huokaisi Jomppe ja nousi autosta ja samalla silmäillessään naista, ottipa hän reippain liikkein roska-astian ja harjan auton lavalta ja haki lasit pois, joo-o, ajatteli Jomppe ja hiippaili autolle, hikikin valui otsalle, kyllä työt pitäisi kieltää kun on rapula, mietti hän uudelleen, mutta pitäähän ne hommat hoitaa kuitenkin, kuka nämä sitten tekisi, jep jep.

Kahvitauko painoi päälle kovasti, eipä sitä ole kämpillä, olkoot, mutisi hän ja jatkoi hommiaan, kierteli kiinteistöjä, roskaa oli paljon kuten se on näin aamusta varsinkin, ajatteli hän ja meni sitten viimeisen kiinteistön jälkeen autolle ja selasi Irinan antamaa työlistaa:

Onhan siinä listaa sano, ajatteli hän ja lähti Syrjäkatu 10 ja a 1 ja soitti ovikelloa ja oven tuli avaamaan nuorempi mies.

– Päivää, teillä hanassa jotain vikaa?

– Juu, se vuotaa, se on keittiön hana, vastasi mies.

Jomppe opastettiin keittiöön, hana tippasi vaikka kuinka väänsi tiukalle.

– Vaihdan siihen osat niin sepä pelaa taas.

– Hyvä, minä menen lukemaan tenttiin.

– Jep, minä hoidan hanan, vastasi hän ja hommat tuli hoidettua ja uuteen osoitteeseen siitä vaan ja joka oli Oikokatu 5 a 15 ja perille päästyään hän soitti ovikelloa.

Oven avasi pappa joka kulki rollaattorilla.

– Päivää, teillä on viemäri tukossa?

– Juu, päivää vaan, se tukos on vessassa, käsienpesuallas ei vedä, se on täällä, sanoi pappa ja samalla meni hissukseen Jompen edessä ja meni suoraan vessaan.

– Tuossa, sanoi hän ja osoitti allasta.

– Avataan se tällä pumpulla, hän sanoi ja näytti sitä hänelle, pappa seurasi tilannetta vierestä, hyvä ettei hänen tukka uinuit altaassa kun tuli niin lähelle.

Jomppe avasi hanan ja laski sitten siihen vettä.

– Aukaisen sen tällä karhupumpulla, se avataan siten että lasketaan ensin vettä altaaseen, sitten painetaan pumppu pohjaan ja nykäistään, homma toistetaan kunnes se alkaa vetämään kuten nyt kävi.

– Hieno peli, sanoi pappa ja katsoi miten viemäri veti iloisesti.

– Noh, se on yksinkertainen mutta toimii kyllä usein.

– Niin näkyy tekevän, kiitos, sanoi hän.

– Olkaa hyvä sanoi talkkarimme ja lähti autolleen, seuraavaksi hän meni Rantakatu 8 d 14.

Ovi kelloa jälleen soitettiin, oven avasi nuori tyttö ja huomasi että se on talkkari muttei sanonut sanakaan.

– Heippa hei, teillä parvekkeen ovi ei mene kiinni?

– Ei mene, tyttö lähti samalla näyttämään oven, Jomppe laittoi öljyä saranoihin ja lukkoon, se palasi kuin uusi ja seuraava jopi oli oven avaus sähkömiehelle kello 15 ja osoite on Peltokatu 12 a 2, sinne oli vielä rutkasti aikaa, hän lähti kahville kahvilaan, odotti sen aikaa siellä kunnes kello oli 14:45 jaajeli Peltokadulle ja sähkömies siellä jo odotti.

– Terve, ovi pitää saada auki vai?

– Terve, aina parempi, ei tarvitse murtautua, hehe.

Jomppe aukaisi oven ja sähkömies pääsi sisään, ovi piti avata kun huoneiston asukas ei ollut paikalla, hän oli kaiketi töissä.

Vihdoin päivä meni ohitse ja samalla vauhdilla olokin parani, hän ajoi auton parkkiin toimiston eteen ja lukitsi sen, hiippaili sitten omalle kaapille, huomasi kun Irina katseli häntä ja huusikin kohta perään ohitse mennessään ja hänellä oli kännykkä ja jokin lista kädessään.

– Jomppe?

– Noh?

– Tuu nyt tänne sieltä luuhaamasta.

– No mitä jurkeletta sinulla nyt on asiaa kun olen just tästä lähdössä kotiin?

– Sitä vaan että mitä hommailet illalla?

– En ihmeitä, hiippailen kämpille ja pelailen jotain, miten niin?

– Voitasiko me käydä jossakin syömässä tai jotain, vai?

– Tiedä häntä nyt kun väsyttää pirun lailla mutta katellaan sitten joskus myöhemmin ja samalla kääntyi lähteäkseen kun jutteli Irinalle.

– Heippa vaan sitten, sanoi Irina Jompen selälle ja irvisti perään.

– Hellurei ja heipat.

