Kiitokset
Pirjo
vanhemmat ja sisarukset
Queen (The Band)
Sirpalle...
Seuraava tarina on täysin mielikuvituksen tuotetta.
Henkilöt, tapahtumat ja paikat (sekä uskonnot ja uskomukset) ovat kirjailijoiden luomia tai kuvittelemia.
Mitäpä muuta ne voisivatkaan olla, koska tapahtumat
sijoittuvat usean vuoden päähän tulevaisuuteen
(kirjoittamisen aikaan)…
(Asiavirheet ja virheet yleensä ovat pelkästään minun (HB), ja ne
myöntäisin, mikäli tarinalla olisi jotain tekemistä todellisuuden kanssa.)
”…for good people to do evil things, its takes relegion.”
yhdysvaltalainen fyysikko Steven Weinberg
Tornitus, oli sinällään jo vanhentunut termi, mutta tunnetaan todellisten aktiivipelaajien keskuudessa viralliselta nimeltään linnoitus - rokardi.
Linnoittaminen eli tornittaminen on yksi shakin erikoissiirroista. Rokardissa siirretään samalla vuorolla poikkeuksellisesti kahta nappulaa: kuningasta ja tornia. Torni liikkuu ensin, mutta kuningas hyppää lähestyvän nappulan yli tornin toiselle puolelle. Lopuksi torni siirtyy kuninkaan ylittämään ruutuun. Virallisessa pelissä ja vahvistettujen sääntöjen vallitessa tornitus on aina aloitettava koskettamalla ensin kuningasta.
Yksityiskohta on tärkeä!
Mikäli pelaaja kajoaa ensin torniin, ei pelissä saa tornittaa saastutetulla pelivälineellä.
Myöskin on merkityksellistä, että kuningas eikä tornittava nappula saa olla aiemmin liikkunut pelin kuluessa. Kyseisten nappuloiden on sijaittava alkuperäisillä paikoilla.
Koskemattomina.
Tornittavien nappuloiden välissä ei saa sijaita toista nappulaa eikä shakkia voi torjua erikoisliikkeellä. Tosin shakattua kuningasta voi myöhemmin tornittaa, jos pelin lopetusyritys torjutaan kuningasta siirtämättä. Vastapuolen nappula ei saa uhata ruutua, jonka kuningas ylittää eikä kuningas saa päätyä shakattuun ruutuun.
Kuningasta on suojeltava muita nappuloita uhraamalla.
Kuningas on muita tärkeämpi. Aina.
*****
Baabelin torni tai Babylonin torni oli käsite, joka alun perin kumpusi heprean sanasta Bābhel, ”sekaannus” sekä assyrialais-babylonialaisesta sanasta bāb-ili, ”Jumalan ovi” tai ”Jumalan portti”. Raamatun Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomuksen mukaan Babylonian torni oli poikkeuksellisen korkea rakennelma, jota Nooan jälkeläiset vedenpaisumuksesta selvittyään ryhtyivät rakentamaan Baabelin kaupunkiin. Raamatun kirjoitusten mukaan ihmiskunta tunsi olevansa yksikielinen ja yksimielinen, minkä vuoksi he halusivat rakentaa maamerkin tavoittaakseen taivaan.
Koskettaakseen Jumalaa.
Yllättäen Jumala ei luomansa olion aikeista pitänyt ja päätti puolustukseen sekoittaa kielet.
Hajoita ja hallitse.
Toimenpiteen seurauksena toisiaan ymmärtämättömät ihmisryhmät hajaantuivat nopeasti ympäri tunnettua maailmaa muodostaen kansat. Kyseinen kohta merkitsi tietysti Raamatun selitys tai tulkintaa ihmisrotujen synnystä ja jakautumisesta vähäisempiin ryhmiin, joilla oli oma kieli ja kulttuuri.
Maailma nykytilassaan ja nykyisten ongelmiensa kanssa.
*****
Yleiskielessä Norsunluutornilla tarkoitettaan todellisesta elämästä irrallaan olevaa toimielintä tai instituutiota, joka pyrki ohjaamaan, kritisoimaan tai muuten vaikuttamaan yhteiskunnan tai yhteisön (kansalaistensa) toimintaan.
Norsunluutorni on käytännössä halventava ilmaus.
”Rakentakaamme itsellemme torni, joka ulottuu taivaaseen asti…”
Raamattu, Ensimmäinen Mooseksen kirja, 11 luku.
Ehkäpä ensimmäinen konkreettinen merkintä ihmiskunnan harhaluuloisuudesta ja suhteellisuudentajun vajaavaisuudesta – vajaavaisuudet, jotka ovat tuon jälkeen aiheuttaneet tuhansien ja tuhansien viattomien tuskan ja kuoleman, jotta harvat ja itsekeskeiset vallassa olevat saisivat hetkellisen tyytyväisyyden ja saavuttamisen sädekehän.
Historian lehdillä maailman suurien johtajien kunnia ja saavutukset määriteltiin usein alaisten kurjuudella ja kuolemilla.
Kingdom Tower ehti valmistuessaan loppuvuodesta 2019, edellisenä vuonna, pitää rakennuttajien ja kiinteistön omistaman yrityksen toimitusjohtajan harmiksi titteliä ”maailman korkein rakennus” mitättömät puolisen vuotta. KT - tai kuten omistajat rakennusta kutsuivat, Taivaan torni, valmistui aikataulustaan jäljessä vähäiset kaksi vuotta. Ylimmän laiterakennelman asennuspäivänä rakennus ohitti korkeudessa aikaisemman ennätyksen hallitsijan eli Dubaissa sijaitsevan Burj Kahlifan lähes 180 metrillä.
Brändien ja jatkuvan yritystuoton maailmassa parin vuoden tuottamaton aika merkitsi ikuisuutta. Normikansalaiselle ajanjakso olisi vähäinen hetki, silmänräpäys, mutta osakkeenomistajille hermoja raastava loputtomuus. Tunneli, jonka päästä ei tihkunut pelastavaa kajoa.
Globaalisti Burj Kahlifan, Phoenix-tornien ja Kingdom Towerin myötä pilvenpiirtäjissä oli siirrytty Megakorkeiden rakennelmien aikakauteen. Ihmiskunta tavoitteli historian viitteistä viisastumatta taivaita, ehkäpä yrittäen koskettaa jumalia tai Jumalaa.
Kingdom Tower sijaitsi Saudi Arabiassa, Jeddahassa, Punaisen Meren rannalla ja oli Kingdom Cityn eli Towerin ympärillä sijaitsevan ja edelleen rakenteilla olevan kaupunkialueen keskeisin rakennus. Maamerkki. Sijaintinsa vuoksi rakennelma tunnettiin myös nimellä Jeddahin Tower – Jeddahin Torni.
Maata oli poljettu jo huhtikuussa 2013.
Mekkaah sijaitsi Jeddahasta ainoastaan 70 kilometrin etäisyydellä kaakkoon. Kirkkaalla ilmalla Kingdom Towerin sinertävän neulan ylimmistä ikkunoista oli mahdollista nähdä Abraj Al-Bait Towersin eli Mecca Royal Hotel Clock Tower - erityisesti pyhiinvaeltajille rakennettu ja varattu hotelli.
Alkuperäisten kaavailujen ja suunnitelmien mukaan Kingdom Towerin huipun piti puhkaista 1,6 kilometrin eli täsmälleen yhden mailin raja. Siksi tornista edelleenkin ja virheellisesti käytettiin nimitystä Mile-High Tower – Mailitorni. Rakennuksen korkeudesta oli perustellusti tingittävä, koska valitun rakennuspaikan maaperä oli soveltumaton niin korkealle ja painavalle massalle.
