© 2017 Tuhkanen, Juha
Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi
Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa
ISBN: 978-952-805-141-1
Kirja kertoo kahden eläkeläis- miesten Ahton ja Toren elämän eri vaiheista, arjesta, lomasta, matkailusta, kalastuksesta, hauskanpidosta, he käyvät Riipijärvellä, Sallassa, Siilinjärvellä, käyvät ravintoloissa viettämässä iltaa, tapailevat naisia, otetaan juomaa, käyvät Etelä-suomessa, Tallinnassa, ilman kommelluksia selvitä, huumoria että leukailua ei ole unohdettu
Toinen kirjoittamani kirja.
Kirjan henkilöt ovat keksittyjä.
Hyviä lukuhetkiä kirjan parissa 
Pää henkilöt: Ahto ja Tore
Naiset: Iiris ja Heini
Ahto ja Tore ovat kavereita jo lapsuudesta asti, he ovat kiertäneet monet paikat, käyneet miltei samat koulut. He ovat vilkkaita kumpikin, huumorintajuisia, kovaa työtä tehneitä, elämää nähneitä, on ollut helppoja aikoja ja myös niitä vaikeita ja raskaita aikoja, naimisissa olleet ja eronneet, lapsia kummallakin, he ovat samanikäisiä, Ahto on syntynyt 14.4.1957, Tore 18.7.1957 ja täyttävät pian sen odotetun kuusikymmentä, minkä odotetun? no sen että Ahto pääsi eläkkeelle.
Niinpä he ovat suunnitelleet että lähtisivät kaupungista ja tästä hälinästä ja stressaavasta menosta johonkin, vaikka maaseudulle keskelle kaunista Suomea, siellä olisi vain peltoa, metsää, järviä, rauhaa, hiljaisuutta, lintujen laulua, luonnon äänet ympärillä, ei muuta.
Pojat suunnittelivat matkaa, karttaa pyöriteltiin ilta ja toinenkin, siinä kului viiniä ja olutta suunnittelun lomassa.
Niin, voisivathan he mennä korkeammalle, vaikka ihan Lappiin asti, Suomea kyllä riittäisi heille, kunhan saisivat olla jossakin rauhassa, lepuuttamassa hermojaan, nyt kun kummallakaan ei ole kiirettä, eläkkeellä kun ovat.
Kolmas ilta meni suunnittelun merkeissä eikä siitä selvitty vieläkään että mihin mennään, miehiä väsytti jo kovin, he lopettivat ja Ahto lähti kotiin, sovittiin että Tore tulee aamulla Ahton luokse ja jatketaan suunnittelua.
Ahto heräsi aikaisin kuten aina, kello näytti aikaa 6:03, nousi sängystään venytelleen, kävi vesassa toimittamassa aamuhommat, meni keittiöön ja laittoi kahvinkeittimeen jauhot ja vedet, kohta alkoi kuulua rohinaa ja sihinää keittimestä, otti jääkaapista pullapitkon ja leikkasi sitä muutamat siivut lautaselle.
Sitten Ahto lähti hakemaan päivän postin, tai pikemminkin sanomalehden postilaatikosta, tutkaili siinä aikansa taivaalle ja tuli siihen tulokseen että voipa se sataa tänään, siitä hän lähti kävelemään kohti rappusia, samaan aikaan naapuri tuli aamulenkiltään ja huomasi Ahton.
– Huomenta Ahto, huuteli naapurin isäntä.
– Huomenta vaan Elias, he eivät sen enempää jutelleet vaan menivät omiin hommiinsa, Ahto alkoi lukea lehteä ja samalla kahvinkeitin kohisi viimeisiä vesiä pannuun, hän haki kupposen kuumaa, jatkoi lukemistaan kunnes huomasi ikkunasta tutun hahmon tulevan pihaan, se oli tietenkin hänen paras kamunsa eli Tore, kohta kuului eteisestä askelien äänet kun hän otti saappaat pois jalastaan ähkien ja Tore asteli keittiöön ja nuuski liioitellusti ilmaa.