– Senkin juntti, Jomppe sen kyllä kuuli, muttei virkannut siihen enää mitään, rellulleen kävellen hän mietti mitä pitää ostaa, alkoi kaivaa taskujaan että katsoisi kännykästä saldon, hitto, eihän se ole edes mukana, jupisi hän, pitää käydä automaatin kautta, automaatille tultuaan hän älysi että automaattikortti on kännykän sivulokerossa, ei helevata, tämä loppupäivä on kyllä ihan mälsä, sanoi hän puoliääneen ja hiippaili autolleen, eipä auta kun ajaa kämpän kautta kauppaan, kotiin tullessaan hän nappasi postilaatikosta vain laskuja, niin just joo, ajatteli hän ja heitti ne pöydälle, kännykkä oli sängyn vieressä yöpöydällä, hän nappasi sen siitä ja lähti ulos, huokaili raskaasti, pihteistä hommaa juu, mietti hän lompsiessaan rappuja alas pihalleen, kauppaan päästyään hän törmäsi tuttuun ihmiseen, isäänsä.

– Katohan, poikahan se siinä, miten ne sun työ hommelit?

– Kyllähän ne siinä menee ja kohta alkaa kesäloma puskea päällensä tuossa ensiviikolla.

– No sepä mukavaa, me lähdetään äitisi kanssa sukuloimaan huomenna, pakkaillaan tavaraa lähtövalmiiksi hissukseen.

– Jaahas, menettekö sinne veljesi luo?

– Kyllä juu, onko sinulla muuten miten töitä illalla jos käväistään ennen lähtöämme?

– Juu, olen päivystäjänä, mutisi hän isälleen, vaikkei nyt eikä tulevaisuudessa ollutkaan siinä hommassa, ajatteli ettei nyt jaksa seurustella, ei niin kenenkään kanssa, piste, pilkku ja viivat.

– Selvä, sanoi isä ja lähti kassalle, huusi vielä lähtiessään että työniloa poikani.

– Kiitos ja hyvää matkaa.

– Kiitän, vastasi hän, jaa että iloa, tiedä nyt tuota, helekuta rallaa sentään, jaa se meni jo, mutisi hän ja katseli isänsä vaappuvaa menoa, sillä kun oli jalka kipeä ollut ja pidempään.

Kaupan ostoskori alkoi olla aikailla jo täysi ja kassalle mentyään hän huomasi tutun kassaneidin joka hymyili hänelle kyllä niin liioitellusti.

– Katohan, talonmies Jomppehan se siinä, mitä äijälle kuuluu?

– Terve vaan, mitäs tässä, hommia paiskitaan ja lomaa odotellaan, sano.

– Kuule, mennäänkö syömään kun pääsen töistä, ja vaikka tuohon lähi raflaan tai elokuviin?

– Ei kiitos, en jaksa nyt.

– Okei, joskus sitten, sano kassaneiti ja jatkoi toisen asiakkaan ostoksia siirtelemään ja Jomppe pakkasi samalla omat ostoksensa kasiin.

– Tehdään niin.

Nyt himaan, ajatteli Jomppe ja häipyi nopeasti kaupasta ulos ja ajatteli että tuokin tulossa tyrkyllä, eikö saa olla rauhassa missään, perskuta rallaa sano juu ja marssi rellulleen, istahti penkille että penkki pölähti, katohan, pölyssä sekin, ajatteli hän ja joi piimäpurkista pahimpaan janoon ja röyhtäili päälle ja mietiskeli että tekipä se tosi eetvarttia.

Radio pätki pahemman kerran, Jomppe kopautti sitä meisselillä että niin että kunnolla kopsahti ja rusahtikin, vanha se oli kuten autokin, taisi olla alkuperäinen soitin, olikohan talkkarimme jostakin ärtynyt?

– Saakeli, jos et pelaa niin ole sitten hiljaa, mutisi hän ääneen ja laittoi toosan kiinni.

– Pitää se tuokin korjata jossakin vaiheessa, tai ostaa ihan tuore, niissä on se cd-asema, ajatteli hän ja käynnisti auton ja jatkoi matkaansa, kodin lähestyessä työkänny soi jälleen, se oli Into, mitähän se nyt intoilee, hih hiih, hihitti Jomppe ja vastasi sitten puhelimeen.

– Mitäs Into?

– Moro, saisitko irti revittyä viisikymmentä ekua, tarvitsin vähän nyt maina kun pääsi loppumaan?

– Jaa, no tule käymään kämpillä joskus siinä viiden aikaan, olen varmaan silloin paikalla, käykö se?

– Juu, tulen, käy se.

– Se vaan, sanoi Jomppe ja lopetti puhelun siihen ja kotiin tultuaan hän laski kauppatavarat pöydälle ja meni siitä istahtamaan tietokoneensa ääreen, aikansa kone hurisi, sekin pitäisi uusia, ajatteli hän ja tutki ensitöikseen sähköpostin, eipä siellä ollut mitään erityistä, mainoksia mainoksien perään, roskapostia tuppaa aina olemaan postit täynnä.

Hetken päästä ovikello soi, Jomppe lompsi avaamaan ja arveli että Into se siellä vaan eipä ollutkaan kuin Pate postipoika.

– Päivää, tässä olisi teille paketti, tuohon vain allekirjoitus.

– Päivää, laitetaan ja kiitos.

– Ok sanoi Pate ja katosi ovesta pian ulos ja Jomppe alkoi avaaman pakettia kun ovikello soi taas ja meni ovelle.

– Terve, sanoi Into ja käveli suoraan Jompen ohi olkkariin.

– No terve vaan joo sanoi hän ja meni Inton perässä ja antoi lompsastaan sen 50 ekua.