Rakennusprojekti oli Kingdom Holding Companyn (KHC) puheenjohtajan ja kuninkaallisen perheen jäsenen AlWaleedin bin Talalin lempilapsi eikä kustannuksissa pihistelty. Aiotusta poiketen torni päätettiin lopulta rakentaa ”vain” yhden kilometrin korkuiseksi.
Ensin Kingdom Towerin ohittaisi alkuvuodesta 2020 keskeiseen Kiinan Wuhaniin valmistuvat Huang ja Feng –kaksoistornit eli niin sanotut Phoenixtornit, joiden rakennusaikataulu venyi myöskin aiotusta. Saman vuoden marraskuussa nämä rakennukset korkeudessa ohittaisi Azerbaidzaniin keinosaarelle pystytetty rakennelma yli 50 metrillä. Vuonna 2021 kiinalaiset perisivät jälleen pilvenpiirtäjien korkeusennätyksen Pekingin Tornillaan, toiselta nimeltään Taivaan neula, joka olisi edellisiä pilvenpiirtäjiä huomattavasti korkeampi. Pekingin torni oli suunniteltu puhkaisemaan juuri tuo Kingdom Towerin alkuperäinen tavoite eli 1,6 kilometri, yhden mailin maaginen rajapyykki. Mikäli entiset merkit pitäisivät paikkansa, kiinalaiset myös saavuttaisivat korkeuden ja täsmälleen aikataulussa.
Kingdom Tower oli rakennettu perinteisesti teräksestä, betonista ja lasista, Kuninkaallisessa Tornissa käytettiin ympäristöystävällistä tekniikkaa. Aurinkopaneeleja sähkön ja ilmanvaihdon energian tarpeisiin, tuulivoimaloita ja ympäristöä ilmaa pudistavia järjestelmiä sekä suuria vihertiloja. Rakennuksen piti olla energian osalta omavarainen ja jätteiden kierrätyksessä ainutlaatuinen ainakin virallisten esitteiden ja mainostajien mukaan.
Kingdom Towerin pääasiallinen käyttötarkoitus oli Four Seasons -hotelli. Tosi-tosi-rikkaille ja Extra-extra -ylellisyyttä. Rakennuksessa oli hotellin lisäksi korkeatasoisia (Class A) luokan toimistoja sekä luksusluokan asuinhuoneistoja. Maantaso oli varattu brandätyille merkkiliikkeille, joissa myytiin kultaa, koruja, luksusautoja sekä kiinteistöjä. Rakennuksessa oli useita korkealuokkaisia ravintoloita ja kahviloita useissa kerroksissa. Tornissa oli myös maailman korkeimmalla sijaitseva näköalatasanne, joka ei kuitenkaan ollut julkisessa käytössä.
Pohjaratkaisultaan rakennus oli kolmio. Tai oikeammin tasasakarainen Ykirjain. Sakarat olivat täsmälleen 120 asteen kulmassa toisiinsa. Tällöin tilojen näkymä ulos ei suuntautuisi suoraan viereisiin tiloihin, joten asuinkerrosten huoneistoissa säilyi näennäinen yksityisyys. Yksikään rakennuksen sivuista ei myöskään ollut suoraan kohden aurinkoa, mikä toimii samalla sisäilman jäähdytyksenä. Y-profiili toimi lisäksi jäykistävänä elementtinä valtavaa tuulikuormaan vastaan.
Talossa oli 200 kerrosta ja 59 hissiä ja pääasiallisena rakentajana toimi yritys nimeltä Binladin, jonka väitettiin olevan terroristi Osama bin Ladenin isän perustama.
Kingdom Tower maksoi kaikkiaan yli miljardi euroa.
Rakennuksen suunnitteli amerikkalainen yritys, jonka kotikonttori sijaitsi Chicagossa, pilvenpiirtäjien kehdossa. Hissit toimitti suomalainen KONE – ainoa, jonka tekniikka ja tietämys mahdollisti ihmisten kuljettamisen tarvittaviin korkeuksiin.
Bujr Khalifan ulkomuodon perustana oli ollut islamilainen arkkitehtuuri. Kulttuurin ja alueen historia, kuten spiraali minareetti ja ympäröivän aavikon kasvisto. Burj Khalifan ulkoinen olemus kuvasi aavikolla kasvavaa Hymenocallis-kukkaa. Vastaavasti Kingdom Towers kuvasi aavikolta nousevaa kasvia ja oli samalla symboli Saudi-Arabien kasvulle sekä tulevaisuudelle. Suunnitelmien samanlaisuus johtui osittain rakennusten yhteisestä arkkitehtitoimistosta.
Rakennus painoi 900 000 tonnia ja jämerät perustukset oli valettu korallin ja hiekan päälle. Jeddahin vanhakaupunki, al-Balad sijaitsi nykyisen keskustan eteläpuolella ja oli tunnettu monikerroksista ja huojuvista korallista tehdyistä taloistaan. Koralli ei perinteisesti ollut kestävä perustusmateriaali, joten suurin osa vanha alueen taloista oli huonossa kunnossa.
Kingdom Towerin perustuksia kannattelivat 270 pyöreätä betonipaalua, joiden halkaisijat vaihtelivat 1,5 - 1,8 metriin. Paalut oli juntattu syvimmillään 110 metriin.
Rakennuksen perustasta rakennettiin liikkumatonta.
Alue, jolta Taivaan neula kurotteli kohden jumaluutta, sijaitsi 20 kilometriä Jeddahin kaupungin pohjoispuolella ja infran kehittäminen oli kesken. 23 neliökilometrin laajuinen kaistale, jota Kingdom Towerin hallitsisi, täydentyisi aikanaan usealla vähäpätöisemällä rakennuksella.
Kingdom Tower säilyisi aina alueen selkeänä maamerkkinä ja symbolina.
Betoninen ja teräsrunkoinen muurahaiskeko. Rakennus, jonka sisuksissa touhusi oma maailmansa ja jatkuvassa liikkeessä oleva koneisto. Ihmisjoukko, jonka liikkeitä ja haluja ohjattiin saatavilla tarvikkeilla ja palveluilla.
Ikkunoita pestiin, roskakoreja tyhjennettiin, lattioita kuurattiin, kopiokoneita huollettiin, lamppuja vaihdettiin, ilmastointia säädettiin, varastoja sekä satoja erilaisia ruoka-automaatteja täydennettiin, satoja tietojärjestelmiä päivitettiin tai vaihdettiin uusiin, hissejä huollettiin, rakenteita tarkastettiin, tiloja modifioitiin vuokralaisten tarpeiden mukaisesti tai korjattiin edellisten huolettomien käyttäjien jäljiltä ja uusia vuokralaisia scoutattiin. Ihmisiä palkattiin ja irtisanottiin.
Kingdom Tower oli lihasta ja verestä, betonista ja lasista, piirilevyistä ja sähköstä koostuva kylä, joka sijaitsi keskikokoisella kaupunkitontilla. Viiden tuhannen ihmisen elämän keskipiste ja useiden tuhansien ihmisverkoston tukema ja ylläpitämä laite. Koneisto, jota huollettiin ja korjattiin.
Koska, loppujen lopuksi, kaikessa oli kyse rahasta.
Voitosta.
Rakennus oli sekä ulkoa että sisältä juuri niin laadukas ja henkeäsalpaava kuin tällaisen symbolin ja maamerkin pitikin olla. Materiaaleissa tai palvelussa eikä henkilökunnassa säästelty. Miksi olisikaan, koska rakennus sijaitsi alueella, joka öljyhanoillaan hallitsi kaikkea muuta maailmaa.