– Huomenta Ahto, täällä tuoksuupi jo hyvät kaffet, saisikohan vieras kupposen kuumaa?
– Huomenta Tore, sinäkin olet pääsyt näköjäänsä ylös, tuota tuota, niin, sinähän et nuku tavallisesti pitkään?
– Kyllä kyllä, mitä, hä, minä en tokikaan nuku pitkään kun on matkakuumetta ilmassa.
– Juu, näin on, ota kuppi ja kaada kaffet kiireemmäksi ajaksi.
Tore haki ja kaatoi kahvi mukin täyteen ja kolisteli liikaa.
– Hyss nyt, mutisi Ahto.
– Kyllä kyllä, sanoi Tore ja jäi tiskipöydän viereen nojamaan, katsoi välillä kännykkäänsä, siellä ei ollut mitään tutkittavaa, sitten hän tuli sitten hetken päästä varoen Ahtoa vastapäätä istumaan pöydän ääreen. Tore laski mukin pöydälle, alkoi juoda höyryävää kahviaan, otti pullaa ja seurasi kun kaverinsa hän luki lehteään. Välillä katseli ulos, koitti olla hiljaa, hän tiesi ettei Ahtoa saisi häiritä, kun hänellä oli huono tuo keskittyminen, silloin piti olla mahdollisimman hiljaa, kun esim. hän luki jotain. Hän ryysti mustaa kahvia äänekkäästi ja kopautti mukin pöytään liian äänekkäästi ja sai osakseen mulkaisun. Tore alkoi kääriä sätkää mutta tajusi että on viisainta mennä ulos käärimään, niin hän lähti, meni eteiseen ja istui puulaatikon päälle ja kääri siinä sätkän, syytti sen ja laittoi oven auki, hän ei mennyt ulos kun siellä satoi ja aika ravakasti.
Ahto ajatteli jälleen matkaansa ja kaivoi kartan esiin, levitti sen lattialle ja katseli sitä aikansa kun eteisestä kuului askeleita ja Tore tuli ovelle.
– Tulehan vaan sieltä pirttiin, kun olet saanut kaiketi jo kessuteltua.
– Kyllä joo, kohta olen, vastasi Tore, ja samalla Ahto meni takaisin keittiöön. Tore sai sätkän poltettua ja tumppasi sen lasipurkkiin ja käänsi kanne kiinni ja meni keittiöön ja Ahto siellä tutkiskeli jo omaa karttaansa ja joi kahviaan, pullan palanen oli pöydällä, hän nappasi sitä väliin palasen, ryysti kahviaan ja massutteli pullaa, Tore meni Ahton viereen lattialle ja näki mitä kohtaa Ahto näytti sormellaan.
– Tuota tuota joo, miten on, mentäisiköhän me vaikkapa tuonne?
– Tore koitti katsoa karttaa, näki pienen kylän, kysyi sitten.
– Niin, mikä paikka se mahtaapi sitten olla?
– Riipi, lähellä Sodankylää, siellä on kaverillani mökki ja kalaisa järvi vieressä, jotta lähetäänkö met sinne vai sitten jonekkin muualle?
– Kyllä kyllä, mutta onkohan tuo minkäänlainen, siis se mökki?
– Ihan hyvä se on, hyvä sauna, venehhi löytyy myös, olinhan siellä vuosi sitten, varmaan muistat sen, sinä et soilloin lähtenyt mukaan.
– Kyllä kyllä, vastasi Tore ja mietiskeli.
– Ei sinne ole kuin noin kolmen tunnin ajomatka, niin muistelisin.
– En minä sitä, mennään vaan.
– Näin teemme.
– Tore haki lisää kahvia ja Ahto tutkaili mistä olisi suorinta ajaa, hän mittaili ja suunnitteli, Tore tuli viereen tutkimaan karttaa.
