Sisällysluettelo

Tunnelmatreffit
2019

Nämä ovat ensimmäiset Tunnelmatreffi 3:sen treffit. Tästä alkaa uusi jakso. Aloitimme tunnelmoinnit vuonna 2010, josta syntyi kirja Tunnelmatreffit I ja Tunnelmatreffit II on vuodesta 2015 lähtien 2018 asti. Monen moista on näinäkin vuosina tehty. Kuitenkin päätimme jatkaa, sillä aina sattuu ja tapahtuu uusia asioita. On myös mukava tavata ja tietää, mitä toinen on saanut aikaan. Kipinä syntyy kirjoittamiseen kahdestaan ollessa. Tiiminä on myös helpompi pohtia, jos eteen tulee vaikeuksia ja miten niistä selvitään. Nykypäivän tietotekniikka aiheuttaa joskus melkoisia pulmia, joskus jopa pysäyttää työnalla olevan kirjan etenemisen painatusvaiheeseen. Opimme myös toinen toisiltamme asioita ja ideoita syntyy myös.

Tammikuu

Uuden vuoden vietossa Haarajoella Lean luona
31.12.2018-1.1.2019

Pimeä aika jää taakse, Energia lisääntyy ja mieliala paranee sen myötä. Ollaan menossa kohti valoisaa aikaa. Talven selkä on taittunut. Perinteisesti ollaan uutta vuotta viettämässä. Syömme, juomme ja rupattelemme. Keskiyöllä katselemme, kun naapuristo ampuu ilotulitusraketteja. Meillä on vain tähtisadetikut, vähän isommat tällä kertaa. Rea ja Paul tulivat kolmen aikoihin iltapäivällä ja miehet lähtivät ensin saunomaan. Me tartuimme Rean kanssa kyniin.

Kirjat ja muut tapahtumat 2019

Olisiko nyt näin vuoden vaihtuessa pidettävä pieni inventaariohetki

Kirjoja on syntynyt eri tahtiin. Tunnelmatreffikirja on painatusvalmis.

Lea

Kreikkakirja 2015 (Lea) on valmistunut

Kirja on tehty Ifolor-kirja. Se on sarjassaan toiseksi viimeinen ja kertoo minun ja puolisoni Klausin matkoista Kreikan saarilla, Ionian merellä purjehtien tuttaviemme kanssa heidän purjeveneellään kuutena vuotena peräkkäin parin viikon jaksoissa. Matkoja on tehty vuodesta 2011. Viimeisin matka on tehty 2016 ja se on tekeillä. Matkan aikana olen pitänyt kirjaa päivän tapahtumista, jotka on kirjattu päivittäin matkan aikana. Kirja kertomus kulkee siis päiväkirjan muodossa.

Muitten kirjojen vaiheet:

- Uusi kirja on tekeillä, nimeltään ”Kynsitulilla”. Kuvia on kerätty vuosittain ja aihe on ollut jo pitkään tiedossa, mutta nyt on toden teolla alkanut syntyä myös tekstiä siihen. Kirja kertoo Lapin laavuilla vietetyistä hetkistä hiihtoretkien aikana ja vähän muustakin Lapin retkeilyyn liittyvistä asioista. Kirja tulee sisältämään runsaasti kuvia ja tunnelmia.

- Muitakin kirjoja on työstetty, kuten ”Niskalat juurillaan”. Tämä liittyy Klaus Niskalan sukuun ja käynteihin tämän jämsäläisen suvun alkujuurilla.

- Luminen maa ja leiskuva taivas” Tämä kirja on kehittynyt hiljalleen. Tämä on romaani, jonka tapahtumat kulkevat nykyisessä Lapin maaseutuelämässä. Mielikuvituksen tuote pääosin.

- Vielä yksi Kreikka-kirja on tulossa, joka kertoo purjehduksesta Kreikan saaristossa erään pariskunnan veneellä. Tämä on viimeinen kirja, sillä nyt on ollut välivuosia, jolloin emme ole enää olleet Kreikassa kuin satunnaisesti.