Satunnaiselle kävijälle paikka tarjosi ihmeitä ja vaihtoehtoja tavalla, josta normikuolevainen pystyi vain uneksimaan. Korkealuokkaisia ravintoloita, yökerhoja sekä cocktalibaareja ja erikoiskahviloita. Alkoholirajoituksista ei tarvinnut välittää, koska rakennusta ja sen välitöntä ympäristöä käsiteltiin länsimaisena alueena. Ruokaa, juomaa ja viihdettä jokaiseen makuun.
Useat kansainväliset jättiyritykset olivat siirtäneet pääkonttorinsa tähän uljaaseen rakennukseen antaakseen imagolleen lisäpotkua. Useimmat saivat rahoilleen vastinetta upeissa ja mediaa kiinnostavissa puitteissa.
Tanssi- ja showsaleja, joiden esiintyjiksi buukattiin pelkästään tunnetuimmat ja suurimmat tähdet. Kuuluisuudet, jotka tiedettiin ja tunnettiin lehdistä sekä lööpeistä. Kokonaisia kerroksia oli varattu muodin ja korujen kalleimmille brändeille. Yksilöllisiä palveluita löytyi seikkailuretkistä kuumailmapalloiluun ja sukeltamisretkiin Punaisen Meren syvyyksiin joko laitteistolla tai sukellusveneellä. Oli kasinoa ja elokuvateatteria viimeisimmällä tekniikalla varustettuna. Terveyshoitoloita ja eri uskontokunnille varattu hiljentymisoppeja. Maallinen ja hengellinen sulautuivat toisiinsa saumattomasti. Ärsykkeitä jokaiselle aistille mielikuvituksen rajoissa.
Sopivasta summasta.
Kingdom Towerin tulevaisuus oli tarkkaan laskettu ja ohjelmoitu. Mitään ei oltu jätetty sattuman varaan. Suunnitelmat olivat virheettömiä ja huolella tehtyjä sekä usean erillisen konsulttiyrityksen testaamia ja arvioimia.
Kuten oli ollut Burj Kahlifankin, jonka ensimmäiset vuodet olivat osoittautuneet tappiollisiksi, koska huoneistot eivät olleet kiinnostaneet siinä määrin kuin alkujaan oli arvioitu. Silloin ssasyyllisenä pidettiin maailmanlaajuista lamaa sekä maassa vallinnutta ylirakennusboomia. Vuonna 2012 kahdeksankymmentä prosenttia Burj Khalifan tiloista oli käytössä.
Tulevaisuus ei koskaan ollut määriteltävissä ehdottomasti.
Kingdom Towerin rakennusprosessi sujui erityisen mallikkaasti ja myöhästymiset joutuivat pääasiallisesti huonoista sääolosuhteista kuten arvaamattomista hiekkamyrskyistä. Valmistuessaan kaiken piti olla kunnossa ja joka suhteessa huomioitu. Hiottua ja puunattua, viimeisen päälle viilattua.
Taivaan Pilarin tulevaisuus näytti erityisen valoisalta.
Mutta…
Valtamedian otsikoiden ja virallisten jälkiselvittelyjen laannuttua sekä lakattua kiinnostamasta suurta yleisöä julkisuuteen vuosi onnettomuustutkintaan suorittaneiden rakennustarkastajien luottamuksellinen raportti vaaratilanteen aiheuttajasta. Lukuisten mittausten, luotausten, kaivausten, testien ja simulointien perusteella todettiin, että ongelmasta ei olisi tullut todellista ongelmaa, mikäli 3 milliä sivuttaissuunnassaan liikkunut rakennuksen perustaa tukeva perustuspaalu olisi sijainnut missä tahansa muualla. Kattavissa ja huikean kalliissa rakenneanalyyseissä selvisi, että juuri tämä rakennuksen perustaa kannattelevista betonirakenteista, tunnistenumeroltaan 29021972 (ensimmäinen tuplanumero ilmaisi rivin, jolle paalu oli isketty, keskimmäiset kaksi numeroa syvyyden ja viimeiset neljä merkkiä lyöntijärjestysnumeron), sijaitsi täsmälleen ison pääaulatilan näkyvimmän ja jyhkeimmän pilarin alapuolella. Rakennuksen alapuolen maamassojen läpi virtaava pohjavesi oli muuttanut hienoisesti virtaussuuntaansa maanpinnan kohonneen paineen seurauksena. Lyijykynänpaksuiset vesipurot etsivät uusia reittejä hiekan ja korallin seasta, minkä seurauksena muodostui satunnaisia hiekka- ja vesikeskittymiä - mitättömän savikuplia juuri paalu numero 786:n viereen.
Uutterasti neste kiersi betonipaalua, kunnes hiekka virtaavan nesteen vaikutuksesta savittui. Muta alkoi ahdistaa paalun kylkeä, joka viimein antoi periksi.
Vähäinen paine-ero pilarin eri puolien välille yritti tasaantua.
Seurauksena betonipaalu liikahti yläpäästään vaivaisen millin – rakennesuunnittelijoiden toleransseihin reilusti mahtuvan matkan verran. Teoriassa perustuspaalun liikkumisella ei olisi pitänyt olla minkäänlaista vaikutusta.
Mihinkään.
Maailmalla asuttiin vakituisesti kerrostaloissa, jotka olivat useita metrejä vinossa. Pisan torni oli matkailunähtävyys ja kiehtoi miljoonia turisteja kapuamaan ylätasanteelle.
Kingdom Towerin perustuspaalun liikahdus tapahtui huonoimmassa mahdollisessa kohdassa. Satunnaiselle tarkkailijalle koko seuranneessa tapahtumasarjassa olisi voinut nähdä jotain ironista tai sarkastista, ehkäpä jopa suunnitelmallista.
Rakennesuunnittelijan laskelmien toleransseihin mahtuvan liikkumisen seurauksena aulatilan tarkoituksellisesti näyttävään (pilarien kokoa oli alakerroksessa liioiteltu melkein kaksinkertaiseksi, jotta aulan läpi kulkevilla ihmisillä olisi turvallinen olo) rakenteeseen ilmaantui hiushalkeama.
Rikkoutuma huomattiin, koska pilari sijaitsi näkyvällä paikalla ja aivan pääsisäänkäynnin edessä. Muutosta ei olisi voinut olla näkemättä, koska rakennukseen tulevat kävelivät sitä päin. Yösiivooja huomasi halkeaman ensimmäisenä. Kyseisellä hetkellä vastaanottoa henkilöitti vain yksi virkailija. Myöhemmissä kuulusteluissa eräs vastaanottotiskin läheisyydessä norkoilut yöpäivystäjä (mies) oli näkevinään jotain pilarin kyljessä, mutta luuli havaintoaan varjoksi tai hiuksenpätkäksi silmissään. Kiertävä yövartija ei ollut reagoinut näkemäänsä millään tavoin.
Lähes olematon ja näkymätön hiushalkeama, joka oli käytännössä pilarin ”kuorrutuksessa” eli pinnoitusmateriaalissa, jolla ei ollut todellista kantavaa merkitystä.
Ehkäpä tilanne oli ohitettu ilman radikaalia toimenpiteitä ellei…
Yösiivooja, vuorossaan työskentelevä laitoshoitaja oli jykevä ja lujatahtoinen keski-ikäinen nainen. Tornissa työskenteli ympärivuorokautisesti useita siivousryhmiä. Julkisten tilojen lävitse virtasi päivittäin paljon ihmisiä ja siivoaminen oli aikataulutettu keskiyön jälkeiselle puoliskolle. Yösiivojien vuorolle.