– Joo, sinne menemme, sanoi Ahto.
– Mennään mennään, vastasi Tore.
– Vai että Riipi, toivotaan ettei meitä ala siellä kovin riipimään, heh hee, vastasi Tore ja hihitteli.
– Toivottavasti ei, minun pitää soittaa hänelle että voiko sinne etes mennä, hänellä on mökki tuossa Riipijärvellä, onhan sinne muutaman tunnin ajo mutta eihän meillä ole kiirettä kun tunnit juoksee heh, sanoi Ahto ja kaivoi sitten kännykän taskustaan ja nosti sormen että ollaan hiljaa ja etsi sieltä kaverinsa numeron ja kohta alkoi puhelin hälyttämään toisessa päässä.
– Tere tere, mistä tiesit että olen täällä kun soitit, hää hää, vastasi Homs.
– Tuota, tiesin että siellä maleksit, heh.
– No mitä äijä?
– Tuota tuota, sullahan on se mökki siellä Riipijärvellä? kävin siellä vuosi sitten.
– Tottahan toki, miten niin?
– Tuota, ajattelin että mentäisiin sinne Toren kanssa vähän rauhoittumaan, kalastelmaan, saunomaan, onkohan se miten vapaa?
– Jaaha, ootas vähän, katon onko siellä ketään, merkkaan tähän vihkoon ne, sieltä kuului rapinaa kunnes vastattiin puolen minuutin päästä.
– Joo, eipä siellä ketään ole, voitta mennä.
– Tattis, me lähemme ajelemaan varmaankin luultavammin jo huomenissa.
– Passaa se vaan, tehkää puita, saunokaa ja ryypätkää, hää hää perkele.
– Tuota, joo, kyllä me vähän taidetaan saunoa ja ottaa miestä väkevämätä.
– Asia selvä, menkää vaan, sinne ei tule ketään vähään aikaan, olkaa rauhassa, pitäkää housut jalassa ja yläkerran herra mielessä, jähä hääh juu.
– Niin vaan, vastasi Ahto.
– Palataan, koittakaa olla ihmisiksi ja älkää tolskatto kivin naisten ja sen viinan kanssa, vastasi Homs.
– Koitetaan joo ja ilmoitetaan sinulle sitten kun me olemme perillä.
– Tattis ja son moros, puhelu loppui siihen.
– No niin, se on sitten varattu meitille, nyt sitten vaan pakkaamaan, mene sinä omiin pakkaushommiin ja minä omiin, sanoi Ahto Torelle.
– Asia selvä possi, tulen aamulla sinua hakemaan.
– Tuota, joo, teemme näin.
– Sopiiko jotain kello 7?
– Kyllä käy, Tore lähti ja kaverukset alkoivat pakkailla omia kamppeitaan, päivä oli jo pitkällä kun hommat oli hoidettu, kumpikin meni aikaisin nukkumaan, aamulla sitten reissuun ja kohti Riipiä.
Tore heräsi jo paljon ennen seitsemää, keitti kahvit ja teki matkaeväät mukaan ja termariin kahvit, hän tiesi ettei Ahto niitä muistaisi kuitenkaan, hän otti mukaansa älykännykän, kiikarin, paremman kartan varmuuden vuoksi, kännykästä voi loppua virta tai muuten menee mykäksi keskellä korpea, miten sitten suunnistetaan, auringon mukaanko kun on pilvistä, ajatteli hän, varma on varmaa.
Tore oli valmis ja lähti kantamaan tavaroitaan autoonsa ja sitten vain Ahton luokse, Ahto luki lehteä kun Tore saapui häntä hakemaan.
– Huomenta Ahto.
– Huomenta vaan Tore, minä olen tässä jo valmiina, heräsin hiukan ennen seihtsemmää.
– Minä herräilin kuudelta, tai ole se jo 6:12.