– Tuossa on, maksa kun kerkeät.

– Tattista vaan, maksellaan toki ja mitä teet lomalla? kyseli Into samaan syssyyn.

– Ajattelin vähän kiertää sinne ja tänne.

– Otatko lainaan sen Jimin asuntoauton, sehän ei ole kovinkaan vanha?

– Otanpa hyvinkin, se on kolme vuotta vanha matkailuauto, jos oikein muistan.

– Saakeli, siistiä, mihin tarkalleen menet?

– Saa nyt katsoa, en ole vielä ajatellut asiaa niin pitkälle, ehkä etelään, kävisin Hesassa, Turussa ja vaikka Tukholmassakin, laivalla tietenkin, sitten myöhemmin voisin käydä vaikka Pohjois-Suomessa kiertelemässä, ehkä Nuorgamiin asti, ainakin Napapiirille.

– Okei, minä tästä joudankin tuhlaamaan nämä manit, ostan sapuskaa ja saldoa kännykkään, nähdään töissä, sanoi Into ja loikki ovelle.

– Palaillaan, sanoi Jomppe.

– Se on moro.

– Moros moros, Jomppe aukaisi tietokoneen, katseli siinä että mitähän sitä oikein pelaisi, napsautti rekkapeliä ja siinähän se aika sitten vierähti kummasti siihen asti kun kännykkä soi vieressä, Irinan nimi näkyi, ei hitto, eikö mitään rauhaa taaskaan, ajatteli hän, nakkasi kännykän sängylle, siinäpä soit pihtenni sentään ja jatkoi peliä tunnin ja toisenkin, silmiähän se alkoi painaa, Jomppe sammutti tietokoneen ja meni keittiöön, laittoi iltapalaa, kaakaota ja leipää, katsoi kelloa, hitto, sehän on jo 23:15, massuteltuaan eväät hän kuuli jälleen kännykän piippaavan viestiä, äiti laittoi tekstaria.

”Hei, olemme nyt matkalla, matka sujuu hyvin, ilmoittele itsestäsi joskus, niin vähän soitat ja kirjoitat, terveisin isä ja äiti”.

Jomppe vastasi heti.

”Hei, hyvä että matkanne sujuu, tulin kotiin ja menen nukkumaan”.

Sitten hän riisuikin ja meni pitkälleen, mutta samalla huomasi että pitää ottaa iltalääkkeet, siitä hän hiippaili keittiöön, otti lasin vettä ja napsi lääkkeet näkymättömiin ja tarkisti vielä kännykän ja laittoi sen äänettömälle, ettei kukaan enää häiritse, sitten hän meni nukkumaan ja eipä aikaakaan kun tuhina ja kuorsaus alkoi kuulumaan, hän taisi nähdä unta lomastaan ja ajamassa matkailuautolla kohti pohjoista.

Aamulla kello 6:15

Aamulla kännykkä jälleen herätti ja vaikeaa oli nousu kuten ennenkin, ei pitäisi pelailla kovin myöhään, mietti Jomppe, nousi ähkien ylös ja teki tutut aamurutiinit kuten ennen.

Hän meni rellulleen ja ajeli työpaikalleen, ihmetteli kun ei ollut kuin yksi auto parkkipaikalla, sitten hän hokasi, ei helekuta, nythän on lauantai, tuossahan on Jaskan auto, hän on nyt päivystäjänä, voi juutas minua taulapäätä, ajatteli Jomppe, eipä se auttanut kun lähteä ajelemaan kotiin.

Matkalla hän mietti että voisi pistäytyä autoliikkeessä katsomassa matkailuautoja, niinpä hän kaarsi ensimmäisen liikkeen pihaan, katseli hintoja, mietti että joo, enpä osta mitään autoa täältä, lähti liikkeen pihalta pois, sitten hän muisti että kaverilla Jimillä on matkailuauto, hän otti ja toimi heti, soitti Jimille ja sieltä vastattiin.

– Tere tere vaan Jomppe, mitä äijä?

– Tere, tässä ajelin ja kattelin matkailuautoja ja tulipa mieleeni että sinullahan on vielä se matkailuauto?

– Onhan se, mutta se on nyt varattu, tartteetko milloin?

– Tuota tuota, josko viikon päästä kun alkaa se lomakin?

– Tuu hakee sitten ja olen pitänyt hintana 300 ekua viikko ja se on vain sinulle, kuten tiedät.

– Tiedän juu, minäpä haen ja jatkan tästä matkaa, sano Jomppe.

– Tere vaan ja palataan.

– Tere.

Jomppe siinä kotiin ajellessa mietti päässään karttaa että mihinkäs sitä lähtisi ajelemaan lomalla, noh, siihen on vielä aikaa tuumasi hän, kotiin tultuaan hän luuli että laskut odotti heti ovella mutta nythän on lauantai, postit nosteltuaan hän nakkasi ne sängylle ja alkoi keitellä kahvia ja siinä samalla oveen koputettiin, kuka hiisi ajatteli Jomppe ja meni ovelle, kurkisti ovisilmästä, siellä oli Irina, oven avattuaan niin Irina hymyili leveästi.

– Hei Jomppe.

– Heippa vaan, mitä sä täällä?

– No, enkö saisi tulla, onko sinulla joku täällä, naisia, vieraita, jotain muita tuttuja kylässä?

