© 2018 Jan-Peter Nurmi
Kustantaja: BoD™ – Books on Demand, Helsinki, Suomi
Valmistaja: Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa
ISBN:978-952-805-486-3
Petteri Nieminen pysähtyy kauppatorin laitaan. Edessä avautuu hotelli Hamburger Börsin ruma julkisivu. Takana jokunen lokki kirkuu ja ihmisten puheensorina korvissaan Petteri odottelee bussia. Odotellessaan hän katselee raukein silmin kadun toisen puolen liikennettä, ihmisiä ja ajoneuvoja. R-kioskin eteen pysähtyy pikaisesti jakeluauto, jatkaakseen matkaa hetken kuluttua, kunhan sen kuljettaja on ensin auton uumenista kiikuttanut pari pakettia kioskin myyjälle.
Kun Petterin katse osuu tutun hampurilaisravintolan mainoskylttiin, herahtaa vesi miehen kielelle, mutta vaikka nälkä kurnii vatsassa, hän ei hievahdakaan suosimansa hampurilaisravintolan suuntaan. Edelleen raukeat silmät haravoivat kadun liikennettä ja ihmisiä jalkakäytävillä. Bussi sihahtelee pysäkille, ihmiset purkaantuvat bussista ja bussiin tunkeutuu sekalainen jono ihmisiä. Petteri näkee toisella puolella katua tutun hahmon, miehet vilkaisevat toisiaan, mutta eivät ole tuntevinaankaan toisiaan, vaan molempien silmät haravoivat edelleen näennäisen tyhjinä maisemaa. Bussi lähtee jatkamaan matkaansa ja Petteri vilkaisee kelloa, vielä yhdeksän minuuttia, niin bussi, mihin hän on pyrkimässä, lähtisi tältä pysäkiltä.
Petterin viereen pysäkille istahtaa pari virtsanhajuista laitapuolen kulkijaa, toinen kaivaa saman tien povestaan Leijona-pullon, jossa on kellertävää nestettä. Pullon kiertäessä vuorotellen mieheltä toiselle, Petteri muistelee miesten nimiä ja historioita. Mielenkiintoista, mihin kaikkeen sitä onkaan tullut tutustuttua näiden vuosien aikana, toisaalta onhan se joskus hyödyllistäkin, hän miettii itsekseen. Toinen miehistä huomaa, että heitä tuijotetaan, mutta ilmeisesti hän ei tunnista Petteriä, koska suulaana tunnettu mies, jota piireissä Dynyksi kutsutaan, ei tee elettäkään, joka juoruisi Petterin joutumisesta tunnetuksi. Miehen ahavoituneet, uurteiset kasvot hymyilevät pullolle, kun sätkän kellastamat sormet taivuttavat sen miehen huulille. Petteri muistelee hetken ja saa mieleensä myös toisen miehen kutsumanimen, Arskahan se siinä istuu Dynyn kanssa. Molemmat miehet ovat kertoneet Petterille elämäntarinansa tämän opiskellessa ensimmäiseen ammattiinsa.
Työskennellessään opiskeluaikoinaan kaupungin ensisuojassa, mitä Liekkimajaksi tai Viipaleeksi kutsutaan, Petteri pääsi toden teolla tutustumaan syrjäytyneiden ihmisten maailmaan. Se maailma on raadollinen ja täynnä epätoivoa, sitä epätoivoa Petteri pyrki Viipaleessa helpottamaan siinä onnistumatta. Mies on työskennellyt hoitoalalla vajaan viitisentoista vuotta. Nähtyään sen maailman, silloin vajaa neljäkymppinen Petteri vaihtoi alaa ja kouluttautui uuteen ammattiin.
Laitapuolen kulkijat Petterin vieressä laittavat pullon pois ja käärivät sätkät. Hetken päästä palavat sätkät savustavat tienoon ja Petteri siirtyy hieman kauemmaksi miehistä. Petteri kertaa mielessään miesten elämäntarinoita, molemmilla on kontollaan hyvin nuorena miehenä tehdyt karmeat henkirikokset, minkä kohteina on olleet näille miehille tärkeät ja läheiset ihmiset. Stressaava nuoren perheenisän elämä, raskaine töineen telakalla ja perjantaipullo, siinä on katastrofin ainekset. Katastrofin, mikä on varjostanut ja kaduttanut näitä miehiä koko elämän ajan. Edes jatkuva päihteiden käyttö ja siitä seurannut syrjäytyminen sekä kodittomuus, mikä on molemmilla miehillä kestänyt jo pitkälti yli kolmekymmentä vuotta, ei ole auttanut miehiä unohtamaan hetkiseksikään heidän tekemiään kauheuksia. Petteri muistaa monet, pitkät juttutuokiot mitkä hän on näiden nuhruisten miesten kanssa viettänyt, mutta ikävä hänellä ei vanhaa työtä ole.
Koko menneeseen aikaan kurkkaamisen ajan, kun Petteri on seurannut miesten touhuja sivusilmällä, hän on herkeämättä seurannut kadun toisen puolen liikennettä. Nyt, nähtyään haluamansa toisella puolella katua, hän vilkaisee kelloa ja katsoo Eerikinkatua pitkin Aninkaistenkadulle päin, kuin bussia etsiäkseen. Pari minuuttia vielä ja bussin pitäisi olla täällä.