Hänen lapsensa olivat jo aikuisia ja omien perheidensä saartamia. Yösiivooja oli oman kulttuurinsa oikut tiedostava ja älykäs suurperheellinen arabinainen. Hän oli huomannut muutoksen väreet ympäröivässä miehissä maailmassa, hän uskalsi ilmaista mielipiteensä, vaikka pyrki aina noudattamaan vuosituhantisia lakeja ja perinteitä. Nainen pitänyt itseään rettelöijänä eikä kapinallisena eikä varsinkaan väärinajattelijana. Yösiivooja oli tehokas ja erityisen tunnollinen. Hän aloitti yöllisen urakkansa aina aulasta ja pääovien läheisyydestä – upean rakennuksen sisääntuloväylästä, josta eteni järjestelmällisesti ympäröiviin ja vähemmän tärkeisiin tiloihin. Rutiininsa alkuvaiheessa hän oli päätynyt aulatilaan.
Havainto tehtiin kahden tietämissä.
Tuona yönä naisen työlista oli normaalia kevyempi, joten hänen ei tarvinnut pestä eikä puunata aulatilan lattiaa, mikä olisi kestänyt tunteja. Nyt riitti, että tyhjentäisi roskikset, katsoisi lehtitelineet ojennukseen, vaihtaisi eiliset sanomalehdet tuoreisiin (arabimaailmassa arvostettiin edelleen painettua sanaa), siivoaisi vessatilat ja tarkistaisi aulatilan yleisen siisteyden. Parhaassa tapauksessa hän olisi valmis ja kotimatkalle neljään mennessä.
Mieli oli korkealla ja silmät ehtivät ihailla käsien jälkiä. Ainoastaan muutamia ihmisiä ehti kulkea aulatilan läpi siivouksen aikana. Nainen oli siirtynyt sisäänkäynnin läheisyyteen tarkistaakseen metalliset harjatusta teräksestä tehdyt roskikset, joiden sisällön hän tyhjensi kärryynsä ja puunasi metallipinnat jälleen kiiltäviksi sisältä ja ulkoa. Saatua toimensa valmiiksi, hän oli kääntynyt ympäri vaihtaakseen paikkaansa sivummalle, kun huomasi jotain omituista valkoisissa pilareissa. Outoa tahraa maalipinnassa.
Varjo ehkä. Ehkäpä joku turisti oli tahrinut pilaria mennessään. Tyhjä graffiti. Ei muuta.
Nainen noukki kärrystään tahranpoistoainepullon ja mikrokuituliinan. Suihkaisi ainetta pilarin kylkeen ja yritti pyyhkiä betonipilarissa näkyvää pitkähköä jälkeä pois. ”Tahra” oli yli metrin korkeudella lattiasta ja kovin rosoinen. Usean minuutin hankaamisen jälkeen siivooja totesi, että ehkä jälki ei olutkaan tahra. Merkinnän kolot tuntuivat selvästi sormien alla hänen pyyhkiessään sen yli.
Fyysinen muutos.
Todettuaan tahran muuksi kuin liaksi, hän ilmoitti havainnostaan puhelimellaan yövartijalle. Erityisen turhauttavan kymmenminuuttisen odottelun jälkeen kaksi miestä moitteettomissa vartiopuvuissaan ja epäilevin katsein asteli laiskasti paikalle. Ilmiselvästi nämä olivat näreissään turhasta käynnistä ja mulkoilivat syyttävästi heidät hälyttänyttä siivoojaa. Tämä kohtasi syyttävät katseet pää pystyssä ja ylpeänä roolistaan upean rakennelman osana. Hän oli tottunut miesten piittaamattomuuteen ja toisinaan julmuuteen naisia kohtaan, mutta näissä tiloissa pätivät toisenlaiset säännöt.
Elinvuosin seesteisyydellä ja kokemuksen luomalla varmuudella nainen piti sijansa. Hän oli oppinut nuorena selviytymään testosteroniaavikolla, kuten useimmat arabinaiset. Yösiivooja kantoi hijabiaan yksityisyyden ja kunnollisuuden fyysisenä merkkinä. Täällä, missä länsimaisuuden tuulet puhalsivat syrjäseutuja voimakkaammin muokaten vääjäämättömästi yleisiä asenteita ja käytöstapoja, sukupuolet olivat lähes tasa-arvoisia. Lähes. Yösiivooja ei piitannut nuorten vartioiden ylimielisyydestä vaan osoitti heille varmasti pilarin kylkeä. Nuoret miehet katsoivat kohtaa ja sivelivät sormillaan pilarin pintaa, pähkäilivät sekä neuvottelivat pitkään.
Kingdom Towerin rakenteita valvottiin automaattisesti mittavan anturiverkon ja tehokkaan tietojärjestelmän avulla. Yösiivoja sai vartioiden keskustelusta ja puhelinneuvotteluista käsityksen, että järjestelmä ei ollut havainnut torin rakenteissa huolestuttavia, saati hälytyksen vaatimia muutoksia. Skeptisyys tulvi peittelemättä miesten lauseista. Kaksikon keskeinen neuvonpito oli kestänyt tuskallisen pitkään. Yösiivojan mielen rauhoitukseksi vartijat olivat lopulta todenneet saman, minkä hänkin oli jo tiennyt.
Murtuma kantavissa rakenteissa.
Oli tapahtunut mitätön liikahdus, jota rakennuksen valvonta-automatiikka ei ollut toistaiseksi rekisteröinyt tai analysoinut anturien datan vähäpätöiseksi. Rakennuksen ihmistoimijoiden osata jälki oli silmin nähtävissä ja erityisen huonossa kohdassa. Vartijoiden olisi häirittävä yövalvonnan vastuupäällikköä, jonka olisi herätettävä toimitusjohtaja, jonka olisi herätettävä omistajan edustaja.
Poikkeuksellisen pulmallinen päätös.
Miehet eivät erityisesti pitäneet siitä, mitä heidän olisi tehtävä. Sankaritarinoissa ratkaisijat olivat aina miehiä. Aikansa neuvoteltuaan he soittivat ensiksi rakennuksen turvajohtajalle, joka taas (pitkään kyseltyään ja tarkistettuaan statusta) kertoi ilmoittavansa rakennuksen suunnittelijalle. Aamun ensisäteen kurottelivat jo horisontissa. Pian rakennukseen pääalatilaan virtasi tuhansittain virkeää väkeä, jotka varmasti huomaisivat massiiviseen pilariin ilmaantuneen murtuman.
Kuten tapahtuikin.
Ehkä vaurio olisi saatu kohtuudella hallintaa, ellei samaisella hetkellä Kingdom Towerin kehittynyt rakenteiden seurantajärjestelmä olisi laukaissut evakuointihälytyksen. Ovet aukenivat ja kulkuteiden ja lattioiden automattisesti poistumisoville osoittavat valot syttyivät. Ylirauhallinen tietokoneäänite kehotti rakennuksen asukkaita, KAIKKIA, poistumaan välittömästi.
Sivullinen olisi ehkä tulkinnut kaikkea Sattuman oikuksi.
Seurasi luonnollisesti satoja nopeita puhelinyhteyksiä, joissa arvottiin vaarallisuusastetta. Satojen, tuhansien yhteydenottojen jälkeen ihmisvirta kiepsahti takaisin tulosuuntaansa.
Rakennus oli asutettu viimeistä neliötä myöten. Jokainen tila oli vuokrattu, liisattu tai myyty. Maailman korkeimmassa rakennuksessa toimi ja työskenteli suuria vakuutusyhtiöitä, asianajotoimistoja, huolintayrityksiä, pankkiiri- ja rahoitusalan laitoksia, korkeatasoisia ravintoloita, PR-yrityksiä, IT-firmoja, yökerhoja ja yksi erittäin korkeatasoinen seuralaispalvelu. Lähes kaikilla yrityksillä oli englanninkieliset nimet, vaikka osa firmoista sijaitsi Lähi-idässä ja saudiarabiassa.