– No juu, olet oikeassa, tämä talo täynnä porukkaa ettei itse sekaan mahdu.

– Älä taas valehtele, eihän sieltä mitään kuulu, vai onko he menneet minua piiloon?

– Tules nyt siitä ovelta sisään äläkä höpsi.

Irina oli pukeutunut siihen tyyliin että ihan kuin olisi jonnekin juhliin menossa, istahti sohvalle ja katseli pahvilaatikkoa.

– Sinä olet jotain tilannut, noinkin iso laatikko, mitä siinä on?

– Jotain kirjoja tilasin, on siitä jo aikaa.

– Jaa, mitä muute tehtäisiin näin lauantaina? kyseli Irina.

– Minä ajattelin vaan olla, mietin tässä kuitenkin sitä lomaa ja että mihin sitä lähtisi, lainaan Jimiltä sen matkailuauton viikoksi tai kahdeksi, saas nyt katsoa.

– Kivaa, sanoi Irina, mihin lähetään, mennäänkö vaikka Norjaan, innostui hän?

– Hä, minä menen kyllä yksin, en ota ketään mukaan, kyllä jämpti on näin, sano.

– Senkin juntti, mikset minua halua mukaan, sanoi Irina ja irvisti.

– Hyvänen jyssäys sentään sinua, eihän sinulla ole lomakaan silloin kun minulla on?

– Saan minä loman järjestettyä jos sen haluan ja samaan aikaan kanssasi kun vaan kysyn Kalervolta.

– Oletko ihan varma, enpä oikein usko että se noin vain järjestyy, oli miten oli mutta yksin menen.

– Saakelin pässi olet koko äijä, etkö usko että saan järjestettyä sen loman? puhisi Irina.

– En usko.

Irina nousi sohvalta, kierteli asuntoa edes ja takaisin levottomana, välillä hän katseli Jomppea, vilkuili kelloa ja teki sitten lähtöä.

– Sitten minä tästä lähdenkin kun olet noin juntti pää, sano Irina ja käveli kohti ovea.

– Sillehän minä en voi mitään, alankin tässä katselemaan karttaa.

– Heippa sitten vaan, sanoi Irina ja paukautti oven niin että taulut helisi.

– Saakelin mimmi, on se sellainen pakkaus, ähisi Jomppe ja etsi kartan, tutkaili sitä ja ajatteli lähteä etelään, menisin vaikka nelostietä Hesaan, sieltä sitten vaikka Turkuun ja laivalla Tukholmaan, tekisi terää vähän rentoutua laivalla, ottaisin muutamat paukut, noh, katsotaan nyt, onhan tässä vielä aikaa loman alkuun, matkasuunnitelmat voi vielä muuttua vaikka miten, ajatteli Jomppe ja venytteli, ilta tuli ja oli aika mennä nukkumaan.

Lauantai

Kellon ollessa kahdeksan Jomppe heräili, haukotteli ja mietti että onneksi on lauantai, meni siitä suihkuun ja lotraili siellä aikansa, pesi hampaat ja kuuli kun puheli soi, no hittoalainen, nyt justiinsa pitää jonkun soittaa kesken pesun, hän käveli olkkariin hammastahnaa suussa ja harja kädessä, Irina se taas, olkoon, soitan kun kerkeän, tuumi Jomppe ajatuksissaan.

Suihkusta selvittyään hän teki aamupalat, mietti siinä tulevaa lomaansa ja matkaa, Jomppe oli hyvällä tuulella, olihan vapaata, sitten taas puhelin soi, se on kuitenkin Irina, hän ajatteli mennessään olkkariin, nosti kännykän ja arvasi oikein, Irina se siellä.

– Huomenta päivää Irina, mikä on?

– Mitään ole, sanoi Irina, tule tänne sieltä, yksin on tylsää, tuletko?

– Eilenhän me nähtiin, mikä hoppu tässä nyt taas on, mitä?

– Ei niin mitään ja samalla linja meni hiljaiseksi, kuului vaan tuuuut, jaahas ja että jälleen niin, ajatteli Jomppe, hitonko pakko minun on lähteä heti kun käsketään, juutas iskias, vai mikä se oli, hehe juu.

Onhan mulla nyt tekemistä, pitää olla omaakin aikaa, matkan suunniteltu ja muutakin puuhaa, pakettikin pitää jossakin välissä katsoa, että mitä se sisältää, Jomppe huomasi jälleen istuvansa koneensa ääressä, nousi ja sanoi ääneen.

– Ei hittoalainen sentään, pitää lähteä ulos, siellähän on hyvä ilmakin, ei passaa istuskella kotona.

Ilma oli tosiaankin hyvä, puolipilvistä mutta taivaanrannalla oli tumma pilvi joka lähestyi uhkaavasti kaupunkia.

Jomppe puki ja lähti kävelemään keskustaan, käveli aikansa ja meni kohti kirjastoa, taidanpa piipahtaa tuolla, ajatteli hän mennessään ja mietti lomamatkaansa jälleen, hän ja oli menossa rappuja kohti, kun hän huomasi erään tutun.