– Jep.
– Minä keitin meille kahavet pulloon ja tekasin sitten matkaleivät.
– Kuten ennenkin.
– Näin on, arvelin ettet kuitenkaan muista.
– Tuota, juu.
– Tai luotat siihen, että minä ne eväät kuitenkin teen mukaan, sanoi Tore.
– Niin, sinullakin taitaa olla matkakuumetta kun heräsit niin aikasin?
– Ehkäpä niin juups, yleensä nukun hyvin ja vähän pidempään.
– Tietetään, vastasi Ahto.
– Joko olemme valamiita lähtemään?
– Tuota, juu, lähdetään vaan.
Tore oli menossa jo eteisessä kun Ahto ja nousi jakkaralta ja otti lehden ja laittoi sen kasiin, nosti matkatavarat ähkien lattialta ja häntä hiukan huimasi.
– Älähän kaaju, lähdetään sitten kohti Riipiä ajelemaan, sanoi Tore.
– Kyllä, mennään vaan, tuota joo, taitaa olla hiukan verenpainetta, sanoi Ahto.
– Oletko muistanut ottaa verenpainelääkkeet ja onkohan ne mukana alakuunkaan?
– Tuota, olen.
– No hyvä, ja ne on mukana?
– Kyllä kyllä.
– Hyvä, mennään.
Niin he lähtivät autolle ja laittoivat tavarat pakettiauton tavaratilaan, Torella oli Renault Trafic pakettiauto, se oli jotain vuosia vanha mutta hyvin pelaa.
Pojat ajelivat reilun tunnin, vettä hieman ripeksi mutta näyttäisi siltä että pilvipeite rakoilee, hyvä niin pojille.
Ahto katseli oikealle kun sieltä lähestyi huoltoasema ja sanoi kuskille.
– Käydäänkös vähän jaloittelemassa ja samalla vaikkas vessassa?
– Jep, pysähdytään tuohon huoltsikalle, vastasi Tore ja niin he kaarsivat komeasti pihalle, kävivät asioilla, Tore osti varmuudenvuoksi tupakkaa, sitä kun ei tiennyt miten kaukana ovat putiikit siellä korvessa, ajatteli hän.
Miehet menivät autoon ja matka jatkui, sinne olisi vielä ajomatkaa noin 150 kilometriä, vesisade jatkoi väliin ripeksintää, sitten aurinkokin uskaltautui pilvenraosta kurkkimaan kaveruksia, matka ei kuitenkaan mennyt ihan odotetusti, auto alkoi täristä ja puoltaa oikealle.
– No perkele, mitä tämä katiska nyt, mutisi Tore ja hiljensi vauhtia ja ajoi tienposkeen.
– Taisipa mennä rengas alta, vastasi Ahto.
– Siltä se vähän tuntuu, käydään mulukasemassa, vastasi Tore ja pojat laskeutuivat autosta ulos ja olipa sieltä rengas mennyt ihan tyhjäksi.
– Se on kyllä ihan paskana ja helevetin kuuma, sanoi Ahto ja kyykistyi renkaan viereen.
– Kyllä kyllä, nyt vaan tunkit ja rengas esiin, ei auta märyt markkinoilla ja matkoilla, mutisi Tore ja meni auton takaosaan ja löysi sieltä tunkin.
– Laita tuo alle, minä ruuvvailen renkaan pois, sanoi Tore.
– Tuota, joo, näin teemme.
Pojat touhusivat renkaiden kanssa ja saivat sen vaihdettua ja matka pääsi jatkumaan, Ahto tutkaili karttaa ja sanoi.
– Vielä on matkaa noin 70 kilometriä mökille, kohta olemme Sodankylässä.
– Tunteroinen jottain vielä, vastasi Tore.
– Näin on, sitten kylän jälkeen käännymmä tielle, tota noin, ototas momentti, jyyps, se on 80.
– Sinne mennään.