Bussi saapuu pysäkille, Petteri maksaa kolme euroa kuljettajalla noustessaan bussiin. Istuttuaan bussin penkille, mies silmäilee levollisesti muita matkustajia ja kaivaa puhelimensa esiin. Iltasanomien otsikot kirkuvat taas turhuutta sekä kurjuutta. Bussi nytkähtää liikkeelle. Tänään Petteri aikoo jäädä jo neljännellä pysäkillä pois päästäkseen rautatieasemalle.
Bussin lähdettyä rautatieaseman pysäkiltä, Petteri kävelee määrätietoisin askelein kohti lipunmyyntiä ostamaan menolipun Tampereelle seuraavan viikon maanantaiksi. Lipun hän maksaa lähimaksulla lompakostaan ottamalla pankkikortilla. Saatuaan lipun ja kuitin, hän menee alas aseman wc-tilaan ja valtaa sieltä kopin. Ilman lämpimyyttä mielessään sadatellen Petteri riisuu hiostavan tuplakerroksen vaatetustaan. Virassa olevan sotilaspoliisin vaatetus siirtyy Lidlin muovikassiin, maihinnousukengät hän survaisee nopeasti kirkuvan kaltaiseen Hullut päivät-kassiin. Vatsaa esittäneen tyynyn sisältä Petteri ratkoo esiin pussin, jossa on punaiset Conversen kumitossut, loput ”vatsan” sisältöä on löysiin muovipusseihin pakattua hienosokeria. Sokerin Petteri hävittää hiljalleen wc-pytystä alas huuhdelleen yksi pussillinen kerrallaan. Kun hävitystehtävä on suoritettu, painaa hän päähänsä mustanruskean pitkätakkutukkaisen peruukin ja puhelimensa kameraa peilinä käyttäen, hän kiinnittää leukaansa mustan pukinparran. Vielä aurinkolasit silmille ja Petteri odottaa kärsivällisesti, että WC tyhjenee muista. Kun WC on tyhjä, Lidlin muovikassi sujahtaa roskikseen käsipaperien ja muun roskan alle. Tungettuaan kouransa jätteiden sekaan, Petterin mieleen tulee ajatus siitä, että toivottavasti moni suojaamaton käytetty neula ei viillä hänen käsiään. Tällä kertaa onni on miehen puolella.
Rautatieaseman valvontakameroihin tallentuu wc-tiloista poistuva hoikka, hyväryhtinen, mustanruskeahiuksinen, Mokoma-paitaan ja mustiin farkkuihin pukeutunut, Hullut päivät-muovikassia kantava rokkia, rauhaa ja rakkautta huokuva mies, joka katoaa tyytyväisesti hymyillen keskustaan johtavalle kadulle. Kulkiessaan Pelastusarmeijan vaatekeräyslaatikon ohi, mies viskaa Hullut Päivät-pussin sisältöineen sen sisuksiin.
Kun Petteri saapuu kotiinsa muutamaa tuntia myöhemmin, hän on jättänyt iloisen hevimiehen henkilöllisyyden Turun pääkirjaston wc-tilaan. Punaiset Converset vaihtuivat mustiin samanlaisiin, Mokoma-paita vaihtui vihertävänharmaaseen paitaan, jossa on tyylitelty S-kirjain, mikä muodostuu lähempää katsoen selkärangan kaltaisista luista. Farkut mies on vaihtanut maastokuvioisiin reisitaskushortseihin, hiukset ovat lyhentyneet huomattavasti ja parta ei korista enää miehen leukaa.
Mies avaa tyytyväisesti hymyillen kotinsa oven, astuu sisään ja riisuu kenkänsä. Hän avaa tuulikaapin oven ja huutaa tervehdyksen, mutta sanat kaikuvat miehen korvissa vähän aikaa saamatta vastausta. Mies vetää asunnon ilmaa sieraimiinsa ja on aistivinaan vaimonsa tuoksun. Petteri vilkaisee kelloa ja toteaa vaimon lähteneen noin tunti sitten kohti työpaikkaansa, missä Petra tulisi viettämään seuraavat kaksikymmentäneljä tuntia. Petteri naputtelee puhelimallaan vaimolleen lyhyen viestin, missä kertoo olevansa kotona ja toivottaa rouvalle mukavaa työpäivää. Tunnin päästä, kun Petra on työpaikallaan, Petteri voi odottaa saavansa vastauksen viestiin.
Mies haluaa kupillisen kahvia. Hän menee keittiöön, silmäilee espressokonetta ja vedenkeitintä vuorotellen miettien, ottaako hän hyvää kahvia vaikeamman kautta vai riittääkö pikakahvi tyydyttämään miehen tarpeen. Hymähtäen mietinnälleen, hän kytkee espressokeittimen päälle, jauhaa kahvipapuja ja hetken päästä hänellä on edessään vähintään tuplaespressokupillinen herkulliselta tuoksuvaa kahvia.