– Ei jumalavita, en mene, tuo äijä on niin ketkuili että taidanpa kääntyä takaisin, mutisi hän ja niin tekikin ja käveli Kauppahalliin, osti kahvit ja tutkaili siinä ihmisiä mietti omiaan, tuli mieleen se juippi kirjaston edessä, pitäisi kaiketi muuttaa jonnekin hevon hiiteen että saisi olla rauhassa, mutta ei sitä kaiketi siellä viihtyisi, kaverillahan on mökki tuolla järvellä, sinne on matkaa 120 kilometriä, onhan siellä hyvä ulkosauna, tilaakin olisi, joo, tulisin hulluksi siellä korvessa, autohan siellä pitäisi olla ja onhan mulla rellu, kauppaankin takuulla kuitenkin matkaa sen 20 kilometriä, Jomppea hymyilytti koko ajatus ja ajatteli, ei hiijjessä sinne kuin pakolla, näin on, oma mökki paras ja se on lähellä.

Jomppe sai kahvit ja nisut selviksi ja lähti kävelemään pikkuhiljaa kotiinpäin, vettäkin alkaa sadella, onhan jo toukokuu niin pitkällä ja se lomani odottaa, Jomppe oli jotenkin hyvällä tuulella, vettä alkoi sadella yhä vain enemmän, Jomppe alkoi kiirehtiä kotiin, otti reippaita askelia.

– Moro Jomppe, mitä sinä täällä hiippailet? kuului äkkiä takana.

– Kuka, jaa, terve terve, mitä äijä?

– Eipä kummempia, mihis noin kiire?

– Tässä vaan raitista ilmaa otan ja kunhan kiertelen, kastuuhan tässä kohta jos ei pidä kiirettä, saa pian nuhan.

– Ei me olla sokerista, kuule kamu.

– Ei niin ei, mutta mun pitää mennä, olen jälleen päivystäjä.

– Okkei, moron sitten.

– Heippa vaan, sanoi Jomppe ja kiirehti lisää, kohta tulee vettä ja kaatamalla sittenkin ja kotiin tultuaan olivat vaatteet jo aika märät, hitto kun kastu, ajatteli hän, pitää laittaa vaatteet saunan lauteitten päälle kuivumaan, ähisi ja puhku hän ja samalla oveen koputeltiin, jo on liikennettä täällä, ajatteli hän ja meni siitä paikasta avaamaan.

– Hyvää päivää herra, minä olen Jorma Jokipää ja teen tässä markkinatutkimuspalvelusta, ja mielelläni teille tässä kertoisin…

– Just ja joo, kertokaa seuraaville naapureille, kut pai ja at jöö jorkki jokimutkat ja löi oven kiinni että helähti, tässä mitään helekutin markkinapellejä tarvita tutkimaan minkäänlaista asiaa ja juttuja, häiritä nyt pihtenni kesken kaiken, eivätkö ne tajua että ihmiset haluaa huilailla pyhinä, ai pekule sentään, mutisi hän ja samalla Jompen hyvä tuuli katosi sen saman tien huus hiiteen, pyöritteli päätään ja mietti sitä äskeistä myyjää.

Niin se päivä laskeutui jälleen iltaan ja kello oli 18:03, Jomppe raahautui omaan sänkyyn, ylihuomenna taas rehkimään ajatteli hän ja siihen nukahti tunniksi.

Herättyään hän muisti että vaatteet pitää saada kuivuman ja sen tehtyään Jomppe alkoi tehdä ruokaa tai pikemminkin lämmittämään maksalaatikkoa, mikrosta sen otettuaan hän nakkasi puolukkahilloa reilusti lautaselle ja ottipa lasin maitoa, haukotteli syödessään raskaasti ja ajatteli jälleen matkaansa ja tulevaa ja niin odotettua kesälomaansa.

– Joo, pitää sitä koittaa katsella karttaakin, että mihinkäs sitä lähtisi, jupisi hän itsekseen ja merkkaili matkoja, laski paljonko menisi polttoainetta ja muita menoja ynnäsi.

Jomppea alkoi väsyttää laskelmat ja tutkimukset, hän haukotteli useasti, kellokin alkoi olla jo paljon, taisipa olla jo puolen yön maissa, hän ei pystynyt keskittymään koko juttuun vaan teki iltapuuhailut ja meni nukkuman, näkipä unta jo lomasta ja siitä tulevasta matkasta, hän oli ensin jossakin pohjoisessa, sitten oli Etelä-Ruotsissa ja olipa hänellä matkalainen, arvaten ja tiedättekö kuka?

Sunnuntai

Jomppe nukkui pitkään kun ei nyt ollut kiirettä mihinkään, kello oli 11:40, hän venytteli ja haukotteli sängyssään, heräili vasta puolenpäivän paikkeilla aamupalan tekoon, söi siinä aamupalat rauhassa, katseli ulos, ilmakaan ei ollut huono, sitten hän lähti pihalle haukkaamaan happea, huomasi että nurmikkokin pitää leikata ja siitäpä tuumasta toimeen, haki autotallista leikkurin ja täytti sen tankin bensalla, tarkisti öljyt, alkoi leikata nurmikkoa joka olikin aika pitkä, siinä puuhassa meni tunteroinen, mietiskeli siinä samalla kaikenlaisia juttuja, sitten hän meni sisälle ja alkoi tutkia karttaa ja sitä matkaansa.

Irina koitti soittaa kahdesti, muttei hän nyt jaksanut puhua kenenkään kanssa, nyt pitää vain keskittyä matkaan, hän laittoi kännykän äänettömälle että sai rauhassa puuhastella.