– Sitten sen jäläkeen käännymme vasemmalle ja tielle numero 952.
– Jep jep.
– Sitten käännymme Ristonmännikkötielle, sitä ajetaan noin 500 meetriä ja jätämme auton metsätien varteen, siinä on hyvä levike, siittä on mökille kävelymatkaa noin kilometri, jos oikeinna mustan.
– Asia selevä, sitten sauna lämpiämään.
– Totta turiset.
Niin he tulivat viimein metsätielle, jättivät auton levikkeelle ja lähtivät kävelemään mökille, alussa oli tie aika hyvä mutta loppua kohti se kapeni kapenemistaan, kohta se oli polkua, risuja ja kantoja oli tiellä, olipa muutama iso kivikin keskellä polkua, varoen siinä piti miesten astella kohti mökkiä.
– Tuolla se jo alkaa pilkottaa se mökki, sanoi Ahto ja näytti mökin suuntaan.
– Kyllä vaan, sieltä se pilkottaa, heh hee.
Miehet kävelivät kohti mökkiä, loppumatka alkoi olla jo miltei polkua, eipä tänne autolla olisi päässyt, ei ainakaan Ahton pakulla, kiinni se olisi jäänyt kannon nokkaan keikkumaan, he tulivat mökin pihalle ja järvinäkymä ole edessä.
– Non niin, mitä sanot Tore, miltä näyttää?
– Hyvältähän tämä vaikuttaa, saunakin on lähellä järveä ja tuolla pilkottaa venekki.
– Tottapa vääntelet, minä käyn hakemaan avaimen, se on tuolla saunatuvan takana naulassa roikkumassa, ainakin on ollut tapan se siellä pitää, laita sinä nämä tarvikkeet tuohon terassille, tulen ja lompsin kohta.
Ahto lähti kävelemään kohti saunatupaa ja Tore kantoi heidän tavaransa terassille odottamaan kunnes Ahto sieltä tulee avaamaan ovet ja kohtapa hän sieltä saapuikin.
– Tuota, tässä on avain, sille toinen, kokeillaan miten se ovi aukeaa, onkohan jumissa kuten viimeksi, Ahto laittoi avaimen lukkoon ja väänteli sitä, junttasi ovea lonkallaan, kyllä se siitä viimein aukesi ja he menivät sisään.
– Täällä on vähän tunkkainen haju, vai mitäpä veikkailet kamuseni, ikkuna selälleen vaan, sanoi Tore ja katseli samalla ympärilleen.
– Aukaistaan vaan ikkunat että tuulettuu mökki, sanoi Ahto ja meni aukaisemaan ikkunat.
– Raikasta ilmaa täällä tarvitaan, sanoi Tore ja meni tutkimaan makuuhuonetta, aukaisi sieltäkin kaikki ikkunat ja veto alkoi käymään että verhot heiluivat.
– No niin, alkaa ilma vaihtua pirtissä, lähdetäänpäs nytten katsomaan sitä saunaa ja viedään puut ja lämmäytetään vähän, hyvää tekeepi se kuule saunoa reissuun päälle, sanoi Ahto.
– Teemme niin, mennään vaan, vastasi Tore.
Kaverukset menivät ensin liiteriin ja tekivät telineisiin puita, eipä niitä paljoa tarvinnut halkoa, valmiita kun olivat, kohtapa alkoi saunan piipusta tupruta savut ilmoille, muuripatakin kannettiin vettä järvestä ja vesi alkoi siinä lämmitä piankin.
– Tuota tuota, tehtään työjärjestys, minä käyn hakemassa pirttiin puita ja laitan uunin ja takan lämpiämään, vahdi sinä pesiä, sanoi Ahto.
– Kyllä joo, tapahtuu.