Lean ja Rean yhteisiä asioita:

- Kuvituksia on tiedossa ja työn alla Lealla Rean satukirjoihin. Satukirjoja on 9 kpl.

- Rean pienien lasten Magdaleena-kirjan kuvat ovat jo valmiit. Kuvat laitetaan Magdalena-kirjaan, jossa on pieniä tarinoita tytöstä, joka oli pieni 50-60 luvulla ja hänen pienistä seikkailuistaan.

- Rean Magdaleena isompana-juttu on osin valmis ja 3-5 kuvaa puuttuu. Niitä piirtelin laivalla, kun tulimme Tallinnasta itsenäisyyspäivän aikoihin.

- Rean Lastenlaulukirja 2:seen tarvitaan kuvia, ja Rea onkin jo miettinyt kuvien aiheet valmiiksi. Tyyli on sama kuin Vipeltäjissäkin, joka on eläinlaulukirja. Siinä on 11 eläinlaulua nuottien kanssa ja kuvat olen piirtänyt värikynillä. Lisäksi on CD, johon kaikki laulut laulettu. Tämä lasten laulukirja tehdään samalla periaatteella.

- Olen oikolukenut Rean Lasse-kirjan, jonka oikea nimi on ”Meidän Mufa”. Tämä kirja ei mene yleiseen myyntiin, vaan jää omaisille muistoksi ja lasten lapsille luettavaksi. Tämä on Rean isän elämästä kertova kirja.

Joku asia saattaa pompahtaa ykköseksi, mutta olemme molemmat siitä tietoisia, joten yllätyksiä saattaa tulla suunnitelmiin. Tässäpä nyt tämä minun inventaarioni on. Näistä asioista jatketaan ja toivon mukaan tuo Tunnelmatreffi II (Rea&Lea) on ykkösenä, jotta saamme sen valmiiksi.

Rea kirjat:

- Rea miettii Braun-kirjansa kohtaloa, joka odottaa valmiina edelleen. Kirja on nuorten ”heppakirja”. Tekstit ja kuvatkin on paikallaan. Pitäisi vain saada laitettua se eteenpäin Bod:iin.

- Lasse-kirjan nimi oli hakusessa, mutta siitä tuli ”Meidän Mufa”. Materiaali on oikoluettu, Rea käy kuvapuolen lävitse. Hän miettii, miten ja missä kirja tehdään.

- Magdaleena (pienten kirja) on jo valmiina, niin oikoluvun kuin kuvitusenkin osalta. Painatusvaihetta odottaa tämäkin.

- Trikoo-kirja ”Kesä” on Ifolorilla odottamassa. Nämä kirjat ovat sellaisia, jossa Rea on päässyt harrastamaan rakasta harrastustaan, valokuvausta yhdessä virkattujen korien kanssa. Nämä ovat samalla vuodenaikakirjoja eli kuvataan kevättä, kesää, syksyä ja talvea korien kera, luonto taustana. Kirjojen hinnaksi on tullut 50e - 70e, kun Rea on aina käyttänyt tarjouskuponkeja, joita on saanut Ifolorilta ja se on vähän alentanut hintaa. Kupongit on oikeuttanut jopa 25% alennukseen.

- Mökkikirja 2018 on tekeillä. Tämä on omaan käyttöön hienoja valokuvia sisältävä kirja, jossa on kesän tapahtumista kuvia. Ifolor-kirja on tähän asiaan todella sopiva kirjanteko ohjelma. Laadukkaat kuvat ovat Ifolor-kirjan vahvuus. Rea tekee tämän joka kesä ja kertoo jokaisesta kerrasta, jolloin joko hän miehensä kanssa tai hänen poikansa perheineen ovat olleet mökillä.

- Lapsenlapset kirja (Ifolor), on kirja, johon tulee lapsenlapset eri ikäisinä, näin voi seurata myös lasten kehittymistä. Mukavia muistoja näistäkin jää katseltavaksi.