Sunnuntai meni Jompella hujahtamalla matkoja laskiessa ja suunnitellessa, monenlaista matkaa hän merkkaili vihkoon, etelästä pohjoiseen, idästä länteen, olipa siinä karttaan ja vihkoon merkitty Tukholmakin, Irina laittoi viestiä illalla.

”Mikset vastaa, Irina”.

Jomppe vastasi heti.

”Matkaa suunnittelen, keskityn nyt siihen”.

Kohta tuli Irinalta vastaus.

”Niin niin, hyvää yötä, Irina”.

Olipas sekin vastaus, ensin kysellään, sitten ei paljoa välitetä, ihmeellistä, mietti Jomppe ja ei enää vastannut vaan alkoi puuhastella nukkumaan menoa, kello oli 23:15.

Maanantai

Jomppe heräsi kun puhelin hälytti, kömpi vaivoin pystyyn ja vastasi katsomatta väsyneellä äänellä.

– Halloota, kuka siellä? no eihän siellä ketään ollut, hän huomasi että puhelin herätys vain samaan aikaan, noh,ylös ulos ja autolle käy talkkarimme tie ja ulkona hän huomasi että vettä tuli kuin saavista kaataen-

– Pah ja jessus sissus sentään ja täällähän taas kastuu, on se tuo vesikin märkää, juutas sentään.

Toimistolle päästyään hän törmäsi melkein pomoon, sorppe sori ja huomenta sanoi Jomppe ja pomo ei virkannut mitään tai hän ei kuullut, meni vain eteenpäin ja jokin paperinippu kädessään kohti Irinan huonetta, meni sisään ja palasi hetken päästä käytävälle ja Irina perässä.

– Joo ja päivää tervehti Jomppe kaikkia, epämääräistä mutinaa kuului sieltä ja täältä.

– Miten se Jomppe niin tomerana on, kysyi Irina kun ilmestyi jonkin ajan päästä siihen vierelle.

– Joopa joo, minä tässä odottelen lomaa, että semmoista minä vaan tuhisen tässä, en muuta, hän meni vaatekaapille vaihtamaan työkamppeita päälleen ja kuuli kun Irina huusi.

– Jomppe, pomolla asiaa, mene heti sen toimistoon, kuuletko sinä! Irina huusi ja meni pukuhuoneen ovelle ja näki Jompen pukevan vaatteitaan.

– Joo joo, mennään kun keritään sano, talkkari ähisi hän vaatteiden kanssa ja sitten marssi siitä pomon toimiston ovelle, koputti ovelle ja meni sisään.

– Niin, sanoi hän.

– Odotas Jomppe hiukan, istu hetkeksi, sanoi pomo ja selasi papereita kaikessa rauhassa, kun hän ne sai sitten viimein valmiiksi pomo kääntyi Jompen puoleen.

– Niin, tuota tuota, meille tulee tänään uusi mies töihin, ota hänet mukaan ja opeta sille perusasiat, katsotaan sitten miten se lähtee menemään, hänen etunimensä on Esko, käykö tämä?

– Kyllähän se käy.

– Irina soittaa sinulle kun se kaveri tulee, hän käy täällä minun luona vielä kertaalleen, häntä ei vielä näy mutta tämä tässä.

– Asia selvä, sanoi Jomppe ja lähti pomon huoneesta ja meni Irinan juttusille.

– Kuka se jätkä on?

– Niin kuka?

– No se uusi talkkari joka tulee tänään ja joka minun pitää raahata joka kolkkaan?

– Hih, se mikään talkkari vielä ole, hän on sinulle jonkin aikaa vain apulainen, hän opiskelee tai on kursseilla, tuleva talkkari, ehkäpä, hänen nimensä on Esko.

– Joo ja justiinsa juu, hehe, älä usko Eskoon, kun Eskoo puhhoo paskoo, hih hii.

– Oletkos siinä pöljä.

– Tässähän minä.

– Painu jo.

– Joo, mihin?

– Häivy.

– Lomilleko?

– Joo, vaikka kun en kelpaa mukaan, mutta mene jo, mulla hommia nyt, puhisi Irina.

– Joo mutta onko sinulla se ryölista?

– Mikä ihmeen ryölista?

– Työlistaa a a aaa?

– Tuossa on ja häivy nyt.

– Soon tattis ja morot sano porot.

– Painu poroinesi.

– Kokolailla, eikö kuvasta näy?

– Niin näkyy, muttei kohta, sanoi Irina ja käänsi selän Jompelle ja alkoi tulostaa jotakin asiaa koneellaan, Jomppea huvitti kun härnäsi Irinaa, jotakin kivaa näin heti maanantaina, kun se on yleensä niin tylsää harmaata.

Talkkarimme hävisi ulos ja meni autolleen, pihalla hän huomasi että on tullut uusia lava-autoja, jaahas, jaahas ajatteli Jomppe ja käveli ohi rellusta kun ihaili uusia autoja niin tohkeissaan, meni siitä sitten relluunsa ja tutki uutta työlistaansa.

Jomppe katsoi ensimmäistä tekstiä, viemäri tukossa, menen sitten kun olen aukaissut ovet sähkärille, mietti hän.

Hän kaarsi pihaan ja sähkömiestä ei vielä näkynyt, odotteli siinä pihalla ja keräili enimpiä roskia pois kun kuuli auton äänen vartin päästä, se oli se sähkäri, Jomppe meni hänen luokseen.