Asukkaat olivat keräytyneet Taivaan Pilariin työskentelemään ja tekemään kauppaa kaikilta maailman mantereilta. Suurin osa väestöstä oli lähtöisin Yhdysvalloista, mutta paljon myös muistakin maailman kehittyvistä kolkista kuten Intiasta, Kiinasta ja Japanista. Venäjältä sekä lähes jokaisesta Euroopan suurista maista. Afrikastakin useita yrityksiä, Egypti ja Etelä-Afrikka, joilla oli vähintään PR-toimisto täällä. Tornin vuokralaiset ja asujat olivat läpileikkaus maailman valtioista ja kansallisuuksista sekä kielistä.
Nykyajan Baabelin torni.
Maailman pienoiskoossa, Hyveineen ja paheineen. Pian, todennäköisesti rakennuksen kilpailijoiden liikkeelle laittamana, kiersi toimistotiloja tarjoavien lobbareiden keskuudessa huhu, että Allah itse oli halunnut antaa rakennuksen käyttäjille varoituksen.
Rakennuksen infraa oli ylläpitämässä joukko kiinteistönhoitoyrityksiä, siivousfirmoja ja tietokonehenkilöstä. Rakennus ja sen asukkaat toimivat sekä työskentelevät kellon ja vuoden ympäri. Jossakin ja jokaisella hetkellä maapallolla oli meneillään työaika.
Kingdom Towerin omistajat olivat olleet erityisen tyytyväinen aikatauluun, jolla tilat oli saatu vuokrattua varsinkin, kun rakennusaikataulu oli viivästynyt. Ylitysaika oli käytetty tehokkaasti PR-osaston toimesta syöttämällä ja juottamalla ja esittelemällä ja vakuuttelemalla tulevia asiakkaita, etteivät nämä purkaisi aiesopimuksiaan ja alkaisi etsiä toisia tiloja. Vain harva rakennuksesta tilan varannut yhtiö tai toimija oli lopulta purkanut sopimustaan ja talon tilat olivat olleet täynnä puolen vuoden sisällä rakennuksen valmistumisesta. Kingdom Towerin ei tarvinnut myydä tilojaan alennuksella päinvastoin kuin Dubaissa olevassa Burj Khalifan valmistumisen jälkeen oli tapahtunut. Kahden makuuhuoneen asunto maksoi Kingdom Towerissa noin miljoona dollaria. Toisaalta aiesopimuksissa mainitut sanktiot sopimuksen yksipuolisesta purkamisesta olivat melko ankarat.
Suunnittelijoiden kunniaksi oli sanottava, että rakennuksen poistumisreitit toimivat juuri niin vetävästi kuin simuloinnit olivat näyttäneet. Murtumatiedon leviämisen jälkeen tilat ammottivat tyhjyyttä muutamassa tunnissa. Eikä kukaan loukkaantunut evakuoinnissa. Rakennuksen kehittyneet tietojärjestelmät sulkivat päälle jääneitä liesiä ja laiteita kuten oli tarkoituskin. Tarpeettomia hissejä ajettiin alas ja lukittiin pois käytöstä, talossa on kolme ”taivasaulaa”, joissa hisseillä liikkujat vaihtavat eri kerrosten välillä kulkeviin hisseihin. Yksikään hissi ei kulje täysin alhaalta ylös asti. Rakennuksen nopeimmat hissit liikkuivat yli 70 kilometriä tunnissa. Tekniikka takasi, että ilmanpaineen muutos ei ollut matkaajalle epämiellyttävää ja määränpäässään hissi pysähtyi kohteliaan pehmeästi. Pystysuorien liikennevälineiden toimivuuden takasi suomalainen KONE.
Rakennuksessa oli tehty viimeistä tekniikkaa hyödyntävä hälytys- ja pelastautumisjärjestelmä. Kun tieto murtumasta näkyi keskusvalvomoon, siellä indikoitui kyseinen paalupilari punaisella. Tässä vaiheessa automatiikka puuttui jo peliin ja rakennuksen sisäiseen kuulutusjärjestelmään ja kaikissa kerroksissa oleville infotauluille ilmestyi pyyntö poistua rakennuksesta. Pyyntö oli muotoiltu siten, että paniikkia ei syntynyt. Järjestelmä laittoi tekstiviestit kaikkien rakennusta käyttävien kännyköihin sekä tietokoneiden näytöillä alkoi pyöriä sama ilmoitus kuin infotauluissa. Hissien järjestelmä muuttui siten, että ne eivät enää vieneet ihmisiä ylöspäin, mutta ylhäällä olevat hissit kuljettivat viimeisen laskeutumisensa ihmisiä alaspäin. Sitten hissit jäivät ala-asemiinsa ja lukittuivat sijoilleen. Muut joutuivat käyttämään rakennuksen Y-kirjaimen sakaroiden päissä olevia poistumistieportaikkoja.
Viimeinen Kingdom Towerin asukas poistui rakennuksen pääovesta kello 8.53 kiittäen Allahia selviytymisestään.
Kolme tuntia auringon nousun jälkeen. Harva muslimi oli evakuoitumisen aikana ehtinyt rukoilla säädetyn mukaisesti, joten rakennelman edusta täyttyi Mekkaan päin kumartuvista ihmisistä.
Useimmat olivat kiitollisia, että heidän aikansa Maan tomua nostattaessa jatkui eilisen tapaan.
Tyhjään kuoreen uskaltautui ensin virallinen pelastushenkilöstö, joiden jälkeen Kingdom Tower –yhtiön oma turvahenkilöstö. Jälkimmäisten tehtävänä oli tarkistaa, ettei rakennukseen ollut jäänyt ketään jäljelle. Että jokainen tila oli todistetusti tyhjä ihmisistä. Tietenkin rakennuksen sadoilla kameroilla oli mahdollista tarkistaa suurin osa julkisista tiloista kuten aulat ja portaikot, mutta yksityiset asunnot, toimistotilat ja kaupat sekä varastotilat ja siivouskomerot oli käytävä yksitellen lävitse. Liikesensorit eivät olleet havainneet poikkeavaa liikettä.
Ruumis löydettiin 187 kerroksen huoneistosta.
Kyseisen tilan leasing-sopimus oli tehty monikansallinen ja erityisesti pullovettä valmistavan yhtiön mandaatilla.
Ruumis oli lävistetty antiikkisella käyräteräisellä arabimiekalla.
Toinen murtuma aulan massiivisiin pilareihin ilmaantui lähes samalla hetkellä, kun talon viimeinen asukas poistui ulko-ovesta. Rakennus sinetöitiin täydellisesti eikä kukaan ulkopuolinen saanut palata rakennukseen.
Yläkerran ruumis oli jätettävä paikoilleen.
Edellä tapahtunut vaikutti siunaukselta ja kiroukselta. Jälkiviisasteltuna ehkä hämmästyttävintä oli erään vähäpätöisen poliisimiehen sotkeutuminen tapahtumien kulkuun.
Onneksi kyseinen yksityiskohta ratkesi lopulta kohtuullisen tyydyttävästi.
Komisario Kauko Korpiaho siivosi mustikoita.
Hän istui suvun omistaman kesämökin tuvan leveälankkuisella pirtinpenkillä jalat harallaan. Sininen 10 litran muoviämpäri puristui oikean kainalon alle ja mies kumartui nöyränä astiansa ylle. Vasen käsi erotteli valuvasta marjamassasta lehtiä, varvun pätkiä ja ilmiselvästi mätiä yksilöitä sivuun. Iso ja laakea posliininen maitokulho makasi penkillä ja pursui reunojensa täydeltä siivottuja marjoja. Sivuun erottelemansa roskat mies pudotteli suoraan maalaamattomalle ja kulutuksessa uriutuneelle, maalaamattomalle puulattialle.