Kahvikuppi kädessään, puhelin toisessa, mies kävelee keittiöstä kohti avaraa olohuonetta. Hän potkaisee varpaansa koiran vesikuppiin, mikä lojuu vielä lattialla, vaikka kuukauden hoidossa ollut dobermanni haettiin rentoutuneen ja ruskettuneen isäntäväkensä toimesta edellispäivänä. Petteriä huvittaa vieläkin, kuinka karski dobberiuros yritti kiivetä emäntänsä syliin väkisin, kun vaimon sisko ja tämän mies tulivat koiraa hakemaan. Hymyn karehtiessa suupielessä, mies tyhjentää kätensä keittiön pöydälle ja siivoaa koiran vesikupin tiskikoneeseen ja lattialle roiskuneet vedet hän kuivaa talouspaperiin, minkä hän heittää roskikseen. Petteri muistelee hetken koiria, mitkä ovat olleet hänen elämässään mukana niin pienestä, kuin hän voi muistaa. Hänen ensimmäinen, oma koiransa jäi neljävuotiaan pojan kauhuksi hänen silmiensä edessä auton alle ja raahautui neuvottomana itkevän isäntänsä avuttomana katsellessa metsään kuolemaan. Sieltä metsästä pojan isä kävi illalla hakemassa Rakki-koiran elottoman ruumiin ja hautasi sen talon taakse kukkapenkkiin.
Mies ravistelee itsensä tähän hetkeen, kun yksi raskaista lapsuusmuistoista tulee liian lähelle kouraisten miehen vatsaa, saaden kyyneleet nousemaan miehen silmiin. Hetken mies seisoo hartiat nytkyen haavoittuvaisen näköisenä keskellä eteistä. Hän kokoaa itsensä, suoristaa kumartuneen vartalonsa, vetää hartiat taakse ja saa kerättyä kyyneleistä huolimatta kivikasvoisen naamion tunteittensa peitoksi. Kovettuneiden kasvojensa takana, hän miettii hymähtäen, miksi koirien henki on ollut hänelle koko ikänsä huomattavasti tärkeämpi kuin ihmishenki, läheistensä henki tosin on miehelle hyvin tärkeä, tärkeämpi kuin oma terveytensä tai henkensä.
Mies kerää kahvikuppinsa ja puhelimensa käsiinsä jatkaakseen keskeytynyttä matkaansa. Olohuoneessa Petteri istuu upottavalle sohvalle ja nostaa jalkansa rahille. Hän laskee kahvikupin pienelle apupöydälle ja yhdistää puhelimensa äänentoistolaitteistoon. Mies selaa hetken musiikkikirjastoa ja laittaa pienen pohdinnan jälkeen Ruoska-nimisen yhtyeen musiikkia soimaan. Hän valitsee kaikki yhtyeen levyt ja laittaa ne satunnaissoitolla soimaan. Jylhä, konemusiikin ja metallin yhdistelmä alkaa soimaan kaiuttimista. Petteri pitää Ruoskan musiikin ja sanoitusten luomasta yhdistelmästä. Hänen on helppo sulkea silmänsä ja liukua mukaan tuohon lohduttomaan, julmaan maailmaan. Aurinko ei nouse-kappaleen aikana tyhjentynyt kahvikupillinen ei estä miestä vaipumasta puoliuneen, mitä musiikki ja sanoitukset väkisinkin ohjaavat.
Petteri havahtuu yöllä kahdentoista aikaan sohvalta ja hieman nolona hän sammuttaa äänentoiston samalla toivoen, että ei aiheuttanut naapurin rouvalle harmia jytisevällä tuntien mittaisella kuuntelutuokiollaan. Hän katsoo puhelintaan ja huomaa Petran lähettäneen pari viestiä. Tämä kertoo päässeensä perille ja toisella viestillä toivottaa hyvät yöt rakkaalle miehelleen. Petteri vastaa viestiin: ”Nukahdin sohvalle aikoja sitten ja kiusasin naapuria hevanderilla. Hyviä keikkoja ja pysy turvassa. Rakastan sua!”
Petteri menee yläkertaan pesulle, minkä jälkeen hän vetäytyy makuuhuoneeseen, leveään sänkyyn alasti nukkumaan. Parvekkeen avoimesta ovesta kuuluu öisen merenrannan ääniä ja jokunen ihmisääni, kun Naantalin Mannerheiminkatu hiljenee vastaanottaakseen seuraavan päivän turistit. Petteri on nukahtamaisillaan, hänen päässään sykkivät Ruoskan kappaleen Käärmeenpesä sanat:
- Isä tunsi vitsauksen / jolta tuskin ketään säästetään / Reikä lyöty ihmiseen / siitä käärme sisään päästetään.
Petteri tuntee olonsa väsyneeksi, mutta hänen aivonsa alkavat tapansa mukaan nostamaan kierroksia. Ajatus, muisto, pelko, tunnetila, trauma lapsuudesta ja menneisyydestä yksi kerrallaan putkahtaa esiin kerääntyen yhä yltyvään valtavaan hyökyaaltoon, mikä vyöryy tukahduttavana miehen yli hukuttaen tämän toiveet rauhallisesta unesta.
Petteri myttää levottomana tyynyä uuteen asentoon, kääntyilee hermostuneena sängyssä, peitto hänen alastoman vartalonsa päällä tuntuu painavalta ja kuumalta, niinpä hän heittää sen syrjään. Aina kun miehen pitäisi nukkua ilman vaimonsa läsnäoloa, uni ei todellakaan ole laadukasta, levollista ja elvyttävää.
Kun Petterin aivot vihdoin laittavat jarrut päälle, mies näkee hetken kuvia vaikeakulkuisesta vuoristosta ja lentokentästä kuumassa autiomaassa. Hän tuntee pelon, veren maun suussa ja adrenaliinin aiheuttaman tunnekylmyyden sisimmässään, mutta siitä huolimatta mies vaipuu uneen.