– Moro ja päivää.

– Päivää päivää, mitä Jomppe?

– Mitäs tässä, sulle pitää kaiketi aukaista sähkökaapin ovet tuolta käytävästä?

– Pitäähän ne, otan pakin ja mennään ja niin miehet laskeutuivat alakertaan, jossa oli hieman sotkuista, eikö se siivooja ole täällä käynyt ikinä, mietti Jomppe, mutta ajatteli, ettei siivooja tainnut päästäkään tänne, sinäpä sen selitys sitten onkin.

– No niin, tuossahan se on, odotas hetki niin aukaistaan, Jomppe hääräsi hetken avaimiensa kanssa kunnes löysi oikean avaimen ja sai oven auki.

– Jeps, se on nyt auki.

– Kiitän, sanoi sähkäri.

Jomppe oli loikkimassa portaita ylös kun känny soi.

– Juu?

–No täällä on se uusi mies Esko, tuletko nyt?

– Ok, Jomppe ajoi toimiston pihalle ja marssi Irinan luokse ja sano että se on terse, Esko istui Irinan kanssa kahvilla.

– Jaa mikä, sanoi Esko.

– No että moro, minä olen Jomppe, sinä olet varmaan Esko?

– Olenhan minä sanoi Esko ja nousi kättelemään talkkariamme.

– No sepä sattui, hihitti Jomppe ja kätteli Eskoa.

– Jaa että pulla kaffet, mieki otan, sano tuota ja haki kupposen kuumaa.

– Jomppe, huusi Irina?

– No, mitä ny?

– No sitä nyt että ottakaa se uusi avolava, tuossa on avaimet, pidä huolta niistä.

– Juu, pudotan ne varmaan heti kun marssin pihalle.

– No katohan perk… eikö perjantai sentään, mihinkäs minä ne avaimet nyt jo hukkasin ja laitoin, sano Jomppe ja vilkas Irinaa virnistäen.

– Menkää jo.

– No lähetäänpäs sitten Esko katselemaan vähän maisemia, ei kun rakennuksia ym. ja siitä he häipyivät toimiston ovesta näkymättömiin ja Jomppe kuskin paikalle.

– Onhan sulla ajokortti ja voimassa?

– No on se, tuolla ne siitä jo kyselivätkin, vastasi Esko.

– Oorlait vai miten ne sanovat mutta juu vaan ja kaverukset ajelivat uudella autolla ensimmäiselle kohteelle.

– Tässä on eka kohde, Kauppakatu 32, kierrellään nämä kiinteistöt ensin kaikki läpi, juu.

– Se vaan, mä merkkaan sitä mukaan ylös kun on käyty, niin osaan mennä oikeaan paikaan.

– No se, ja onhan noissa ovissa meidän lätkä, eli siitä näkyy meidän firma, eli Kiinteistöhoito Kalervo Oy.

– Juu, äkkäsin sen, sano Esko, ja pojat ajelivat kaikki läpi ja ruokatauko painoikin päälle ja Jomppe sanoi että vien sut toimistolle ja mie lähen kotiin apehtiin.

– Passaa se, sanoi Esko ja Jomppe jätti hänet toimiston pihalle ja polkaisi kaasua ja auto lähti kevyesti liikkeelle, kotiin päästyään hän lämmitti maksalaatikon lopun, rojahti sohvalle ja samalla työkänny soi.

– Perkules sentään, eikö tässä nyt saa mitään rauhaa edes apetunnilla, Jomppe huomasi että se on Irinan työkännykän numero.

– Mitä nyt, minä syön parasta aikaa, juutas sentään?

– Sitä nyt että ei sitä autoa saakaan käyttää vielä kun se ei ole numeroitu.

– Numeroitu, onhan siinä rekkarit, mitä hiivatin muita numeroita?

– Pitää olla numerot teipattuna katolle ja oviin, tiedetään kellä se ja se auto on milloinkin , näin se sitten tiedetään, tajuatko?

– Jaa jaa, tuodaan tuodaan se kosla kun olen syönyt ja heippa.

Jomppe laittoi luurin kiinni, hö, osaa laittaa päivän pilalle yksien numeroitten kanssa, en kässää en juummi jammi, miten se on niin tärkeää, loton ja kenon tajuan kun ne numerot pitää olla, mutta autossa? kait ne ovat sitten tärkeitä kun se niin tuntuu siltä, niin ja eihän nämä ole mitään hälytys ajoneuvoja, ajatteli hän asiaa syödessään ja meni sitten oikomaan selkäänsä ja aikansa loikoiltuaan hän katsoi kelloa, jaahas, se on lähdettävä liikenteeseen ja marssi siitä sitten autolle, polkaisi kaasua niin että auto pyörähti kevyesti suuntaan minne piti mennä, on tässä polleja konepellin alla, tuumi Jomppe ja pian hän olikin toimiston pihalla ja pölypilvi seurasi perässä,

Pomo oli juttelemassa jonkun liipatun näköisen ravatti hemmon kanssa pihalla, pomokin oli niin tärkeän oloisena, sepä huvitti Jomppea kovinkin, onkohan oikein tärkeäkin palaveri herroilla menossa, hän koitti olla nauramatta kun nousi autosta pihalle, morjesti kumpiakin, mutteivat he mitään kuulleet, oli tosi tärkeä juttu kesken herroilla menossa.