Tupa seurasi vaitonaisena perinteistä, joka syksyistä toimitusta. Edes ikäloppu radio ei toistellut eetterin turhuuksia. Vaarin aikoja sitten ostama seinäkellon osoittimet olivat jämähtäneet sijoilleen osoittaen hetkeä, jolla oli merkitys ja tehtävä. Liikkumattomat viisarit toimivat muistin virkistäjänä - julistaen, että jokaisella hetkellä oli merkitys.
Yksittäisenä tunnelman häiritsijänä pakastearkku hyristeli nurkassa. Toisinaan vanha hirsitalo huokaili myötäillen voimakasta tuulta, jolloin takan savupiippu vongahteli kuin myötätunnosta. Juuri nyt ei ollut tarvetta elävälle tulelle, koska nousevan auringon säteet olivat ehtineet lämmittää sisäilman sopivan miellyttäväksi.
Rakennus Korpiahon suojana oli iso-isovanhempien rakentama ja seuraavien sukupolvien käyttämä ja kuluttama. Jokainen polvi muokkasi tiloja ja kalusteita aikaansa sopivaksi, mistä huolimatta suurin osasta sisustuksesta oli säilynyt menneiden aikojen muistomerkkinä välittäen edelleen kymmenien vuosien takaisia tarinoita nykyhetkeen.
Naapureihin oli matkaa.
Korpiaho kiitteli mielessään, ettei täällä kuulunut jatkuvaa liikenteen kulkevaa humua, ei metallijokien kohinaa tai muiden ihmisolentojen aiheuttamaa hälinää. Satunnaisesti taivaan sinisyyden rikkoi ylitse pyyhkäisevän matkustajalentokoneen arpi. Tai harjoitelevien ilmavoimien piirtelemät savusilmukat. Mökki sijaitsi irrallaan sivistyksestä ja täällä ollessaan Korpiaho yritti selviytyä luonnon antimilla. Lähimpään kauppaan oli matkaan lähes 10 kilometriä eikä käytössä ollut muita kulkuvälinettä kuin vuotava puinen soutuvene. Yleensä ympäristö metsineen ja kuivine kankaineen tarjoili anteliaasti.
Perunoita ja vihanneksia versosi omasta kasvimaasta. Vettä pulppusi pihalla olevasta kaivosta tai sadan metrin päässä sijaitsevasta kirkasvetisestä lähteestä. Lähteen vesi maistui aavistuksen raudalle, mutta oli muuten erinomaista. Maitoa ja juustoa oli mahdollista hakea lähimmältä maitotilalta, vaikka nämä eivät olisi saaneet myydäkään tuotteita suoraan kuluttajille.
Mökillä asustaessaan mies eleli erakkona. Parturia kaipaava tukka sojotti tälläkin hetkellä kaaottisesti pystyssä ja leukaa koristi usean päivän kutiseva sänki. Asukokonaisuus muodostui kehnosti ikääntyneestä tuulipuvusta, mustista housuista ja villasukista. Sisätiloissa kumpparit vaihtuivat ruskearaidallisiin Reinoihin.
Korpiaho oli keski-ikäinen suomalainen mies, jonka ulkonäkö ei poikennut tuhansista muista aikalaisistaan. Ainoana yksittäisenä ja erityisen eroavana piirteenä nenä teki poikkeuksen. Kasvot halkaiseva kolvi oli todellinen katseenvangitsija. Korpiaho itse piti hajuaistintaan fyysisenä merkkinä erinomaisesta ammattimaisesta intuitioista.
Heinäkuun loppu häämötti.
Aamu oli raottunut erityisen aurinkoisena ja lämpimänä. Mittari oli venytellyt puoli kuuden aikaan jo 20 lämpöasteeseen. Kierähdettyään vuoteesta Korpiaho oli saanut päähänsä lähteä katsomaan vieläkö läheiseltä kankaalta löytyisi marjoja poimittavaksi. Mökki ja ympäröivät alueet olivat niin syrjässä tärkeistä pääteistä, ettei täällä tarvinnut pelätä jonkun toisen rohmuavan luonnon antimia itselleen tai marjanpoimijafirmojen ”orjien” raiskaavia imuripoimureita. Kuuden aikoihin Korpiaho oli löntystellyt kumpareissa, tuulipuvussa ja hyttysmyrkkypilven suojaamana metsän siimekseen käsissään punainen poimuri ja sininen 10 litran muoviämpäri. Parin tunnin kyykistelyn jälkeen hän oli palannut muoviastia kukkuroillaan sinertävää saalista.
Aamu oli osoittautunut erityisen tuottoisaksi.
Harmittavasti kesälomasta oli hupenemassa viimeinen viikko. Hän oli viettänyt vuosivapaansa kokonaisuudessa mökillään Keski-Suomessa, kuten useasti ennenkin. Tällä kertaa Korpiaholla ei ollut ollut energiaa tai edes erityistä innostusta pidempään autoreissuun.
Ei edellisen jälkeen.
Kyseinen tehtävä oli kestänyt tauotta lähes neljä kuukautta, jolloin hän oli ollut Isosepän määräyksestä mukana brittiläisen atomisukellusveneen HMS Ansonin partiomatkalla. Matkasta oli muodostunut… poikkeuksellinen.
Tiukkoja tilanteita ja isoja päätöksiä.
Stressaavia tilanteita yksi toisensa perään.
Viimein jutun ja matkan päätyttyä tavalla, joka voitiin määritellä ”onnelliseksi” todelliset käänteet leimattiin nopeasti salaisiksi useiksi vuosiksi. Tietyistä yksityiskohdista oli selvillä vain kourallinen ihmisiä. Julkisuuteen sorvattiin jännittävä ja käänteitä pursuava tarina, joka poikkesi melkoisesti todellisuudesta, mutta upposi normikansalaisiin täysin.
Sisällään Korpiaho edelleen prosessoi kokemaansa.
Koettu myllytys olisi saatava käytyä läpi ja siirrettyä aivojen loppusäilytysarkistoihin. Näillä leveysasteilla tapahtumasarjan viimeistely yleensä luonnistui parhaiten, koska häiriötekijöitä ei ollut.
HMS Ansonin epänormaali partiomatka oli lopulta päättynyt onnellisesti ja Korpiaholle oli jopa myönnetty Yhdistyneiden Kuningaskuntien DSC - Distinguished Service Cross –mitalli. DSC oli kolmannen luokan sotilaskunniamerkki, joka myönnettiin yksilölle poikkeuksellisen urheasta toiminnasta merivihollista vastaan. Kunniamerkki oli luovutettu Puolustusministeriön päämajassa, Whitehallissa Lontoossa ja Navy Boardin jäsenten läsnä ollessa.
Kerta taisi olla ensimmäinen, kun kyseisen kunnian sain brittien valtakunnan ulkopuolinen henkilö.
Tilaisuuden jälkeen oli seurannut vaatimaton seremonia. Kahvi oli ollut erittäin hyvää, vaikka kyse oli teetä litkivästä kansakunnasta. Bileet Whitehallissa eivät olleet täysin huonot. Juhlallisuuksien jälkeen Korpiaho oli kyyditty pääministerin virka-autolla Heathrown-lentokentälle, josta hän oli lentänyt Suomeen ja körötellyt bussin sekä taksin kyydissä maailmasta eristyksissä olevalle mökilleen.
Unohduksiin.
Korpiaho huokaisi muistikuvilleen.
Viimeiset puhtaat marjat ropisivat valkoiseen maitokulhoon, kun pirtinpöydällä lojuva puhelin alkoi väristä. Sähköinen napanuora sitoi Korpiahon todelliseen maailmaan hänen vapaa-aikanakin.
Perkele!
Mies vilkaisi näyttöä.
Isoseppä! Kukapa muukaan?
Täsmälleen kello 9.00.