Kylmä, monotoninen naisen ääni pakottaa kahdeksanvuotiaan pojan sytyttämään tulitikun ja pitämään tikkua sormissaan niin kauan, että poika aistii palavan sormien ihon käryn kivun ollessa jo sietämätön, mutta pelko on niin suuri, että poika pitää tikkua niin kauan, kunnes refleksi pakottaa irrottamaan tikun.
- Sytytä seuraava! Käskee sama ääni.
Poika ei voi tehdä muuta kuin totella. Viha, pettymys ja pelko taistelevat hänen mielessään samalla, kun hän selviytyäkseen tästä, on valmis tottelemaan koneen lailla.
- Anna sen palaa loppuun, varokin jos pudotat sen! Nainen sanoo hyvin rauhallisella äänellä.
Poika sytyttää tulitikun, hän yrittää kestää tämän tikun paremmin kuin ensimmäisellä kertaa. Poika seuraa liekkiä, se etenee lähemmäs sormia, hän yrittää siirtää tikkua sormissaan eteenpäin, mutta keltainen liekki kirvelee jo sormenpäissä. Tulitikku putoaa lattialle ja sammuu pudotessaan.
- Mä sanoin sulle, pikku kusipää, että et pudota sitä, sä haluat polttaa koko talon! Sähisee nainen ja sivaltaa avokämmenellä iskun pojan kasvoihin.
Poika ottaa iskun vastaan tottuneesti, hän taistelee itkua vastaan ja saa pidettyä sotilaallisen tyynen ulkokuorensa, vaikka sisällä myllertää pakokauhu. Nainen tuijottaa poikaa pilkallinen ilme silmissään ja määrää pojan sytyttämään seuraavan tulitikun. Taas poika epäonnistuu tehtävässään pitää tulitikkua sormissaan niin kauan, että se sammuu.
Näytelmä jatkuu. Yhä uusi tulitikku polttaa sormia, poika vaihtaa kättä ja tikkua puristavia sormia, pian joka sormessa on melkoiset palovammat ja sykkivä, päätä huumaava kipu. Poika, jonka pisamaiset kasvot peittävät alleen muurin lailla kaikki tunteet, toivoo, että nainen tyytyy siihen, että kaikki sormenpäät ovat palaneet. Toive osoittautuu oikeaksi, sillä nainen sanoo:
- Nyt sä, äpärä, menet huoneeseesi ja pysyt siellä!
Kyyneleet purskahtavat silmistä vasta, kun huoneen ovi sulkeutuu hänen heiveröisen selkänsä takana. Poika kuuntelee, miten ovi lukitaan ulkopuolelta. Hänen on vietettävä kaikki koulun ulkopuolinen aika huoneessaan, toki kirjastossa poika saa käydä, matkaan saa mennä seitsemän minuuttia ja kirjastossa poika saa olla maksimissaan kuusitoista minuuttia eli yhteensä kolmekymmentä minuuttia. Olohuoneeseen hän ei saa mennä lainkaan, keittiöön hän saa mennä kolmesti päivässä valvotusti syömään, loput huoneet ovat kiellettyjä. Televisio on olohuoneessa, joten hän ei katso televisiota lainkaan, joskus hän tahtoisi katsoa sitä salaa, mutta kiinni jäämisen pelko ja sitä seuraavat rangaistukset eivät houkuta poikaa. Yleisin ja lievin rangaistus on kymmenen iskun selkäsauna vyöllä paljaille pakaroille, astetta vakavammat rikkeet tietävät kolmekymmentä iskua.
Hän tietää jo valmiiksi, että iltapalaa on turha odottaa tänään, eikä koulussa puoliväkisin, oksennusta niellen nautittu kanaviilokki ei liiemmin enää lämmitä mieltä, saati täytä vatsaa. Kyyneleidensä takaa pieni poika yrittää etsiä silmiinsä jotain lohduttavaa huoneestaan. Ruskea, valkokuonoinen, suuri nalle tapittaa häntä sängyltä, mutta sängylle ei ole asiaa ennen kuin on käyty pesulla.
Pesulla, samoin kuin aamu- ja iltapalalla sekä syömässä, poika käy naisen valvovan silmän alla. Pojan pöytäpaikan viereiselle seinälle on kiinnitetty taulu, missä on määritelty aamupalan enimmäiskestoaika, aivan samoin kuin pääruoalle ja iltapalalle. Poika ei saa itse vaikuttaa ruokailun aikaan, laatuun tai määrään. Hän ruokailee aina muun perheen jo ruokailtua. Aamupala saa kestää kolme minuuttia, ruokailu viisi minuuttia ja iltapala kaksi minuuttia. Lisäksi taulussa on käyttäytymissäännöt ruokapöydän ääressä istumiseen.
Säännöissä lukee:
- Ole hiljaa, äläkä häiritse.
- Istu selkä suorana.
- Älä heiluta tai vatkaa jalkoja.
- Syö suu kiinni.
- Älä maiskuta.
- Älä kolistele ruokailuvälineitä.
- Syö kaikki.
- Älä varasta ruokaa.
- Syötyäsi, mene suoraan huoneeseesi.
Vessassa on oma ohjetaulunsa. Aamupesuun on aikaa yhteensä kaksi minuuttia, siihen on sisällytettävä myös tarpeiden teko. Iltapesuun on aikaa kolme minuuttia. Jos pojalle tulee tarve päästä vessaan, hänen on ensin pyydettävä lupa puhutella naista huoneensa oven läpi.
