Polidor.
Henrik.
Oldfuks.
Andreas.
Leonora.
Nilla.
Juutalainen.
Leander.
Leanderin rouwa.
Wiisi wierasta herraa.
Wiisi rouwaa.
Kaksi runoilijaa.
Rawintolaisäntä.
Ensimäinen kohtaus.
Polidorin kartanon edusta.
Andreas. Oldfuks.
Oldfuks. Tämä kaupunki ei olekkaan niin pieni, kuin minä luulin. Täällä on komeita talojakin koko joukko, josta näkyy, että asukkaat lienewät warakkaita ihmisiä. (Andreas tulee). Mutta kas! onpa totta niinkin tuossa minun entinen kumppanini Andreas, jota en ole nähnyt niin moneen wuoteen. Andreas! sinäkö itse, wai sinun haahmosi?
Andreas. Heh, Oldfuks! Sinäkö, weli hywä! Olenko tosin niin onnellinen, että löydän sinun täällä näin odottamattani? (Syleilewät, suutelewat ja itkewät).
Oldfuks. Oi, kunniallinen ystäwäni ja uskollinen weikkoni! Minua pyörryttää ilosta, nähdessäni sinua täällä. Minä luulin sinun hirtetyksi jo monta wuotta sitten. Waan nyt minä näen, että sinä osaat toimittaa wirkaasi. Eihän warastaminen olekkaan mikään mahti, raaka talonpoikakin osaa tehdä sitä; waan warastaa niin, ett'ei milloinkaan joudu kiini, se, sanon minä, on oikeata ammattiälyä.
Andreas. Kiitoksia paljon, weli hywä, kun ajattelet niin hywää minusta. Se ei ole minulle wähäinen mielihywä, että minua kiittää niin kelpo mies, kuin sinä olet. Muuten kiitän minä wanhempiani hywästä kurista ja opetuksesta, josta on ollut minulle hyötyä aina, olinpa sitten missä hywänsä maailmassa. Sentähden minä saatan sanoa, weli kulta, kiittelemättä itseäni, että minua ei ole saatu kiini töistäni, muuta kuin yhden ainoan kerran, ja siitäkin pääsin minä jotenki hywin, sillä minulta meni waan pari korwiani.
Oldfuks. Ei, joutawia! Pari korwia enemmän tahi wähemmän, mitä siitä.
Minä huomaan, että sinä sentähden pidät tuota luppalakkia.
Andreas. Niin, sentähden minä en koskaan tee hywää päiwää ihmisille muuten, kuin sotamiehen tawoin, kumarran wähän ja panen käteni korwalleni. Sentähden sanotaan minua ylpeäksi, mutta ne tekewät minulle, totta maari, wallan wäärin; sillä enhän minä ylpeille. Waan mitä muuta, weikkoseni?
Oldfuks. Aiwan hywin. Minä olen tullut toimeen kaikkien ihmisten kanssa, paitsi noita kirottuja kaupungin poliisijunkkareita, jotka toisillaan owat tahtoneet ahdistella minua hywän nimeni ja maineeni tähden. Neljätoista päiwää sitten oli minulla tekemistä erään kanssa, joka panetti minun kiini, waan minä, wälttääkseni selkkauksia, pujahdin pois arestista; sillä oikeudenkäynnistä, weliseni, ei ole paljon hyötyä.
Andreas. Kyllä se on totta, weikkoseni. Olenpa minäkin huomannut, että nuo kaupungin poliisi junkkarit owat mokomia roistoja, jotka eiwät anna olla kunniallisten ihmisten rauhassa.
Oldfuks. Ne owat niin kateellisia, että kun kelpo mies on saanut jonkun killingin, koettawat he paikalla nyhtää sitä pois häneltä.
Andreas. Hywäntapaista ihmistä wainoowat kaikki.
Oldfuks. Etenkin hänen omat maalaisensa, jonkatähden minä en ole koskaan mielinyt tulla juuri usein syntymäkaupunkiini.
Andreas. Waan mitä nyt aiot toimittaa täällä?
Oldfuks. Sitäpä en ole miettinyt wielä. Joutilaaksi en minä tahtoisi ruweta, sillä siitä ei ole hiidellenkään. Minä olen pikimiltäni kokenut kaikki ammatit. Augsburg'issa olin minä lääkärinä, ja toimitin sitä wirkaa kauan hyödyllisesti, siksi kuin lääkärikunta, pelkästä kateudesta, kietoi minun riitaan, ja tahtoi minua hirtettäwäksi, waikka minun sairaillani ei ollut mitään walittamista.
Andreas. Sen minä uskon; sillä he, luulen, kuoliwat kaikki.