Jomppe tuli eteiseen ja huomasi siinä ilmoitus taululla lapun.

	Lomalista
Jomppe	30.5-20.6
Pate	20.6–12.7
Jaska	12–31.8
Irina	1–15.7
Into	17–31.7
Jomppe	15–20.7
Irina	1-10.8
	Irina
	Kiinteistöhoito Kalervo Oy

Jomppe ajatteli puoliääneen että se vaan passaa hyvin mulle huomasi että eipä näköjään Irina päässytkään lomalle 1.6.

Hän meni Irinan luo, nakkasi auton avaimet tiskiin.

– Siinä on piilin avaimet, olla hyvä vaan, sanoi Jomppe mutta Irina ei sanonut mitään, kirjoitti jotain ja oli samalla puhelimessa, ei valkaissutkaan Jomppea.

Jurppikohan sitä joku, hmm, noh, luulenpa että tuo loma, ajatteli hän ja samalla kun hän oli lähdössä Eskon luo, niin Irina sanoi hänelle.

– Peltokatu 5 a 8 on viemäri tukossa.

– Mennään ja lähdetäänpäs sitten Esko minun autolla kohteeseen Peltokatu 5 a 8, viemäri kuulemma tukossa.

Pojat saapuivatkin kohteeseen ja soittivat ovikelloa, mummeli sieltä aukaisi ja sanoi.

– No viimeinkin tulitte, viemäri ei vedä keittiössä pätkääkään, tulkaa nyt katsomaan sitä, he menivät keittiöön, mummo osoitti allasta jossa oli vettä.

– Tuossa se pahus on, katso ny poika.

– No katsotaan katsotaan, sano liäkäri ja Jomppe otti karhupumpun ja antoi sen Eskolle, alahan poika vetää tuosta jotta korisee ja putket kolisee hehe hee.

Oppilas Esko otti pumpun ja alkoi työntää pumpulla kohti altaan viemäriaukkoa.

– Ei ei, ei sitä työnnetä, paina se pohjaan ja sitten vedät, toistat niin monesti kun se viemäri alkaa vetää ja laita siihen altaaseen nyt vettä, ei sitä kuivana saa auki, sitten huuhtelet kunnolla että pask….öö tuota noin, ne pahat möskät menee alas, sano joo että näin se homma hoituu.

Esko teki töitä käskettyä ja siitä se pikkuhiljaa alkoi viemäri vetää että korina kävi.

– Katsos nyt muoriseni miten se vetää, ihan kuin minun rahapussissa ilmat, hehe hee juu-u, sano Jomppe ja katsoi muoria.

– No hyvä pojat, olette reippaita, jospa se nyt sitten passaa joksikin aikaa, sanoi mummo ja hyräili tyytyväisenä.

– No niin, se on sitten siinä, sanoi Esko ja huuhteli pumpun.

– Huuhtele se nyt oikein kuumalla vedellä se pumppu.

– Käskystä possi.

– No niin, me tästä sitten loikitaankin kartanolle, sano tuota, mutisi Jomppe.

– No kiitosta vaan, mulla olisi tuolla pannussa kahvia ja pullaakin vielä olisi, sanoi muori tyytyväisenä.

– Kiitosta vaan, hyviä ne varmaan ovat ne pullat ja kahvit mutta meidän pitää jatkaa hommia.

– Joskus sitten, sanoi mummo.

Pojat lähtivät käytävälle ja siitä ulos.

– Katsotaanpa niin viikon päästä se on sama homma edessä, sano minun sanoneeni, se on sitten sinun heiniä se, minä poika olen silloin jo nimittäin lomailemassa jossakin päin Suomea, ehkäpä aika etelässä, hehe hee joo, kertoili Jomppe iloisena ja kaverukset kävivät vielä kiertelemässä muutamat paikat ja kellokin näytti jo 15:45 ja Jomppe kaarsi toimiston pihalle rellullaan työpäivän päättyessä.

– Se on siinä.

– Jaa mikä, kysyi Esko.

– No tämä päivä on pulkassa, lähdetään kotiin, heitetään työvaatteet kaappiin ja hiippaillaan kämpille, itse kukin suuntaan ja toiseen.

– Se vaan käy, sano Esko ja pojat menivät toimistolle jossa oli jo muutkin lähtemässä kotiin.

– Se on huomenna tiistai, siitä se loma lähenee poijjaat, sano Jomppe.

– No sinulla lähenee, mutisi Jaska.

– Niin on.

– Miksi sinulla on taas ekana lomat, eikö me saada niitä miten haluamme? kyseli Into.

– No siksipä siksi, Into ja muut kumppanit, kun satun ja olenkin vanhin työntekijä.

– Jaa jaa, koitetaan mekin ansaita lomaa tässä koko ajan, sanoi Into

– Niin se vaan on, saan valitan ensin lomat, te sitten kinaatte seuraavista, juu hehe hee, näin vaan tämä juttu etenee pojat, kyllä se teidänkin vuoro joskus tulee sano, jeps jeps, näin on.

Jomppe lähti ulos, ilmakin alkoi olla pikkuhiljaa lämpimään päin menossa, onhan se kesäkuun tulollaan niin ja pitkä lomakin odottaa käyttäjäänsä.