Korpiaho laski keräysämpärinsä lattialle ja pyyhkäisi marjaiset kätensä puhtaaksi housunpuntteihinsa. Hän huokaisi sallimastaan keskeytyksestä ja nosti kännykän silmiensä tasalle. Kapula oli viimeisiä älypuhelinmalleja, joissa oli vielä fyysiset näppäimet vastaamiselle ja yhteyden sulkemiselle. Hän ei välittänyt täysin kosketusnäytöllisestä laitteesta, jonka näytön hiplailusta ei saanut vastinetta sormiinsa. Kapineen käyttäminen tuntui abstraktilta, koska hallitsemisen tunto uupui. Varsinkaan Korpiaho ei piitannut niistä niskanpohjaan asennettavista ”istuttimista” vai ”istukkaiksiko” kapseleita kutsuttiin? Nuoriso oli kehitellyt kapineille jonkun koolimman tai härskimmän kutsumanimen: Neurocoitus, Necronomicon, Aivoloinen, Louhija, Toukka, Symbiootti ja Cortexsloinen. Syöpäläinen.
Sormi tökkäsi vastahakoisesti vihreää vastausnäppäintä.
Linja avautui.
”Halloota?” Korpiaho aloitti huolettomasti.
”Olis tarve.”
Isosepän alkujaaritukset täydessä mitassaan.
”Jaaha, sitä on ehditty jo toimistolle?”
Langan toisessa päässä huokaili Väinö-Juhani Isoseppä, Korpiahon epävirallinen esimies Europolin päämajassa, Haagissa. Hetki Haagissa kulki tunnin jäljessä Suomen aikaa, joten virastoaika oli juuri alkanut. Todennäköisesti Isoseppä tapojensa mukaisesti ei ollut poistunut kustannuspaikaltaan edellisen päivän toimistoajan päättyessä. Korpiahon ymmärryksen mukaan, mies asui Europolin toimitiloissaan. Korpiaho ei edes tiennyt tämän virallisen asunnon osoitetta.
”On, on ehditty.”
Europol eli Euroopan poliisivirasto, oli EU-maiden poliisiorganisaatioiden yhteenliittymä, joka oli aloittanut toimintansa vuonna 1999. Europolin, Eupolin, päätavoitteisiin kuului muun muassa huumekaupan, laittoman maahanmuuton, ihmiskaupan, rahanpesun sekä muiden rajoja ylittävän rikollisuuden estäminen sekä torjuminen. Virasto koordinoi jäsenmaissaan yhtä aikaa tapahtuvien poliisioperaatioiden ruohonjuuritason järjestelyt.
Korpiahon henkilökohtaiseen työkuvaan kuului ”muiden rajoja ylittävän rikollisuuden estäminen”. Yksittäisenä käsitteenä ja työsarkana alue oli ymmärrettävästi laaja. Europolilla ei ollut toimeenpanevaa henkilöstä, vaan viraston jäsenet toimivat aina yhteistyössä kunkin valtion kansallisen poliisilaitoksen kanssa. Toisinaan järjestelystä oli hyötyäkin.
Suomella oli Europolissa kolme yhdyshenkilöä: kaksi poliisin ja yksi tullin edustaja. Isoseppää ei virallisesti laskettu Suomen kiintiöön kuuluvaksi, mutta Korpiaho oli toinen Suomen poliisin edustajista. Toistaiseksi. Kahvipöytäkeskusteluissa komennusta Europoliin verrattiin komennuksena Pohjoisnavan lämpötilanseurantayksikköön.
Suomennettuna: kusikeikka.
Hän rykäisi kurkkunsa auki. Tällä kertaa puhumattomuus ja kommunikointi toisen ihmisen kanssa oli venynyt erityisen pitkäksi. Pari viikkoa, jonka aikana hän ei ollut ollut kosketuksissa ihmiselämään eikä ollut harrastanut edes itsekseen puhumista.
”…ja jotain asiaakin?”
Korpiaho tiesi, että hänen siirtonsa ei ollut ollut täysin ongelmaton eikä edes tahraton. Hänen korviinsa oli kantautunut virastohuhuja, ja muitakin, joissa hänen lähtöään SUPO:sta pidettiin epätoivotun aineksen tyrkkäämisenä toisten huolehdittavaksi. Ikään kuin mies olisi ongelmajätettä, josta kukaan ei halunnut ottaa vastuuta.
Ehkä niinkin. Korpiaho tiesi huhujen ja siirron oletetun syyn.
”Touhuatko jotain erityistä?”
”Joo, tavallaan. Marjoja siivoan.”
”Täh? Kävitkö methässä?”
”Joo, mustikassa. Kohtalainen ilma aamulla.”
”Löythyikö mithään?”
”Joo-o, ämpärillinen.”
”Minkälaisia ovat? Minäkun kuulin, että sielläpäin on huono marjavuosi. ”
”Mistä niin kuulit? Ei täällä ainakaan. Sulla on huonot tietokanavat. Eikä olisi ensimmäinen kerta!”
”Saattaa olla, saathaa olla. Pitää varmaan vaihtaa miestä siellä päässä. Vilkuilitko, näkyikö yhthään puolukkaa?”
”Raakoja olivat. Olisiko ilmastonmuutoksen syytä?” Mustikoiden ja puolukoiden keruu vielä menetteli, mutta vattupuskissa samoamisen Korpiaho jätti varmajalkaisemmille seniorimarjastajille.
”Saathaa hyvinniin olla.”
Isoseppä yritti selvästi pehmittää tulevaa iskua.
”Oliko jotain asiaakin vai soitteletko vain kuulumisia?”
Linjalle laskeutui tauko. Isoseppä ryhmitteli selvästi ajatuksiaan.
”…joo, on oikeaakin asiaa.”
Samassa Isosepän lappilainen murre kumarsi kohteliaasti ja poistui taustalle.
”Tilanne on seuraava…”
Ytimekkään aloituksen jälkeen Isoseppä kertoi lyhennelmän ja version, jonka pohjalta Korpiaho kipusi nopeasti kärryille.
”Missä ruumis olikaan?”
”Jeddassa, rakennuksessa nimeltä Kingdom Tower.”
”Löytöaika?”
”Eilen päivällä paikallista aikaa noin kello 12.00. Meidän aikaa, siis Haagin aikaa, kello 10.00. Eli parin tunnin ero.”
Korpiaho ynnäsi aikoja päässään.
”…eli ruumin löytymisestähän on jo jotain 21 tuntia! Kai nyt paikallinen poliisikin on ehtinyt tehdä hommansa?”
Korpiaho kuuli kahinan, joka aiheutui Isosepän pudistellessa päätään.
”Ei ole voinut. Rakennus on asetettu käyttökieltoon. Kukaan ei mene rakennukseen sisään.”
”Että niinku täh?”
”Kerron loput, kun hommat itsesi takaisin toimistolle. Yksityiskohdat aukeavat sitten.”
Oli Korpiaho vuoro pudistella päätään. Hän ei pitänyt pikalähdöistä. Varmasti olisi joku toinen ottamaan paikan hänen sijastaan. Ajatus oli enemmän toiveajattelua kuin mitään todellista.
”Eikö olisi lähempänä kaveria? Lomasta olisi jokunen päivä jäljellä.” Korpiaho ei innostunut Isosepän ehdotuksesta.
”…sitä paitsi, miksi juuri minä?”
”Tarvitaan operaattori, joka ei ole tuttu kyseisillä seuduilla. Usko, kun sanon, että jutusta kehkeytyy erityisen hankala. Diplomaattisesti ja byrokraattisesti.”
Totta kai Isosepällä oli perustelut valmiina. Ei tämä olisi soittanut, mikäli olisi ollut vähäinenkin mahdollisuus, että Korpiaho pystyisi kiemurtelemaan itsensä irti koukusta. Vastaamalla soittoon hän oli käytännössä jo myöntynyt tulevaan tehtävään.