- Lastenlaulukirja 2 on odottamassa nimeä. Kuvitustakin odottelee. Lea tekee kuvia tähän kirjaan, kun on sopiva ajankohta.

Yhteisiin kirjoihin tehtävät asiat:

- Kilpikonnat kilpasilla-sadun kuvitukset ovat työnalla. Nämä tehdään akvarellin tapaan vesivärimaalauksina. Kun ”Kilpikonnat kilpasilla” satu (Rea&Lea) ja ”Satumetsä” satu (Rea&Lea) on kuvitettu, kirjat ovat valmiit tilausta varten.

Muuta mukavaa:

Kirja on hyvä, kun se vaikuttaa tunteeseen ja älyyn, kertoi eräs kirjailija julkisuudessa. Tämä päivä ei pitäisi olla kopio eilisestä, tee tästä päivästä parempi. Tämä on ajatelma, josta voi ottaa opiksi.

Ihania asioita:

- Rea on saanut uuden lapsenlapsen, tytön nimeltään Anna.

- Lea on saanut olla paljon mökillä, jossa tehtiin mökkisauna kesällä. Se sai nimekseen ”Kuikan muna”.

Uuden vuoden toivomuksia

Rea toivoo onnea tulevalle vuodelle, että saan olla lastenlasten kanssa sekä olla mökillä ja nauttia kesästä.

Lea toivoo terveyttä, hyvinvointia sekä mukavia hetkiä mökillä myös.

Päätämme nyt asioiden käsittelyn, sillä miehet alkavat valmistella juhla-ateriaa ja ilmassa leijuu jo hyvän ruoan tuoksu. On aika siirtyä ottamaan vastaan vuotta 2019.

Hyvää Uutta Vuotta 2019!

Helmikuu (pidettiin etukäteen tammikuun puolella)
26.1.2019 klo 18.55 Rean luona Tuusulassa

Joskus on pidetty treffejä jälkijunassa, mutta nytpä onkin etukäteen, voihan se näinkin mennä. Koska miehet menivät saunomaan, on meillä nyt tuhannen taalan paikka pitää treffit. Aloitellaanpa. Talvi on nyt ankara, lunta on paljon ja aina vaan tulee lisää. Autoteillä kinokset ovat vaarallisen korkeita ja estävät näkyvyyden.

Kevään tavoitteita mietitään ja molemmat miettivät omia toiveitaan, mitä haluaa seuraavaksi toteuttaa sekä niiden toteutusjärjestystä.

KIRJAT

Lea:

  1. Tunnelmatreffit II (Lea&Rea) valmistumassa
  2. Kreikkakirja 2016 (Lea), alullaan
  3. ”Kynsitulilla” (Lea) kirjan tekeminen jatkuu
  4. Mustikka, mukava marja (Lea), tämä kirja alullaan.
  5. Satukirjan kuvitusta halutaan kiirehtiä, joten satuihin ”Kilpikonna” ja ”Satumetsä” (Lea&Rea) tehtävä kuvat.
  6. Kaksi-viisi kuvaa Magdaleena 2-kirjaan (Rea) Realle.
  7. Lastenlaulukirja 2:seen (Rea) lastenlauluihin kuvat Realle, samalla tekniikalla kuin ”Vipeltäjät” (Rea) eläinlaulukirjaan.

”Tunnari 2” on muistitikulla ja on luettavana Realla. Sitten alkaa kirjan viimeistelytyö ja sen jälkeen se lähtee Bod:iin.

Rean Trikookirja ”Syksy” valmistui 27.1.2019

Siinä on koreissa voimakkaasti syksyn värit esillä. Rea on käynyt korien kanssa luonnossa ja etsinyt syksyisen luonnon korien taustaksi. Näin yhdistyy valokuvaus, käsityö ja kirjan kirjoittaminen hienosti ja tuloksena on nautittava teos värikkäine kuvineen.