Toisella luokalla oleva poika yrittää löytää tekemistä ja lohtua kirjahyllystään, mutta kyyneleisten silmien ja sekaisin olevien, harhailevien ajatusten yhteistyö ei vain ota toimiakseen. Kirjaston kirjojen hylly ammottaa tyhjyyttään, koska poika on määrätty kolmatta kertaa peräkkäin neljän viikon ulkonaliikkumiskieltoon, kun koulumatkaan oli kulunut naisen mielestä viisi minuuttia liikaa aikaa. Hyllyssä on kaksi pojan omistamaa kirjaa, ne hän osaa jo ulkoa. Läksykirjat on jo käyty läpi, ehkä äidinkielen kirjan eteenpäin lukeminen auttaisi unohtamaan kivun ja vääryyden. Poika yrittää ottaa kirjan käteensä, mutta sormien kipu vain lisääntyy, kun hän yrittää lehteillä kirjaa. Kirja jää hänen eteensä sattumanvaraisesti valittu aukeama avattuna ja hän tapansa mukaan poistuu kauas kiusaajansa käsistä.
Hän matkustaa mielikuvituksen voimalla kiehtovalle, suurelle paloasemalle Turkuun, lähelle Aurajokea. Hän on kävellyt kertaalleen saman paloaseman ohi Turusssa asuvan serkkunsa kanssa viime kesänä. Tuon rakennuksen punatiiliset jylhät seinät ja suuret punaiset autot saavat pojan mielikuvituksen lentämään. Sankarillisesti hän kuvittelee itsensä ajamaan suurta paloautoa sen siniset varoitusvalot leiskuen ja sireenit soiden, kohti seuraavaa rakennuspaloa, jossa hän olisi omin käsin pelastamassa hätään joutuneet lapset ja aikuiset. Poika tuntee sydämessään jännityksen ja toiminnan tuottaman adrenaliinin, kun hän kantaa kuvitelmassaan pientä lasta ulos liekehtivästä ovesta vahvoilla palomiehen hartioillaan. Heti kun hän on luovuttanut lapsen tämän kauhusta itkevälle äidille, hän syöksyy vailla pelkoa palavan rakennuksen sisään.
Kesäiset, kirkkaat auringonsäteet tunkeutuvat silmäluomien väliin ja herättävät Petterin. Mies on pahantuulinen noustessaan, johtuen huonosti nukutusta, pahojen unien muokkaamasta yöstä. Mies miettii eilisen päivän operaatiota, sitä miten hän onnistui tarkkailemaan tuntemattomana Kauppatorin laidan tapahtumia ja miten hän kadotti yhden henkilön rautatieaseman wc-tiloihin.
Hän vilkaisee yöpöydällä olevaa kelloa, se näyttää muutamaa minuuttia vaille yhdeksää aamulla. Petteri kuuntelee hetken ympäristön ääniä ja toteaa, että vaimo taitaa olla vielä työssä. Siinä yhdentoista paikkeilla Petteri tulisi saamaan rakastamansa naisensa viereensä. Mies päättää nousta ylös ja hän kulkee alastomana aamuerektionsa osoittamaan suuntaan kohti kylpyhuonetta.
Kylpyhuoneen peilistä miestä tuijottaa hieman väsähtäneen näköinen, raukeasti haukotteleva mies. Siniset silmät katsovat pistävästi takaisin peilistä. Miehen katse poimii rinnastaan tatuoinnin, hän tuijottaa sitä hajamielisesti ja muistelee tatuointinsa aiheuttamaa reaktiota, kun hän ensimmäisessä työporukan saunaillassa asteli saunan lauteille viimeisenä miehenä. Puhe lauteilla katkesi välittömästi ja eräät vanhemmat kollegat katsoivat häntä jopa vihamielisesti. Sitten hänelle tehtiin tilaa lauteille ja siitä alkoi vihainen löylykilpailu, missä hän ei pärjännyt ollenkaan. Mies hymähtää muistolleen. Hän sivelee ajatuksissaan tatuoinnin ääriviivoja ja pysähtyy taas miettimään, että miksi hänen oli pakko ikuistaa iholleen merkki siitä, että hän on antanut viisi vuotta elämästään vieraalle valtiolle. Tatuoinnin ottamishetkellä ajatus tuntui hyvältä ja tuolloin vähän päälle kaksikymppinen mies oli sitä mieltä, että tulisi koko työuransa suorittamaan ulkomailla.
- Tehtyä ei tekemättömäksi saa, mies pohtii ääneen ja tuntee samalla, miten ahdistus kahdenkymmenen vuoden takaisen ulkomaanseikkailun pahimmista hetkistä ottaa kuristusotteen ja saa miehellä olleen terhakkaan erektion laskemaan.
Petteri siirtyy suihkuun, antaa viileän veden ja korostetun rauhallisen hengityksen hoidella ahdistuksen ja samalla herätellä muun vartalon, sekä mahdollisesti hieman jälkijunassa tulevat unen jäljiltä jähmeät aivot.