”Ja minä olisin sopiva henkilö heitettäväksi tuleen?”
Linja pysyi hiljaisena.
Ehkä lomailua oli kestänyt riittävästi tai juttu kiinnosti.
”Koskas ehdit Helsinki-Vantaalle?”
Korpiaho ynnäsi nopeasti mielessään aikatauluja. Hän oli keskellä ei mitään ja olemattomien liikenneyhteyksien varrella.
”...kolme, neljä tuntia. Hienoisella tuurilla.”
Isoseppä ei ihmetellyt arviota. Hän oli tottunut kummallisiin tilanteisiin, joita heidän välillään tuntui alvariinsa sattuvan.
”OK. Hoidan Vantaan tiskille lentolipun. Kunhan ehdit reitille, niin järjestelen jatkoyhteyksiä. Muuten…”
”Mitä muuten?”
”Kannattaa varmaan syödä terminaalissa, koska luulen, ettet juuri ehdi seisoskella buffeejonoissa. Olihan sulla rokotukset voimassa?”
Korpiaho katkaisi puhelun.
Ulkomailla tarvittavat rokotukset olivat voimassa – Europolin jokavuotinen lääkärintarkastus kyseisestä yksityiskohdasta ärsyttävän tarkasti huolen. Hän olisi valmis, mihin kulloinenkin toimeksianto sattuisi kulloinkin heittämään. Satunnaisen hetken mies pohdiskeli lähitulevaisuuttaan ja nousi hitaasi penkiltä. Keittiökaapin päällä olevassa konjakkipullossa lillui mukavasti hehkuvaa nestettä jäljellä. Lisää kyseistä rauhoitusainetta löytyisi ruokakomeron ylähyllyltä. Korpiaho koppasi lasin tiskialtaasta ja huljautti pahimmat töhnät viemäriin. Hän kaatoi 30-vuotiasta mahonginväristä nestettä reilun annoksen ja kasteli huulensa rauhoitteessa. Turvallisuutta säteilevä lämpö imeytyi suun sisäpinnalta vatsan kautta muualle kehoon. Verenkierron kuljetettua vaimenninta yläkäyttökoteloon poukkoilevien ajatusten energia väheni hallittavammaksi.
Ei auttanut, systeemi olisi tyrkittävä liikkeelle. Esirippu nostettava ensimmäisen näytöksen edestä ja astuttava pelotta näyttämölle, vaikka vuorosanat ujostelivat kurkussa.
Hän poimi kännykkänsä pirtin pöydältä ja vieritti esiin tutun yhteystiedon. Miesääni vastasi lähes välittömästi. Vastauspään kaverit eivät liikkuneet missään ilman kännykkää ja korvanapin valinta oli automaatilla. Taustalta puski linjalle massiivisen dieselmoottorin hyrskytys. Korpiaho selitti asiansa kahdella ytimekkäällä lauseella ja toivoi parasta. Yleensä vastapään kanssa ei tarvinnut sotkeutua mutkikkaisiin neuvotteluihin - mikäli heille ei sopinut, seikka ilmaistiin kiertelemättä. Tällä kertaa ehdotus sulahti sukkana läpi.
Suljettuaan yhteyden Korpiaho pusitti siivotut marjat ja pudotteli nyssäkät arkkupakastimeen. Kylmälaitteen pohja piiloutui ennestään hirvenlihasta ja saunavastoista. Mies pikasiivosi roskat lattialta ja siirtyi pakkaamaan. Aikaa olisi korkeintaan puolisen tuntia.
Tarvittavien tavaroiden kasaaminen matka-askiin söisi ajasta mitättömän siivun.
Pakattuaan Korpiaho olisi valmis uuteen seikkailuun.
Symboliikka!
Tarinan sisältö säilyi aina toissijaisena. Tärkeintä olisi tapa, jolla tapahtumat ilmaistaisiin - kerrottaisiin. Mitätön yksityiskohta, joka edelleen päti jättiyritysten hallitusten kokouksiin, valtioiden eduskuntaistuntoihin tai päivälehtien otsikoihin. Pintauutisiin.
Mielenkiintoisinta ja vaikuttavinta olivat iskevät otsikot.
Mielikuvat.
Mainostoimisto olivat ymmärtäneet valtansa jo varhain. Silti, symboliikka ei koskaan edistänyt mitään. Todellisuudessa. Retoriikka oli turhaa, aikaa vievää ja poikkeuksellisesti kustannuksia korottavaa. Tarpeettomasti riskejä lisäävää. Parametri, joka hänen alallaan säilyi alati ja jatkuvasti yhdestä tärkeimmistä uudelleen ja uudelleen arvioitavista muuttujista. Vaara-arvio pysyi aina yhtenä arvaamattomimmista ja epävarmimmista – käytännössä vaara-arvio oli suoritettava arvauksena.
Jokaisen tehtävän onnistumisen edellytykset oli mahdollista kiteyttää kenttäolosuhteiden todennäköisyyksistä tärkeimpään epävarmuustekijään eli epäonneen. Yllättävien muutoksien ja riskien perusteellinen huomioiminen muodostivat perustan tulevan mission onnistuneelle suunnittelulle. Taitavimmat operoijat sisällyttivät laskelmiinsa Sattuman tai Kohtalon ja eräät myös Korkeimmat voimat.
Jokainen osaltaan merkityksellisiä muuttujia.
Hän käytti perinteisempää määritelmää: huono tuuri.
Hänen osaltaan onnistuneimmissa suorituksissa ”epäonnen” osuuden ylimitoittaminen oli tuottanut toivotun tuloksen. Turhaan ei lausuttu, että kaikki mikä voisi mennä pieleen, myös meni pieleen.
Satunnaisesti tehtäväanalyysi kohotti epäonnistumisen mahdollisuuden yli kohtuullisen toteutusrajan, jolloin älykkäimmät operaattorit yleensä hylkäsivät tai kieltäytyivät toimeksiannosta. Ainoastaan ylimieliset, omista kyvyistään humaltuneet noviisit tai typerykset ryntäsivät vasten tuntematonta varautumatta. Tai todella huonosti varustautuneina.
Tietenkin oli ehdotuksia, jolloin vaihtoehdot kutistuivat olemattomiin, jolloin kokeneimpien toimijoiden arsenaalista löytyi toimintalinjoja, joita taivuttamalla pystyi säilyttämään kasvonsa, maineensa ja erityisesti henkensä.
Tällä kertaa asetettuihin ja erityisen tiukkoihin rajaehtoihin oli pitänyt taipua.
Osittain.
Hän ei ollut perustellusti suostunut kyseisen ylidramatisoidun näytelmän pääosan esittäjäksi, mutta ”työnantaja” (kyseisellä hetkellä) ei ollut antanut mahdollisuutta peräytyä takanäyttämöllä. ”Työnantaja” oli katsonut tarpeelliseksi määrätä hänet ”valvomaan” kakkosoperoijan toimia. Käytettyjä argumentteja ei ollut mahdollista kiistää tai kumota.
Sinällään varotoimenpide sisältyi normaalien kenttäkäytäntöjen rajoissa, koska oli kyse korkean riskiarvion tehtävästä. Tilaaja halusi, että paikalla olisi varmistaja ja raportoija.
Tehtävä ei saanut epäonnistua.
Hän suostui varamiehen osaansa ja tarkkailijanrooliinsa vastalauseitta, koska palkkio olisi lähes sama, kuin osoitetun kohteen eliminoin toteuttavan resurssin korvaus. Hän saisi maksun, että seuraisi sivusta.
Ei huono diili.
Toimeksiantoon sisältyi yllättävä bonus.