Ahto meni liiteriin ja haki puita, kantoi ne mökille ja sieltäkin alkoivat savut nousta piipusta kohti korkeuksia, Ahto tuli ulos ja katseli järvelle, venytteli selkäänsä, sillä oli jotain kädessä, Tore tarkkaili sinne suuntaan, Ahto tuli saunamökille ja Tore näki pullon hänen kädessään.
– Kyllä kyllä, niin juu, maistuupa se varmaan hyvälle, kyseli Tore.
– Tuota, tuossa, otahan huikat, sanoi Ahto ja ojensi pullon kohti Torea joka otti pitkät kulaukset ja ähkäisi päälle.
– Ähh, lämmittäähän se.
– Näin on, paljonko on saunassa lämmöt?
Tore meni kurkkaamaan ja tuli hetken päästä takaisin.
– Ei ole vasta kuin 35, menee tovi.
– Eipä tässä mihinkään ole kiire, odotellaan, sanoi Ahto ja eipä kauankaan kun sauna oli kylpijöitä vaille ja miehet menivät saunomaan, oli toki mukaan otettu juomapuolta, olutta ja pullo kossua.
Miehet istuivat ensin pöydän ääreen jutustelemaan ennen lauteille menoa.
– Niin, täällä sitä nyt sitten ollaan, korvessa kahestaan, mitä sanot Tore?
– No täälläpä hyvinkin ollaan ja mikäs se tässä, kohta lauteille ja juomaakin on, eipä hättää mittään.
– Niin ja kauppoihin on matkaa puolentunnin huitasu, käytään vaikka huomenna.
– Onhan meillä olutta, kyseli Ahto.
– No on sitä ainakin tälle saunareissulle, vastasi Tore.
– Tiedätkö mitä?
– Noh?
– Kyllä olutta juotaisiin vähän jos naiset olisivat enemmistö päättämässä asioista tuolla pääkallopaikalla, heh hää hihitteli Ahto jutulleen.
– Näinpä voisi hyvinni olla, otetaanpas sitten sille, tai naisille pikemminkin, vai mitä? sanoi Tore ja nosti pullon kohti Ahtoa ja he kilistelivät.
– Niin, naisille vain mutta onhan se tuo olut sellaista turvottavaa, katso nyt meidän mahoja, olisi viisainta siirtyä kevyempään laatuun, sanoi Ahto ja taputteli mahaansa.
– Nooh, anti mennä anti mennä vaan, kerrankos sitä täällä eletään, vastasi Tore.
– Noh, nyt saunaan että vilahtaa, sanoi Ahto ja nousi penkistä ja riisuutui ja meni tekemään vedet valmiiksi, Tore vielä maisteli pullosta kossua ja riisui ja meni perässä löylyttelemään.
– No niin, nyt nakellaan vettä että sihahtelee, sanoi Ahto ja nakkasi ison kauhallisen vettä kiukaalle, sieltä lähti kunnon ötylöylyt ilimoille.
– Jopas nakkasit, kyllä kyllä, sanoi Tore ja kyykistyi hiukan.
– No ei sitä saunassa palella sano juu.
– No ei tarvis nyt ainakaan palella kun tuollaiset nakkelet kohti kiuasta, sanoi Tore.
– Noh, missä on juomapuolet, mihinkäs en oikein jäi? kyseli Ahto.
– Ai pärkkyle, ison vahingon pukkaas päällensä, miten minä ne tuonne unohdin, hä?
– Kipases äkkiä ja heti hakemaan nuoremmuuttasi, sanoi Ahto.
– Eipä auta ei, vastasi Tore ja meni hakemaan juomat, toi tulessaan olutta ja kossua pullon.
– No tässä ne tulevat, herra on hyvät vaan, sanoi Tore ja ojensi juomat lauteille.
– Tuota joo, nyt näyttää hyvältä, kipuahan tänne orrelle niin sipaistaan ötykit kiukaalle veikkoseni hä?
– Älä perkule kovin sipase, silimät kuivuu päähän, ähki orrelle tuleva Tore.