Pyyhe lanteillaan mies laskeutuu alakertaan ja käy nappaamassa pyykkinarulta bokserit jalkaansa. Pyyhe jää narulle ja matka jatkuu kohti keittiötä, isohko kuppi kahvia varten löytää tiensä miehen kouraan ja hetken päästä kolminkertainen annos espressoa jo houkuttelee mukin pohjalla. Vetäen kahvin aisteja herättelevää tuoksua sieraimiinsa, Petteri yrittää muistella uniaan viime yöltä, mutta vaikka hän miten miettii, päähän ei tule yhtäkään muistikuvaa. Mies vie kahvikupillisen huulilleen ja ottaa päivän ensimmäisen kulauksen vahvaa kahvia suuhunsa.
Odotellessaan kahvin vaikutusta, Petteri selailee hajamielisesti iltapäivälehtien ja Hesarin nettipalveluja. Eipä uutisissa taaskaan mitään ihmeellistä, varsinkaan hienoa ja hyvää ole, ajattelee mies yksikseen. Ylen ja Turun Sanomienkaan uutispalvelut eivät liikoja kohenna mielialaa, joten Petteri laittaa musiikkia soimaan ja antautuu Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen taiteen vietäväksi.
− Tekemätöntä ei tehdyksi saa / syntejä ei voi sovittaa / On vielä kovin monta asiaa / anteeksiantamatonta, laulaa Rautiainen kappaleessaan Pahin kaikista.
Petteriä hymyilyttää jotenkin surullisella vireellä ensimmäisen, satunnaistoistolla soivan kappaleen osuvuus. Mies valuttaa toisen kolminkertaisen annoksen espressoa mukiin ja soluttautuu muki kourassa raskaan musiikin maailman, sen sanoitusten ja sävelten vietäväksi. Petteri pitää siitä, miltä bassot tuntuvat rintakehässä, kun hän vääntää hieman lisää ääntä kaiuttimiin. Hän sulkee silmänsä ja loikoilee sohvalla musiikkia kuunnellen. Hyvä olo hiipii koko vartaloon ja mies tuntee vointinsa erittäin hyväksi.
Enää pari päivää kesälomaan, vaimolla loma virallisesti pari päivää myöhemmin, mutta käytännössä molemmilla alkaa loma torstaiaamuna päättyvän työvuoron jälkeen, hän miettii mielessään.
Kymmenen päivän päästä alkavilla Tuska-festivaaleilla on hyvä aloittaa loma ja rentoutuminen. Siellä näkisi suomalaisen ja ulkomaalaisen metallin takuuvarmat raatajat sekä uudet yllättäjät, sellaiset yhtyeet, joihin pariskunta ei ole aiemmin tutustunut. Tuska on aina yhtä hieno kokemus.
Petteri muistaa laserinkirkkaasti kymmenen vuoden takaisen Tuskan, kesäkuun toiseksi viimeisen päivän, perjantain, ja Children of Bodomin keikan, tai itse asiassa hän ei muista keikkaa, vaan sen, kuinka hän kirjaimellisesti törmäsi punatukkaiseen, pitkään, kauniiseen naiseen, sillä seurauksella, että naisen puhelin lensi maahan muun yleisön jalkoihin. Petteri pelasti puhelimen juuri ennen, kuin puolitoistasataa kiloa painavan kaverin maihinnousukenkä olisi murskannut sen. Petteri muistaa, miten hän hämmentyneenä ja yhtäkkiä alastoman oloisena antoi puhelimen naiselle, joka esittäytyi Petraksi. Se oli ensimmäinen ja viimeinen Tuska ilman seuraa, siitä alkoi elämä.
Puhelimen soittoääni keskeyttää puolen tunnin kuluttua Petterin matkan suomalaisen metallin maailmassa. Mies vilkaisee numeroa, mikä näyttää olevan hänen lähiesimiehensä työnumero.
− Terve! Petteri vastaa murahtaen.
− Ryynänen, moro! kähisee tupakkamiehen yskäinen ääni toisessa luurissa.
− Tua noin, olikos sulla jotain suunnitelmissa tähän vapaavuoroon? Meillä kun on tuon Impiön sairastuttua vajausta seuraavan vuoron miehistössä. Ajattelin tarjota sulle työvuoroa sataprossasena ylityönä.
Petteri yrittää muistella hetken, oliko vaimolla ja hänellä tähän päivään kummempia suunnitelmia, todennäköisesti ei, koska kaksikymmentäneljä tuntia työssä, vaatii kohtuullisen levon kotiin piakkoin palaavalle vaimolle.
− Enköhän mä käskynjaolle pääse. Vastaa Petteri ja riemuitsee mielessään pienestä lisästä virkamiehen palkkapussiin.
− Kiitos! sanoo Ryynänen ja sulkee puhelimen.
Petteri lähettää vaimolleen viestin, missä kertoo ottaneensa ylimääräisen työvuoron alkaen tästä illasta. Vaimo lähettää takaisin viestin, jossa ilmoittaa olevansa hyvillään siitä, että saa Petterin varmasti unikaverikseen, kun on vajaan parin tunnin päästä kotona.
− Aja varovasti! päättää Petteri viestittelyn.
Hän painaa taas soittimen päälle ja uppoutuu Stam1nan musiikin ja Muistipalapelit-nimisen kappaleen vietäväksi.
− Pöydän päällä, tuolilla, naamassa / Osittain joissain laatikoissa / Sekaisin jaloissa pyörii psyykeni / Olen paloina lattialla.