Tunnelmatreffi III päivitystä on aina sen jälkeen, kun on tavattu näissä merkeissä. Yritystä jälleen on, että päivitykset tehtäisiin heti, ettei tule pitkiä välejä. Tuoreena asiatkin muistetaan paremmin. Tunnari-kirjan osiot ovat vaikeasti hallittavissa, mikäli aikaa kuluu paljon. Silloin tulee herkästi toistettua samaa asiaa. Nyt sitten tämän jälkeen yritetään taas kerran laittaa kirjat vuosittain. Katsotaan, onnistuuko.

Joonas-kirja 2018 on valmistunut 29.1.2019

Rea

Tämä sisältää valokuvia Joonaksesta ja kirjan kuvista on mukava seurailla Joonaksen kasvua ja kehitystä. Nämähän ovat asioita, joihin myöhemmin vain kiinnostus kasvaa ja on tallessa myös vanhemmille. Famulla, kun on aikaa paneutua tällaisiin tehtäviin nykyään ja on todella antoisaa, kun voi tehdä kirjan, josta tietää, että lapsenlapsi hyötyy aikuisena. Voin vain ajatella itse, kuinka ihanaa olisi nyt ollut, jos oma mummini olisi tehnyt tällaisen kirjan minusta aikoinaan. Toki se ei ole mahdollista tänäkään päivänä, jos mummot ja vaarit asuvat kaukana. Jonkinlaisen kirjan pystyy kyllä silloinkin tekemään. Minun mummoni aikana ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia, kun ei ollut Ifoloria olemassakaan, ei kunnon kameroitakaan, ei tietokoneita eikä kännyköitäkään, kun mummu asui Ruotsissa. Tapasin mummon kerran vuodessa.

Rea

Tekeillä olevia asioita Rean kirjoihin:

  1. Braun-kirja (heppakirja nuorille)
  2. Mökkikirja (muistoja kesästä)
  3. Joonas kirja (lapsenlapsesta kuvia) 2019 alullaan
  4. Mufa-kirja (Rean isän muistelmia)
  5. Trikookirjat, trikoolangasta tehty koreja ja valokuvia eri vuoden ajoista.
  6. Lastenlaulukirja 2:seen miettii nimeä
  7. Huvivenenaiset (Lea & Rea) kirjoittaminen jatkuu, ja luettavana Lealla. ”Huvivenenaiset” on kirja, jota yhdessä Lean kanssa kirjoitellaan. Se on veneilystä ja merestä kertova kirja. Pieniä hauskoja kertomuksia hassuista jutuista merellä ja veneessä, naisnäkökulmaa veneilyssä ja opetuskertomuksiakin.

Kesä, trikookirja valmistunut, Rea (kuva 27.1.2019)

Mökkikirja valmistunut, Rea (kuva 8.2.2019)

Trikookirja ”Talvi” valmistui.

Realla ollut Atk-teknisiä ongelmia Ifolor-kirjan kanssa, ja muuta sellaista, joten ei oikein saa tehtyä, mitä haluaisi valmiiksi asti. Tarvitsee apuja näissä asioissa pojaltaan.

Mietitään, että satukirja-asioita pitäisi saada aikaiseksi, tarvetta olisi kovasti uusille kirjoille. Niitä pitäisi tehdä kaksi keväällä ja kaksi syksyllä. Tämä on nyt tavoitteena. Kuvitusasioista ollut kiinni.

Siivousta on tullut tehtyä ja inventaariota, mitä on tekeillä. Molemmat olemme miettineet ja tehneet selvityksiä, kun vuosikin vaihtui. On hyvä välillä käydä lävitse, kun meillä on kaikenlaista meneillään. Pitäisi keskittyä paremmin yhteen asiaan kerrallaan. Näillä jutuilla lähdetään tänä vuonna eteenpäin.

Maaliskuu
6.3.2019 Rean luona Tuusulassa klo 12.00