Petteri miettii kappaletta kuunnellessaan, että miten vahva oman psyykeensä on oltava, koska se tuntuu kestävän mitä vain. Hän päätyy hetkisen kestäneessä pohdinnassaan tulokseen, että se on teflonselkäranka, mikä hänet on pelastanut. Mies heittäytyy taas kokonaan musiikin vietäväksi. Hän kuuntelee Stam1nan, Mokoman ja Trio Niskalaukauksen kappaleita, kunnes vaipuu uneen.
Sinivalkoinen varastovahalta tuoksuva Honda NS125F kevytmoottoripyörä syöksyy määrätietoisesti hiljaisen pikkutaajaman läpi. Jarruvalo leimahtaa ja vilkku oikealle sykkii, kun pyörä siirtyy asfaltilta hiekkatielle. Nopeaan tahtiin kuljettaja latoo vaihteen toisensa jälkeen ja pyörä katoaa pölypilveen, repivän kaksitahtimoottorin äänen jäädessä leijumaan iltatoimissaan häirittyjen asukkaiden pudistellessa päitään.
T-paitaan ja farkkuihin sonnustautunut motoristi hiljentää ja saapuu ystävänsä pihaan. Finnejään arasti piilottelevaa poikaa, vuoden nuorempi Juhani seisoo kalpeana ja jotenkin heikon näköisenä pihallaan uutuuttaan kiiltelevän Tunturi Tiger-moponsa vieressä.
Poika silmäilee arasti ystäväänsä, joka on käynyt viimeisen lukuvuoden aikana vähemmän koulussa, kuin Turun yliopistosairaalassa saamassa hoitoa syöpäänsä. Hän on kysymäisillään jotain Juhanilta tämän voinnista, mutta tyytyy päättelemään päänsä sisällä, että kaveri voi nyt paremmin.
Pojat vaihtavat muutaman sanan yleisistä, kesään ja kesälomaan liittyvistä asioista. Juhani pukee kypärän päähänsä, nousee moponsa selkään, vetää verryttelytakkinsa kaulukset pystyyn ja vetoketjun loppuun saakka. Yhdellä potkulla mopo käynnistyy ja sininen kaksitahtiöljyltä tuoksuva savuvana jää jälkeen, kun Juhani lähtee edellä mopollaan, poika perässä kevytmoottoripyörällään.
Koska on perjantai-ilta, pojat tietävät tarkkaan, minne mennä, tosin ei sinne kaupan kulmalle, missä suurin osa nuorisosta kokoontuu, vaan toiseen, syrjäisempään paikkaan, hylätylle hiekkakuopalle, missä kylän hiljaisimmat ja aremmat nuoret kokoontuvat.
Kun pojat kääntyvät kuopalle menevälle hiekkatielle, he näkevät jo kaukaa, että siellä on ainakin Jaakko, Tomi, Elina ja Taina. Pojat pysäköivät ajoneuvonsa samaan riviin kuin muutkin mopot ja kevarit. Vaihdetaan kuulumiset. Mansikoiden poiminta on tytöistä ollut tylsää puuhaa, Kirsi onkin tämän viikon rippileirillä isosena, Tomi on tehnyt kotitilansa maataloustöitä koko viikon. Poika kertoo liioitellen omasta osuudestaan paikallisen polkupyöräliikkeen mekaanikon apupojan askareissa. Päätiellä kulkeva auto jarruttaa ja kääntyy hiekkakuopan tielle. Nuoret hätääntyvät ja nousevat kaksipyöräisilleen kuin lähteäkseen, mutta Jaakko ehtii tunnistamaan lähestyvän auton.
- Se on Pasi ja varmaan Sari! hän huutaa muille.
Juuri ajokortin saanut Pasi tekee reteän käsijarrukäännöksen Datsun 100A autollaan. Pojan ja tyttöjen luokkakaveri Sari nousee Pasin autosta. Nuoret tietävät jo valmiiksi, että kylän paha poika Pasi varastaisi koko shown ja niinpä he kerääntyvät kuin katsomoksi Pasin ja tämän auton ympärille. Kesäillan täyttää nuorten riemukas pulina ja Pasin autostereoista tulviva Kissyhtyeen musiikki.
Aamuyöstä nuoret lähtevät koteihinsa. Poika saattaa Juhanin kotiin. He sopivat menevänsä sunnuntaiaamuna ongelle läheiselle aallonmurtajalle, lähtö olisi kaupan pihalta kello kuusi.
Sunnuntaiaamuna poika odottaa puolitoista tuntia Juhania saapuvaksi jakamaan hänen kaivamansa onkimadot. Huoli kasvaa ja puoli kahdeksalta hän päättää ajaa Juhanin lähelle katsomaan, onko heidän auto ja Juhanin mopo pihalla. Molemmat olivat pihalla ja lippu puolitangossa. Poika kääntyy takaisin ja ajaa yksikseen aallonmurtajalle onkimaan ajatusten möyriessä pään sisällä.
Maanantaina töihin ajaessaan poika näkee Juhanin vanhemmat nousemassa autosta pappilan parkkipaikalla.
Keskiviikkona poika saa isältään tietää, että Juhani on kuollut.
Petteri havahtuu hikoillen unestaan. Kello näyttää olevan kymmentä vaille yksitoista, pian vaimo saapuu kotiin ja tänään sisimpään kasaantunut ahdistus väistyy. Mies nousee sohvalta sammuttaen musiikin ja tassuttelee verkkaisin askelein parvekkeelle. Petteri seuraa katseellaan, kun Muumimaailmaan kulkevat perheet säntäilevät omassa maailmassaan. Hän vetää raikasta ilmaa keuhkoihinsa ja näkee ilokseen tutun auton kääntyvän kotikadulle. Hän vilkuttaa auton kuljettajalle ja näkee tuulilasin läpi, miten vaimonsa hymyilee takaisin.
Petteri menee eteiseen odottamaan, että kuulee tutut askeleet portaissa ja avaa oven vaimolle ennen kuin tämä ehtii kaivamaan avaimia esiin. Pehmeä suudelma painuu vaimon huuliin ja kaksi vartaloa painautuu toisiaan vasten.
− Millainen työvuoro sulla oli? kysyy Petteri ja katsoo rakastamaansa naista lempeästi.
− Perussettiä. Juoppoja, AVH, sydäntuntemuksia, turpaansa saaneita, jokunen mt-ongelmainen. Ei mitään ihmeellistä. Huhtaselta ja Lainiolta muuten terveisiä. He olivat yhdessä mtcasessa, vastaa punatukkainen, pitkä, hoikka nainen.
− Ehdittiin kuitenkin lepäämään, huoltamaan ja syömäänkin. Ei ollut hätäkeskuksessakaan liian suuri työtahti, Petra jatkaa.
− Otatko jotain syötävää tai juotavaa? Petteri kysyy hymyillen.
− Smoothie voisi olla hyvää. Vastaa hymyilevä vaimo.
Petteri valmistaa nopeasti isot lasilliset paksua juomaa niistä aineksista, mitä hän löytää pakastimesta ja kaapeista. Pariskunta istuu pöydässä vierekkäin ja jakelee toisilleen aamiaisen nauttimisen lomassa helliä kosketuksia sekä lämpimiä katseita.
− Mites sun eilinen Sherlokki-päivä sujui? kysyy Petra hymyillen.
− Joo, se meni ihan hyvin. Saatiin taas lisää todisteita kasaan. Toi vyyhti kasvaa kuin lumipallo, mutta se on varma, että jos viranomaiset alkais tutkimaan, kaikki pyyhittäisiin maton alle ja nopeasti. Eli todisteita on kerättävä vielä paljon. Petteri vastaa niin lyhyesti kuin vain pystyy.
− Toivottavasti kuitenkin pysytte turvassa. Petra vastaa.
− Eiköhän, onhan mulla Jumpe kaverina.
Kun pari on juonut aamiaisensa, he laittavat mukit tiskikoneeseen ja siirtyvät yläkertaan. Petra menee suihkuun ja Petteri istuu sängyn reunalle säätämään herätystään kello seitsemääntoista. Mies riisuu bokserit jalastaan ja kävelee pesuhuoneeseen, missä suihkusta valuu lämmintä vettä ja sieraimiin tulvii kookoksen herkkä ja samalla kiihottava tuoksu. Petteri pesee hampaansa ja ajaa partansa, Petran vartalon vilahdellessa hiljalleen huurtuvasta peilistä. Mies huomaa ajatustensa vaeltelevan vaimon vartalon kaarissa ja hän voi tuntea mielessään, miten vaimo vieläkin koskettaa häntä niin, että sielussa tuntuu taivaalliselta. Parranajon loppuvaiheessa Petteri törmää kovettuneen peniksensä pesualtaan reunaan. Hän marssii suihkuun höyryävän kuumasta vedestä välittämättä.
− Tarviitkos pesuapua? Mies kysyy.
− Voisit sä selän pestä. Petra vastaa ja ojentaa suihkusaippuaa miehelleen.
Petteri kerää kaiken tahdonvoimansa, että ei antaudu vaistojensa vietäväksi, vaan alkaa levittämään saippuaa kauniille, seksikkäälle naisvartalolle. Kädet kulkevat pitkin Petran hartioita, kouraisevat ja hierovat hartia- ja niskalihaksia. Naisen suusta pääsee nautinnollisia huokaisuja. Miehen kädet hierovat hieman alempaa. Nainen aistii miehensä käsien kosketuksessa aidon välittämisen ja samaan aikaan eläimellisen himon. Kädet matkaavat vyötärölle ja siitä alaspäin kimmoisille pakaroille. Kourat levittävät kookossaippuaa pitkin pakaroita ja takareisiä. Petra huokailee nauttien joka hetkestä. Petteri huuhtelee vaimonsa selän ja kääntää naisensa, jotta voi ottaa hänet karhumaisen turvalliseen halaukseen. Huulet kohtaavat taas toisensa ja suudelma muuttuu intohimoisesta tuliseksi huulien väliseksi rakasteluksi. Petran käsi tavoittaa vatsaansa vasten sykkivän kuuman peniksen.
− Mä niin tahdon tätä! Saa nainen tunnustettua.
− Se on sun, mutta mä pesen sen eka! Vastaa mies kiihotuksen puurouttamalla äänellä.
Petteri saippuoi itsensä ja Petra poistuu suihkusta kuivattelemaan itseään. Mies pesee itsensä reippaaseen tahtiin ja katsoo samalla, kun hänen rakastamansa nainen kääriytyy pyyhkeen sisään poistuakseen kylpyhuoneesta.
Petteri sulkee suihkun ja nappaa pyyhkeen kuivatakseen itsensä. Penis on edelleen kivikova, kun hän viimeiseksi kuivaa sen ja jättää pyyhkeen kuivumaan.